Kello löi jo viisi…

Loman ensimmäiset päivät ovat kulkeneet täyteläisinä.
Väsymykset, surut, onni, levollisuus ja tekeminen on ovat vuorotelleet lämpimänä sekamelskana näissä päivissä, jotka ovat odotusta ja täyttymystä samaan aikaan.

Lapset ovat tiivistyneet yhteen: peleihin, leikkeihin, suunnitelmiin, pieneen kinasteluun.
Carcassonnen kaupunkia on rakennettu hillittömän riemun ja täpärän häviön hetkellä vähän kyyneltenkin kanssa.
Loma aloitettiin elokuvahetkellä, jossa huone oli pimennettynä ja tarjolla cocista ja paukkumaissia. Niko lentäjän poika on meillä joulusuosikki.

Eilen lapset lyöttäytyivät samaan huoneeseen ja menivät nukkumaan kahdeksalta. Hämmästyksekseni he myös nukahtivat. (Meillä kukaan ei ole tavanomaisesti mennyt näin aikaisin nukkumaan edes pikkulapsena.) Tavoitteena oli herätä tänään tosi aikaisin!

Klo 4.40. joukko aloittikin hissuttelun yläkerrassa. Pussit rapisivat ja pillejä kaivettiin kaapeista. Päivän teemana on karkkilakon päättyminen. Sitä varten joukot varustautuivat eilen isoilla karkkipusseilla, sipseillä ja limpparilla. 13 viikkoa omaehtoista karkkipaastoa takanaan he nautiskelevat nyt yhteisen ponnistuksen onnistumisen kunniaksi.

Minä katson omia kirjapinojani ja vaateröykkiötä tuolilla.
Tänään teen juhlan eteen sen, minkä kohtuudella jaksan. Loppu jää silleen,
vaikka vähän hävettäisikin. Ruokia teen ihan mielelläni, mutta siivoamisen iloista en useinkaan saa otetta. Meillä voi olla, ettei joulunakaan ole paikat ihan järjestyksessä.
Yritetään kuitenkin. (Enkä puhu nyt kaapinperukoista, vaan ihan tästä työpöydästä vaikka…)

Olemme tänä jouluna perheen kesken kotona.
Se tuo valmisteluun - ja kaikkeen tiettyä rentoutta.
Vietän yksinkertaista joulua näiden aivan kaikkein läheisimpieni kanssa.
Olen onnellinen heistä. Elämä on hyvää.

Huomenna (intentio)

Huomenna herään kuudelta.
Huomenna luen, mitä on luettavana.
Huomenna asetun kohtaamiseen, vielä kerran (vaikka en jaksaisi, jaksan silti).
Huomenna hoidan tilanteet, löydän vielä yhden kerran itsestäni rohkeaa ja leikkisää.
Asetan sen järjestykseen, minkä pystyn.
Lähden ja jätän taakseni.

Sitten aloitan loman.
Käyn kaupassa. Hyllyjen lomassa jo hellitän ja päästän irti.
En kävele niinkuin koulun käytävällä, vaan ujommin ja vapaammin.
Olen ajatuksissani, niiden sisällä, olen yksityisesti ja tiivimmin.

Iltapäivän ihmeellisessä valossa ajan kotiin,
otan askeleita, siirrän tavaroita, teen listan, annan välipalaa
ja alan pienesti, askel kerrallan, rakentaa meille joulua,
joka kyllä tulee minusta riippumattakin
ja saa tulla epätäydellisenä, jos on tullakseen.
Lapset katsovat lempielokuvaa. Minulla saattaa olla lomamieli tai saattaa hermostuttaa vähän tai mitä vain, mutta en välitä siitä, olen missä tunteessa satun olemaan, eikä minun muuta tällä kertaa tarvitsekaan.

Huomenna illalla olen kotona, olen rakkaimpiani varten ja itseäni varten.
Jätän kopertuneen ja hapertuneen kuoren,
tulen pehmeämmin olevaksi ja kuuntelen itseäni tarkemmin.
Kerään voimia. Katson lapsiani silmiin.
En suuntaa, en tähtää pidemmälle.
En yritä pidätellä valuvaa hiekkaa käsissäni.
Rakennan vihdoin sen kartan, josta puhuttiin.

Huomenna yön saapuessa en ajattele, että aamulla on herättävä varhain.
Ajattelen teekupillista ja pitkäksi venyvää aamupalaa, sinistä hetkeä sen kuluessa.
Olen lomalla.


***


Ihanaa lomaa teille kaikille, joilla sellainen on alkamassa!
Ja levollista, täyteläistä joulunaikaa aivan jokaiselle!

Joululohtua, sitäkin on.

Tänään muistelin tätä laulua, jossa on muutama minulle tärkeä rivi. 

Haluaisin jakaa sen Talvipuutarhassa- levyltä, mutta You Tube tarjoaa vain alla olevan version. 

"Katso Jumalan maailmaa,

katso kauneutta. 

Täällä jaksat sä vaeltaa, 

täällä on rakkautta." 

Joulusuru ja toivelista

Joulusuru

Haluaisin vielä saada äidiltäni joululahjan.

Haluaisin, että hän ajattelisi minua

ja tietäisi jotakin, mikä saattaisi ilahduttaa minua. 

Mutta minä en saa enää koskaan äitini valitsemaan joululahjaa. 

Isäni lähettää minulle rahaa niin, että voin ostaa perhelle lahjat. Ostan jotakin itselleni ja itken, kun paketoin sitä. 

On niin hirveä ikävä äitiä

ja tunnen itseni aivan väsyttävän itseriittoiseksi

- tai pikemminkin itseriittämättömäksi. 

Monena aiempana jouluna olen saanut yhden oikean lahjan. 

Oikeana jouluna lasten jouluilo riittää minulle kyllä ihan hyvin, 

mutta juuri nyt sisäinen lapseni parkuu 

ja haluaisi jonkun muistavan sitä edes hitusen enemmän. 

Haluaisin tähtisädetikkuja, lämpimät sukat, uuden yöpuvun, ihanan kirjan, hyvän pelin, suklaata ja lisäksi myös Wiener Nougaata. Haluaisin yllätyspaketin, jossa olisi itse väsätty runo. Haluaisin ihanaa musiikkia ja vielä lipun konserttiin. Ja joulukukan. 

Enkä halua järjestää niitä itselleni itse. 

En haluaisi aikuisenakaan riittää kaikkeen.

Loman odotusta ja Pajun uusi taito

Jokainen päivä tuo joulua ja lomaa lähemmäksi. 

Aamulla ajattelen: duracel-pupu-päivä.

Kesken päivän kevennän vähän ja jätän yhden tekemättä.

Muuten puputan menemään. 

Töistä tullessa olen iloisempi, kuin sinne mennessä.

Illalla käyn kirjastossa.

Pojat lukevat salaperäsiä tarinoita. 

Timotei on nyt innostunut kirjoista.

Paju sitten luki juuri ensimmäisen kirjansa!

Paju oppii asioita omapäisesti ja harppauksittain.

Syksyllä huomasin äkkiä, että hän osaa laskea. Osaa kymmenylitykset ja laskee tarvittaessa vaikka tuhansilla. Helpot jakolaskut sujuu ja kertolaskua päättelee. Timotein, tokaluokkalaisen, matikan tehtävät sujuvat Pajultakin usein ihan hyvin, vaikka toki vähän hitaammin. 

Nyt sitten oppi lukemaan ihan omia aikojaan äänteitä miettimällä. Nopeammin ja nuorempana kuin muut tässä perheessä. 

Äänteitä kuitenkin vielä puuttuu. Kunpa ärrätäry löytyisi pian! 

Yritän valaa itseeni voimaa kynttilöillä ja joulumusiikilla. 

Vielä muutama pitkä päivä - ei aivan duracel-tasoa kuitenkaan... 

Joulupukki uskoo minuun

Maailma on valahtanut mustaksi.

Päivät kuluvat jähmeästi yksi kerrallaan.

Tuleeko se, mitä odotan? 

Kiipiikö joulu sivuitse ohi?

Minä en enää usko joulupukkiin. 

Joulupukki kyllä tuntuu uskovan paljossa äiteihin.

Päätökset ja valinnat jäävät äitien harteille. 

Tontun taskut täyttyvät äitien salaisista varastoista. 

Kynttilät puskevat sitkeästi pimeyttä kauemmaksi.

Yöllä kaikki valot sammuvat ja

puut taipuvat harmaata taivasta vasten. 

Kohdistan katseen jouluvalopitseihin. 

Minä en usko enää joulupukkiin, 

mutta hyvään minä uskon, 

lepoon ja yhdessä oloon.

Katsoin Lucia kulkuetta ja aloin ikävöidä 

nuoruusaikojen kirkkoa. 

Tuuli valelee taloa villeillä ilmapatsaillaan. 

Pimeyden ja valon, lämmön ja kylmyyden 

risteyksessä odotan kuitenkin vielä, 

Uskon minäkin äiteihin ja äitien ihmeisiin. 

Iltalaulu (arkinen, jääsiipinen)

I
Pojat olivat tänään pitkään ulkona.
Pihaan on rakennettu lumivalleja ja suunniteltu hienoja taisteluita olemattomia vihollisia vastaan.

Iltapalan jälkeen Paju kiipesi syliin ja sanoi:
Nyt tulen lataukseen. En saa muuten iltatoimia käyntiin.

Eskarissa oli mukana Pikkumetsän esiaapinen.
Luin kaikki sanat, poika ilmoitti.
Paju osaa laskea ihmeitä ja nyt näköjään oppii lukemaankin.
Ässä ja ärrä odottavat vielä jonkun nurkan takana.

Tytär oli iltapäivän yksin,
kun minulla on pitkiä työpäiviä.
Huomaa minut, hän sanoo kesken iltapalan valmistelujen.

Ei minulla ole mitään tärkeämpää kuin nämä lapset.

II
Kahdeksan päivää töitä ennen joululomaa.
Odotan pakoa omaan elämääni
kuin salaiseen puutarhaan.
Olen paikoin kopertunut, paikoin kulunut paperinohueksi.

Lomalla asetun paikalleni ja toivon,
että rakennan itselleni kotelon
ja kasvatan siipiä,
kevättalven ylikantavia jääsiipiä
- niitä minä tarvitsen!

Niillä nousen yhtä ylemmäksi.
Näen viisaammin ja hyvin.
Niillä kevennän askelet kynnysten yli.
Pelkään vähemmän, jaksan enemmän
tai ainakin tarvittavan.


III
Joulun lämpö tulee meille joulusta itsestään.
En laita melkein mitään.
Olen ajatellut, että tämä joulu saa olla yksinkertainen.

Ravistan selästäni kaikkipuuhastelevan kontrolloijan taakkaa

Minun osani on nähdä.

En ole hallitsija, en luoja -
havainnoija vain.
En voi määrätä, mitkä muodot ilmestyvät,
enkä muuttaa niitä toisiksi.

Mitä näen, sen kerron.

Melkein niin
yksinkertaista
se on.

Tietoisuus

Minä tiedän, minkälaista on olla kuollut, 

Paju sanoo. 

Silloin, kun nukkuu, eikä näe unta, 

on kuin ei olisi olemassakaan

ja kun herää,

tulee taas olevaksi. 

Paju on tässä asiassa Sokrateen linjoilla.

Onneksi hänen ei tarvitse valita, 

joisiko myrkkymaljan vai ei. 

Minulla on tämä paikka katsoa, 

miten lapsi ehkä ensimmäisiä kertoja 

sanoittaa tietoisuutensa siitä, että hänellä on tietoisuus. 

Olisinpa tarkempi.

Kirjoittaisinpa enemmän ylös. 

Etsitään

1. 

Etsitään ihmisrakasta mummoa, jolla on hyvät leivinuuniominaisuudet: lämpöä, kärsivällisyyttä, läsnäoloa. 

Tehtävä edellyttää psykologista silmää, huumoria ja suhteellisuudentajua.

Keittotaito on eduksi, 

                        myös eritysruokavaliot. 

2. 

Etsitään pientä tyttöä, joka teki vääriä johtopäätöksiä. Halutaan selittää ja korjata asia, antaa uusi mahdollisuus, muutamia valkosivuisia vihkoja ja paljon aikaa. 

3. 

Etsitään maailmanparantajia ja muita mietteliäitä istumaan kiireettöminä teepannun ja kynttilän ympärille. 

4. 

Etsitään erästä, jonka sijainti tiedetään, mutta joka ei kuitenkaan ole siellä. 

Pyydetään häntä palaamaan takaisin, täyttämään aukot, seisomaan omalla paikallaa ketjussa, 

sillä näin tämä ei kertakaikkiaan toimi; 

helminauhaan ei voi tehdä aukkoa ilman, että jotkin helmet valuvat erilleen ja päätyvät lattian lautojen väliin. 

Kaikkia asiasta tietäviä pyydetään puuttumaan tapahtumien kulkuun. Asiassa vastuullisia vaaditaan ilmoittautumaan ja kääntämään ajan pyörää. 

5. 

Etsitään henkilöä, jolla on hyvä suuntavaisto ja selkeät arvot; sellaista, joka suhtautuu asioihin rauhallisesti ja nöyrästi.