Olen ollut pitkään niin hiljaa,
koska olen yrittänyt opetella kirjoittamaan runoja.

Erikoinen matka.
Sanoista täällä sanoihin, jotka yrittävät olla olemassa tästä välittömästä, henkilökohtaisesta asiayhteydestä irrallaan.

Olen myös lukenut vähän enemmän runoja kuin aiemmin.
Monet runot tuntuvat vierailta ja käsittämättömiltä.
Joskus mietin, etteivät omat sanani varmaankaan ole sitä, mitä pidetään kirjallisuutena.

Olen havainnoija ja mielikuvittelijakin vähän.
Mutta en ole paneutunut kirjallisuuteen,
enkä yritä uudistaa ilmaisua tai tutkia sen rajoja.

Kirjoittaminen on silti ollut tärkeää. Totuudellisuuden vaatimuksesta vapautuminen ja se, että osa teksteistä tosiaan muistuttaa runoa, ovat olleet tärkeitä kokemuksina.
Ja osa teksteistä tuo minulle iloa.

Uuden oppiminen ja opetteleminen,
sekin on niin hyvää.

En tiedä, minne kirjoittaminen tästä etenee.
Ehkä palaan tänne miettimään. Tai kirjoitan lisää runoja tai
molempia.

Mediasta luen, että runous on marginaalista ja että on runouden kultakausi.
Tiedä sitten.