Sivut

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Sanaton (24.7.)

Päivä jatkuu Pajun kanssa uimassa, kaupassa, sisällä.
Äidin kanssa pari ruokatilannetta. Pari katsetta.
Hirveästi sanattomuutta.


Istun äitiä vastapäätä, kun äiti syö. Äiti on hiljaa.

Sanoi aiemmin: ”Mitähän minä söisin.”
Sanoin, että teen kohta salaattia ja karjalanpiirakoita.
Tein salaattia ja karjalanpiirakoita.
Kutsuin äidin syömään.

Syödessä äiti ei sano mitään. Minä istun siinä vastapäätä
ja ajattelen, että voinhan minäkin puhua.
En keksi mitään puhuttavaa.
Sanon: kahden viikon päästä alkaa koulu. Äiti sanoo: Vai niin (tai jotain vastaavaa). Keskustelu ei jatku mihinkään.
En tiedä, mitä kertoisin äidille, joka ei reagoi mihinkään,
ei tee yhtään vastakysymystä, ei kiinnostu mistään,
ei ylipäätään tunnu välittävän kenenkään asioista, tunteista tai ajatuksista.
Mitä sanoisin äidille, joka vain istuu siinä kasvot laihtuneina,
silmät väsyneinä ja vain hetkittäin elävinä?

Kun ajattelen sitä, kyyneleet melkein tulevat silmiin.
Käännyn pois ja kannan teekuppini toiseen kohtaan,
etten alkaisi äidin nähden itkeä.
Kun Paju tulee pyytämään uintivalvojaksi, lähden mielelläni.

Ei kommentteja: