Peili

Aamulla katsoin itseäni.
Lehdessä kerrottiin ettemme näe itseämme kuten muut.
Katsoin itseäni pelilistä kahden peilin kautta
ja näin kasvoni niinkuin näkisin, jos olisin kasvokkain itseni kanssa.

Suuni oli kummallisesti vinossa.
Näytin surullisemmalta ja haavoittuvammalta
kuin toisessa kuvassani, jonka näen peilistä joka aamu.

Tämänkö muut näkevät minusta?
Tällaisenkö he ovat nähneet tähänkin asti,
tämän kaiken läpi?

Ymmärsin, ettei minun tarvitse peitellä mitään.

Ylivirikkeistetty aikuinen

Kesätauon jälkeen työn kuormittavat tekijät piirtyvät tarkemmin.
Olen liikaa ylivirikkeisissä ja hälyisissä tilanteissa.

Työ edellyttää jatkuvaa tarkkaavaisuuden jakamista.
Työ edellyttää usein intensiivistä ajattelemista JA tarkkaavaisuuden jakamista.



Silloinkin kun teen yksin, teen usein tilassa, jossa on paljon muita ihmisiä,
keskeytyksiä, sananvaihtoja, lyhyitä keskusteluja, uusia ärsykkeitä.
Jos ympärillä on ihmisiä, minä virikkeistyn niistä. En osaa olla sisäänpäin, havainnoimatta muita.

Kotona kolme lasta tarvitsee ruokaa, huomiota, vastauksia, katsetta, ohjausta
samanaikaisesti. Äitiys edellyttää jatkuvaa tarkkaavaisuuden jakamista.

Iltapalapöydässä iskee helposti hieman ylikuormittunut olo.

Neuvoja itselleni

Minulle sanotaan: "Haluaisin tietää tämän. Kysy sinä sitä."
Ja: "Nyt kun sanoit tuon meille, niin menepä nyt sanomaan se sille, jonka se pitäisi kuulla."
Toisena päivänä saan sähköpostin: "Oletko jo sanonut sille tästä?"


Joku haluaisi minusta äänitorven.
Joku ajattelee, että minun sanani laskeutuvat paikoilleen napakammin kuin hänen omansa.
Joku ei halua itse kantaa sanomisen riskiä.
Joku haluaisi ajatella, että jos ymmärrän hänen kantaansa keskustelussa, en ymmärrä toista näkökantaa, ja että olen valmis taistelemaan hänen kantansa puolesta.

Minun on varottava sanomisen lumoa,
sanojen pauhua
ja näiden kysyjien imartelua.
Minun on puututtava vain asioihin,
joiden takana seison paljasjalkaisesti
maankamara vakaasti jalkojeni alla.
Silloin, jos sanat tulevat, saan olla siitä kiitollinen.

On puhuttava "oikeaan aikaan ja oikeassa pituudessa" (Tulku Thondop).
On myös ymmärrettävä vaieta,
joskus toisten vuoksi,
vielä useammin itseni vuoksi, pyhän hiljaisuuden vuoksi,
rauhan ja nöyryyden vuoksi.
Työkalu ei ole näyttelyesine, eikä sen hallussapidossa ole aihetta ylpeilyyn. Se on olemassa aivan muita päämääriä varten.

Tavoite:
Vaieta ja puhua
pelkäämättä itseään
ja jokaista kunnioittaen.

Tuntuu syksyltä

On koleaa. Tuntuu syksyltä.
Illalla, jos sytyttää kynttilän, sillä on pimeyttä, jota valaista.

Teen taas työtä. Joka päivä
herään, ajan töihin, teen seuraavan asian ja seuraavan.
Timotei on esikoulussa, jonka opettajat eivät tunne häntä ennestään.
Kuulen hänestä sitä, minkä jo tiedän,
mutta jonka uudet silmät poimivat eteeni.
Hän suunnittelee, hän toteuttaa, hänellä on ajatuksia...
Paju istuu mielellään leikkimässä yksin päiväkodin aidan vieressä.
Hoitajat kertovat, että hän vaikuttaa siinä aivan tyytyväiseltä.
Hän sanoo itse, että on istunut aidan vieressä katsomassa, joko äiti tulisi.
- Tuntuiko aika pitkältä? minä kysyn.
- Tuntui.

Ilmassa on sekaisin innostusta
ja alakuloa. Siirtymä on sekoittanut suuntia.

kirjoittamisen aloittamisesta

kurkkuni on kipeä
se ei välitä antaa minulle ääntä

muutenkin
haluan katsoa televisiosta englantilaista sarjaa sekä vähän kotimaista - televisiosyksy näyttää ihan lupaavalta - dekkarit tietysti, uutisia unohtamatta

lyijykynät ovat hitaita
minulla on vaikeastiluettava käsiala

aivan varmasti
jossakin on vielä mappeja joiden järjestäminen olisi hyödyllistä - on niin mukavaa, kun paperit pysyvät järjestyksessä

aamuisin lähden koululle
vaikka voisin jäädä hetkesi kuuntelemaan
mutta kuule, kun en kuuntele

tehokas on mukava olla ja fontilla 32 saa dialle aseteltua ihan kaiken tarvittavan

Poissaoloselvityksiä

Lapsella on illalla kuumetta. Kuume nousee, mutta laskee nopeasti.
Aamulla lapsi on nukkunut hyvin ja vaikuttaa terveeltä.

Mitä teet?

Marikki vie lapsen päivähoitoon.

Päivähoidosta soitetaan puoli kolmelta, että lapsi on kipeä. Mahaan sattuu. Ei vielä tiedetä, onko lapsella kuumetta. Sovitaan, että lapsi haetaan hoidosta mahdollisimman pian.

Mitä päättelet?

Marikki päättelee, että lapsi on sittenkin kipeä.
Marikki ilmoittaa esimiehelleen, että on seuraavan päivän poissa, koska lapsi on kipeä. Marikki järjestää seuraavan päivän opetuksen korvaavilla tehtävillä.
Marikki hakee lapsen päivähoidosta.

Lapsi on pirteä. Mahaan sattuu kotona vähän ja kysyttäessä vähän enemmän. Lapsen ääni on vähän käheä. Lapsi leikkii normaalisti. Lapsi on kyllästynyt lepäämään sohvassa. Lapsi syö tavallisesti ruokaa. Lapsella ei ole kuumetta.

Mitä teet?

Meneekö lapsi seuraavana päivänä päiväkotiin?
Soitetaanko pomolle, että ehei, eihän se lapsi sittenkään ole kipeä? (Niinhän sitä tehtiin viimeksi viime tiistaina, kun toinen lapsi oli illalla kipeä, mutta heräsi älyttömän pirteänä.) Siis soitetaanko, vaikka hävettää sekoilla edestakaisin?
Vai oletetaanko, että lapsi tarvitsee lepoa, vaikkei olekaan petinpohjalle asti kipeä? Että astmalääkityksen tarve, yskä ja pieni vatsakipu ovat riittäviä kotiin jäämisen syitä?
Vai ajatellaanko vaan, että minkä ilmoitin, sen ilmoitin; minkä oletin, sen oletin ja huominen nökötetään poikalapsen kanssa täällä kotinurkissa, ei se nyt niin vakavaa voi olla sekään...

Marikki, joka ei ollut lainkaan valmistautunut siihen, että töihin paluuseen kuuluu heti elokuussa toistuvia poissaoloja lasten sairauksien takia, ei ole tyytyväinen mihinkään vaihtoehtoon. Murjottaa. Haluaa selkeitä lapsia ja suoraviivaisia kuumetauteja, joilla on alku ja loppu (jos tauteja on pakko joka tapauksessa olla).

ps. Marikki päättää jäädä kotiin.
Lapsi niiskuttaa. Lapsen pää on yöllä hiestä märkä. Lapsi saa toipua, vaikka selviäisi varmaan jotenkin hoidossakin. Olkoon niin. Marikki ei kanna huolta töihin, eikä odottele uutta soittoa päivähoidosta.

Valaita

Timotei:Me ei voida nähdä valaita, täällä Suomen uimarannoilla.
Voisko Italian uimarannoilla nähdä valaita?


Paju: Voi siellä nähä ainakin kakki. Mä tiedän missä ne on.
Siellä lasten uima-altaassa!

(Hotellin uima-altaan pohjassa oli delfiinien kuvia :-)).

Perjantai-iltana

Väsymys.
Ilo.

Ensimmäinen opetusviikko on takana. Olen tullut kotiin väsyneenä. Olen ylittänyt rajoja, räpännyt luokassa :-), puhunut totta ja kokeillut erilaisia ääniä. Olen ihmetellyt miten hauskaa tekeminen voi olla ja seuraavassa hetkessä tajunnut, että tällä intensiteetillä en kyllä jaksa. Olen hakenut vähän suojaa. Olen ollut sanaton ja nyt olen tässä.

Sylissä suru ja suuttumus

Kun Paju (3 v.) suuttuu minulle hän sanoo:
"Minä en enää ikinä leiki äitin kanssa."
Usein hän painautuu samanaikaisesti syliini
ja yritän lohduttaa häntä.

Tunnustelen päätöstä

Luovun siitä, minkä valitsin viisi vuotta sitten, mutta joka ei koskaan avautunut.
Samalla, jollakin tapaa, luovun siitä, minkä olisin valinnut viisitoista vuotta sitten, mutta joka ei avautunut silloin, ei ollenkaan.
Siihen suuntaan minusta ei ollut kulkemaan väkisten, kun vieressä avautui joki, jota pitkin etenin kevyemmin ja nopeammin.
Nyt tuntuu, että reitti on kasvanut umpeen, enkä minä välitä raivata tietäni tiheääksi kasvaneiden ruokojen lävitse.

Tunnustelen päätöstä. Järjestän kodin, järjestän syntymäpäiväjuhlat. Sunnuntaina en oikein tiedä, kuinka viikonloppuja näin loman jälkeen vietetään. Luen runon, jossa on kielioppivirhe ja epätarkoituksenmukainen sanajärjestys. Olenko avoin runolle? mieheni kysyy. Olen kaikelle suljettu ja pelokas, minä ajattelen, ja yritän katsoa runoa uudestaan. En muista siitä mitään.

Odotan opettamista. Huomenna en saa opettaa. Vasta tiistaina taas.
Huomenna herään aikaisin, menen koululle ja valmistelen tunteja, hoidan minulle osoitetun velvollisuuden. Työpöydälleni jäi suuria litoposteriarkkeja ja joitakin epäilyksiä siitä, saanko ideani toimimaan. Ensimmäisinä työpäivinä en jättänyt mitään kotona tehtäväksi. Kotiin lähteminen tuntui vapauttavalta. Melkein kuin olisin saanut palkinnon.

Tunnustelen päätöstä, mietin luopumista ja sitä, mitä itseltäni odotan, mihin tyydyn, mihin jään melkein vahingossa. Miten sellainen, joka ei ole aivan oikea, voi kuitenkin olla niin lähellä, että melkein kuin joutuisin pyyhkimään omakuvastani viivoja, rakentamaan uuden tarinan, etsimään uusia reittejä.

Luopuminen: ei tätä,
jotain muuta,
en olisi aivan ennallani, jos ei jotakin muuta olisi,
ja luulen, että uusi rauhoittaa minua, vaikka olenkin sen kanssa juuri nyt aivan levoton.

luen vanhoja sanoja
ja yritän ymmärtää, mihin suuntaan minun pitäisi edetä

kuuntelen koneiden hyrinää, minusta ei avaudu sanoja

ihmettelen ajan säikeitä, jotka yhdistävät
minut siihen, joka olin joskus,
joka olen ja joka en enää ole

viisi vuotta sitten valitsin
nyt en tiedä, miten sen valinnan kanssa eläisin
en osaa ravistaa pois,
en osaa ottaa syliin

luen vanhoja sanoja ja yritän ymmärtää,
näen jonkin muodon ja se katoaa,
näen kirkkaan lauseen, mutta en sitä, mihin se viittaa

kun olin lapsi, valitsin
ja nyt olen valinnut toisin
- siis tiedän vähemmän -
mutta en tule tyhjäksi
vuodet ovat minussa ja kaikki se, mitä kohti taivuin,
sen jälkeen, kun olin valinnut pois

tänään puhuin suunnittelematta ja rehellisesti
en aio pelätä mitään
liikaa

Työpäivä

Matkalla kotiin
huomaan olevani tyhjä,
huomaan, että tarvitsen laastaria,
minut pitäisi kääriä sideharsoon, että pysyisin ehjänä,
olen oudosti kuopalla,
olen kulunut, minussa on naarmuja.

Olla kiireinen ja täysi,
ärtyinen ja täysi, rättiväsynyt ja täysi,
tarpeellinen, pätevä, tehokas ja täysi.
Odotettua ja turvallista.

Olla kuopalla,
olla pinta täynnä hentoja naarmuja,
kiirehtimättä peittämään
ja täyttämään,
olla ja odottaa,
luottaa täyttymiseen, pinnan kestämiseen,
hitaaseen patinoitumiseen.
Se on vaikeaa.

Tutumpaa olisi peitää naarmut,
kääntää ehjä puoli ylöspäin.
Ja kuitenkin olisi nimenomaan nähtävä,
olisi juurruttava itseensä
ja odotettava, että solut imevät itseensä tarpeellisen voiman,
täyttymisen voiman,
omana aikanaan ja sen verran kuin on määrä.

Asetan jalat maahan ja kummarrun.
Jään lommolle, jään rosoksi ja kuitenkin täytyn.
Se riittää tähän,
se riittää.

Ajatus tietoisuuden reunamilta:
Jos minusta tulee kirjailija,
sitten kukaan ei rakasta minua.

Valmistautumisia

Myyjä ihmetteli, kun ostin niin monta muistitikkua. Tiedän, että on olemassa ulkoisia kovalevyjä. En osta nyt sellaista. Monia taskukokoisia tikkuja. Varmuuskopiojärjestelmä, joka ei jätä pulaan.

Siirtyy edellä

Eihän siitä tekemisestä viime viikolla mitään tullut.
Tänään kuulin, ettei tarvitsekaan, että on parempi odottaa ja hautoa, katsoa edessä olevat ja oppia ensin niistä.
Ei ihme, ettei avautunut. Ei ollut sen aika. Mielikin teki muuta ja sitä muuta sitten vähän teinkin.

Sitten vierailu mökillä, vierailu koskirannassa, kulhollinen vadelmia, pieni venematka, pitkä automatka takaisin kuunnelen Me Rosvolat -romaania äänikirjana. (Osan kuuntelukokemuksesta mietin, kuinka luontevaa on keski-ikäisen miehen lukea kymmenen vuotiaan tytön äänellä kirjoitettua kirjaa? Miltä teksti olisi kuulostanut kirkkaan tytönäänen lukemana?)

Reissussa luimme tyttären kanssa kirjan Harry Potter ja viisasten kivi. On epäkäytännöllistä lukea samaa kirjaa samaan aikaan. Vuoroista käytiin leikkimielistä taistelua. Onneksi olen aika nopea lukeamaan :-).

Nyt asetumme kotiin, mitä nyt vähän viikonloppuna tyttären kanssa pyrähdämme.