25.7. yöllä

Mentyämme nukkumaan alakertaan äiti tulee pienen ajan päästä
portaita alakertaan ja hakee jotakin pakastimesta.
Muistan, etten ole laittanut hellaa lapsilukolle.
Kohta kuuluukin veden kiehumista.

Menen katsomaan, mitä äiti tekee.
Päivän väsymys on muuttunut puuhailuksi.
Hellalla on vettä ja siinä väskynöitä.
Väskynöitä on liian vähän, vettä liikaa.

Äiti on hakemassa mehua tai sosetta maustamaan keitosta.
Hän on kuitenkin tuonut yhden rasian, jossa on lihapala ja
todennut sen itsekin vääräksi. Toinen (jossa lukee kannessa sosetta)
hänelle kelpaisi, vaikka sisältö onkin jotakin ruokaa.

Totean, ettei sitä kannata laittaa sekaan.
Etsin mehua, lurautan sitä joukkoon ja teen kiisselin loppuun.

Olo on hämmentynyt. Miksi äiti yöllä keittelee ja kokkaa?
Hän on tehnyt niin monena yönä täällä ollessaan.
Yritän sanoa, että kokkaisi päivällä, kun on muita auttamassa.
Hän ei kuulemma niin tee.
Puhelee isän ruuista, että ovat ihan hyviä, mutta eivät vastaa hänen omiaan.

Juttu lähtee keittokirjoihin ja siihen, että isäni (ja siskoni) tarvitsevat tarkkoja ohjeita, mutta hän ei.

Äiti puhuu ihan kuin tekisi jatkuvasti itsekin ruokaa edelleen.
Puhutaan elämäntäkoulusta ja sitä kautta sisaruksista
ja sitä kautta äidin suvusta, eri serkuista ja tädeistä ja monista kohtaloista,  
perintöjen epätasaisesta jakamisesta.
Puhelemme, tai äiti puhelee näitä tarinoita pimeässä olohuoneessa
varmaan tunnin ajan, keskellä yötä, omituisen keittöepisodin jälkeen.

Puhumattoman päivän jälkeen tämä hetki tuntuu surrealistiselta,
äiti tuntuu melkein eri ihmiseltä kuin päivällä, kuuntelen mielelläni,
vaikka en pysy kärryillä kaikissa tädeissä ja tapahtumista, l
uulen, että äiti valitsee väärän nimen tai sanan.

Joko ennen tai jälkeen tämän, äiti yritää pistää levyä uudelleen päälle.
Olen laittanut sen lapsilukkoon, joten se vaan piippaa.
Menen ylös katsomaan. Äiti aikoo keittää riisipuuroa (veteen),
jotta se on aamulla valmiina. Torppaan idean, äiti menee takaisin sängylleen.

Aamuyöstä äiti tulee uudelleen alakertaan, käy vessassa.
Kysyn, miksi tulee alas, eikä keskikerrokseen.
Saa enemmän portaita, äiti sanoo ja valittaa vatsaa,
joka on todella, todella kipeä.
Autan äidin portaita ylös.
Tällä kertaa nouseminen tuntuu raskaalta, vaikka aiemmin yöllä se kai sitten sujui paremmin.
Vatsa on pyöreä pallo, melkein kuin loppuraskauden vauvamaha.
Kipu on voimakasta, mutta onneksi tämä yö on tässä suhteessa poikkeuksellinen.

Aamulla kipu on helpottanut ja olo muutenkin parempi.