On surullista
elää peläten asioita,
joita ei pelkäämällä voi välttää,
käsitellä, eikä kohdata.

Teen välillä niin.
Toisinaan ymmärrän päästää irti.

Kirjoitan runoa
huoneen poikki.

Tekniikan lumoa:
näkymätön silta.

Ei se riitä

Paju ei halua jalkapalloharjoituksiin
"koska minä voisin hävitä pelissä".

Illalla kerron Pajulle, että jokainen on jossakin taitava, mutta sitten on niitä asioita, joissa ei ole niin taitava. Ja että se on ihan hyvä niin.
"Ei se riitä minulle," toteaa Paju.

Onko kysymys ohimenevästä vaiheesta
vai syvemmin temperamentista, en tiedä.
Sen tiedän, että lapset miettivät aivan samoja
suuria kysymyksiä kuin aikuisetkin,
eikä monilla aikuisillakaan ole näihin kovin
paljoa hienostuneempia ratkaisuja.

Lapset ovat palanneet
täyttäen elämäni huumorin ja draaman aineksilla.
Tarinoita matkasta,
tarinoita teatterista,
tarinoita tästä hetkestä...
Veljekset, jotka loukkaantuvat, kun toinen ei kuuntele.
Riitaa, joka nousee yhteydenkaipuusta.
Lääkäriaikoja, lääkäripelkoa, voidetta, lääkepurtiloita.
Vitsejä,
syliä,
iltalauluja,
muruja lattialla,
ruokaa, joka ei kelpaa...
Tällaista äidinelämää saan elää ja
olen kyllä kiitollinen :-).

Syys(loma)pyörre

Olen yksin.
Minulla ei ole erityistä syytä tulla nopeasti töistä kotiin. 
Eteinen on yhtä siisti tullessani, kuin se oli lähtiessäni.
Voin katsoa elokuvan keskeytyksettä alusta loppuun.
Kuulen jokaisen sanan.
Mitään ei tapahdu, ellen tee sitä itse.

Siirrän syrjään ajatuksia ja tavaroita.
Olen liian levoton laskeutumaan
ja kuitenkin uppoan. 
En kutsu ketään kylään.
En mene minnekään,
Viritän ääniä ja valoja, pelkään, olen tyhjä.
Varjelen pelkoa, väistän pelkoa, kierrän, käperryn.

Katson itseäni ikkunaruudusta
ja kuvittelen itselleni toisenlaisen elämän
sen, jota joskus pidin todennököisimpänä.

Ikävöin häiriöitä,
takkeja ja kenkiö eteisen lattialla,
murusia keittiön pöydän alla.

Kierros kierrokselta
vähitellen
saavutan itseäni.
Alan kuulla, vaikka on liian hiljaista.
Tulen turvatuksi, vaikka pelkään.

Paju puhuu runoja

Syksy ja kevät
ja kesä


ja talvi

- ne on hyviä aikoja.


Talvella voi leikkiä lumessa
ja niinä muina
voi paistaa mökillä 
makkaraa. 

Jos kaipaat luovempaa liikettä...

... se onnistuu vaikkapa tulkitsemalla Pajun (3 v) voimisteluliikekarttaa.

Jos jumppakärpänen kutkuttelee...

... aloita jumppahetki vaikkapa näillä Timotein ikuistamilla hyviksi havaituilla liikkeillä.

Olen ollut työn nielemä.
Vasta nyt - mikä on kai hyvä :-).
Ensi viikko ainakin jatkuu samaan tapaan.
Nytkin pitäisi jo oikeastaan tarttua johonkin...
mutta en viitsi murtaa viikonlopun rauhaa,
vaikka sitten käykin niin, että kohta on kiireempi.

Arkisen sunnuntain ajatuksia

Välillä haaveilen siitä, että työ ja muu elämä olisivat selkeästi erillisiä.
Välillä nautin siitä, että niin ei ole.
Tähän sunnuntaihin on mahtunut suunnittelutyötä, päivämäärien etsimistä, ohjelman asettelemista, suuria linjoja ja pieniä valintoja. Kotona on mukava tehdä töitä. Sitä, mitä tein tänään, en haluaisi tehdä muualla.

Ensi viikko näyttää täydeltä - niin myös monet sitä seuraavat viikot.
Joskus katson vahingossa liian pitkälle. Yritän nyt katsoa taas lähelle, tähän iltaan ja huomiseen. Suunnan voi ottaa myös läheltä.
Joskus toivon, että voisin suunnitella myös niitä asioita, joihin en voi nyt itse vaikuttaa. Puntaroin mahdollisuutta, että valittamisen sijasta ottaisin vain vastaan, katsoisin mitä hyvää mihinkin voi kätkeytyä. On vain niin paljon helpompaa nähdä epäkohdat pelkästään epäkohtina. Yritän nähdä myös mahdollisuuksia.

Olen välillä vähän surumielinen. Välillä onnellinen ja tyytyväinen. Välillä vihainen ja tyytymätön.  Kirjoittuani tämän muistan, että joskus kauan sitten olin paljon vähemmän. Yritin vakuuttaa itselleni, että minulla saa olla kaikkia tunteita. Niin on. Enää en tarvitse vakuuttelua.

Tänään olen tyhjentänyt ja täyttänyt kasseja, jotka ovat täynnä eletyn elämän jälkiä ja muistoja. Kassit ovat matkalla meiltä pois. Uskon, että on hyvä jättää taakse, konkreettisestikin. Prinsessan kruunu, taikasauva, nukke ja nuken vaatteita... (Pikkuisesta prinsessaisesta on kasvanut ihana nuori tyttö, joka onneksi tanssii edelleen olohuoneessa keveästi ja huumorintajulla.)

Tällaisena olen jo pimeässä illassa
tänän ilman kynttilää, vailla sen kummempia valoja tai tunnelmia
arkisessa elämässä, joka
on hyvää rosoisena, epätäydellisenä, itkettävänä ja koskettavana.

Hyvää yötä lukijani,
toivon, että saat tänään hetken olla vaan,
se on hyvä :)