Pimeää ja tähtiä (aurinkoja)

uusia ongelmia uuden tiedoston kanssa

kurkku edelleen kipeä, nieluviljely otettu

olen ollut väsynyt, katsonut Six feet under -sarjaa
ja levännyt, odottanut muuta
odottanut

virkistymistä ja kantavampia ajatuksia
nyt heikoilla jäillä, ajatusten alla ritisee
(ei päähän eikä tiedostoihin voi luottaa)

aamut ovat okaisia, kukaan ei jaksaisi lähteä mihinkään
ehkä sitten, kun ruoho jo näkyy ja aamut valostuvat,
ehkä sitten taas

illalla otan pienen vihkoni
ja kirjoitan muistiin päivästä hyvän

on ollut paska päivä  sanon miehelle ja kuitenkin
illalla lasken seitsemän kaunista ja hyvää,
koska nekin ovat mahtuneet
päivään, jona kaikki menee vähän vinksalleen
tule tonnin lasku, tuhoutuu tiedostoja, kukkaro unohtuu ja mikään ei liiku

lasken seitsemän hyvää ja kaunista
ajattelen
ettei ole kyse siitä, onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi
pikemminkin siitä katsonko tähtiä
vai vain pimeää
se että pimeää on tässä enemmän
ei himmennä tähtiä


tänäänkin:


sain levätä
on aikaa


tytär nojasi minuun 
poikanen suunnitteli huomiseksi helpompaa aamua
mies soitti kitaraa


luin 
saunan höyrystä oli apua



mitähän huomenna -
risukkoa ja hiirenkorvia?

Menetettyjä sanoja

Menetin viime viikolla ääneni. Vaikenin pari vuorokautta. Olin poissa töistäkin.
Huomenna menen.
Stressasin ensin siitä, sitten huomasin, että ei se stressiä ole - olen surullinen, kun en voi opettaa. Annan ohjeita ja töitä, mutta ne eivät ole sitä, mitä nyt tarvittaisiin. Tuntuu tylsältä. Voin puhua jo vähän, mutta ei ääni tuntikausia kestä, ei mitenkään.

*
Tiedostoon tuli vika. Menetin osan töistä, palautin varmuuskopion kuukausien takaa.
Jatkoin töitä ja tiedostoon tuli sama vika uudestaan. Se aukeksi vielä ja tulostin sen.
En uskalla jatkaa siihen samaan.
En tiedä uskallanko siirtääkään siitä uuteen, jotain häikkää niissä on.
"Lukukelvotonta ainesta" tietää kone.

Menetys sekin.
Sanoja vain. Jotain 75 sivua.
Kai pahempaakin voi sattua.

*
Kun olin hiljaa, tajusin, että puhun likaa.
Käskytän ja puutun asioihin.
Aion vaieta lisää
ja katsoa, miten asiat sitten tapahtuvat.

Tajusin myös, että haluan puhua
ja että on hyvä puhua lähellä olevien kanssa,
vaikka ihan pientäkin.
Katsoa yhdessä, miten asiat tapahtuvat.

Alku alkujen ketjussa

Tämä tuntuu alulta
jatkolta
keskikohdalta yhtä aikaa.

Sovin ajasta,
jonka saan itselleni.
Olen päättänyt,
mihin sen käytän.
Siksi tämä tuntuu
jotenkin määrittävän
jotakin.
Näkymätön allekirjoitus
melkein.

Alku alkujen ketjussa.
Samalla tavalla kuin
harvat asiat tulevat kerralla
valmiiksi,
asiat alkavat monta kertaa.

Tämä on yksi alku.

Tein muutakin: näkyväksi.

Ajattelin, että ehkä vihdoin
olisi vain oltava
mitä on,
vain mitä on. (Ajattelin senkin jo aiemmin,
tämä on yksi ajatus ajatusten ketjussa.)

Aion sanoa
mitä ajattelen.
Aion ajatella joskus ääneen.
Yritän olla pelkäämättä
liikaa
ja puhkumatta liikaa,
olematta turhaan mitään
kenenkään vuoksi,
olemaan olematta mitään
kenenkään vuoksi.

Hyvää matkaa, minä,
sanon. (Pelkään toivon luotan epäilen.)

Sanat uppoavat kappaleiden sisään.
Itselle vielä edellisestä. Isolla.

Ohi on.
Terve. Ei allergioita. 
Menee kouluun normaalilla ruokavaliolla. 












aloitin muuten tämän blogin pitämisen silloin 
kun olin ihan kadonnut allergiasuohon
enkä kuullut itsestäni oikein mitään

Kohti jäätelökesää

Pakotimme Pajun maistamaan jäätelöä.

Hän on ennakkoluuloinen.
Hänellä on maitokokeilu meneillään.

Jäätelö oli Pajun mielestä kamalinta, mitä hän on koko maailmassa maistanut.
Annos vastasi ehkä ruokalusikallista.

Paju ei suostuisi maistamaan mitään, missä tietää olevan maitoa (tai jotakin muuta epäilyttävää tai no yleensäkään mitään muuta kuin hänen rakkaimpia perusruokiaan...).
Olen tehnyt ruokia maitoon. Syöttänyt tosi maitoista riisipuuroa.
Luulen jo, että maito sopii.
Ei ole tullut oireen oiretta.

**
Timoteille maito sopii jo ihan varmasti. Tämän vuoden kuukaudet on syöty jogurttia ja jäätelöä ja juustoa. Hän pitää niistä kaikista. Juontimaidosta ei kuitenkaan.
Timoteille sopii näköjään myös omena.

En melkein voi uskoa tätä.
Joskus tuntuu, että menetimme Timotein vauva-ajan allergioille.
Ne veivät niin paljon voimia: mikään ruoka ei tuntunut sopivan, ei edes apteekin erikoiskorvike, sinnittelin ensin vapaaehtoisesti, sitten välttämättömyyden pakosta imetysdieetillä. Pidin ruokapäiväkirjoja ja tarkkailin oireita. Kokeilimme ruokia sitä tahtia, että aina kuin lapsi oli toipunut edellisestä, aloitettiin uusi kokeilu. Kolme linssiä saattoi merkitä puolentoistaviikon itkuja ja ripuleita. Kahdella sopivalla ruoka-aineella mentiin pitkään. Ja kolmella.

Ja tästä lapsesta olen nyt sanomassa: terve, ei allergioita. 
En uskonut, että koskaan olisimme tässä. Ajattelin, että jotain ainakin jää. Tai pahimman mukaan, että jää paljon ja rajoittavaa.
Kouluun menee ilman allergioita. 
(Itkettää. Ohi on.)

**
Pajun listalla on vielä kolme muuta.
Yhtä sietää pieniä määriä, juuri enempää ei tarvitsekaan.
Sitten on ne, jotka olivat lapsena pahimmat.
Niistä en tiedä.
Kokeillaan nekin vielä.
Ollaan melkein entinen allergiaperhe.

Kevättalvi

Aurinko paistaa

ja migreeniaurat kimaltavat hangella. 

Syöksyn paikasta toiseen tummat

aurinkolasit silmillä.

Odotan krookuksia.

On uutta puuhaa
ja parempi mieli.