Älä itke

Pikkuveljelle kävi päiväkodissa niin, että itki, vaikkei olisi halunnut.

Timotei:
- Tosta mulle tuli mieleen, mikä musta on aikuisissa pulmallista...
kun ne sanoo, että "älä itke",
kun just sillon kun itkee, niin ei sillon voi muuta. 

Tässä vaiheessa Timotein silmät kostuvat.
Puhutaan siitä, että niin vain sanotaan, yritetään lohduttaa, ei oikeasti ihan tarkoiteta. 

Kun se ei tunnu hyvältä. 
Vaikka mä tiedänkin ton - ei se vaan tunnu hyvältä. 

Minä lupaan harjoitella sanomaan jotain muuta.
Voisin sanoa vaikka, että itke vaan nyt, kun itkettää
ja lohduttaisin.

Sä voisit tehdä niin. Se ois ainki erilaista. 

Timotei ei tosiaan itke muuta kuin, jos todella itkettää.
Sydäntä riipii kuulla, että olen lisännyt taakkaa,
ottanut ajattelematta aikuisten fraasivarastosta,
olettanut ehkä ettei se ole niin tarkkaa,
mutta sanoilla
on väliä
kenelle tahansa,
myös sille, joka on lapsi ja poika
ja lähellä.

Rakas poikani,
ole tarkkanäköinen, ole viisas,
älä usko minua - usko  että kyyneeet saavat tulla
silloin, kun on kyynelten aika.




 

Flunssaisen (työ)nurinoita

Siirtymä kesälomasta arkeen
on ollut kuin askeltaisin kärpäspaperissa.
Ei rajuja liikkeitä, eikä energianpurkauksia
niinkuin viime elokuussa.
Ensimmäinen viikko meni jotenkin hermot pinnassa (teknologia ei toiminut ja pääkin vaati säätämistä),
toinen viikkoa alkoi myönteisemmin, mutta töiden jälkeen kaaduin tautisena sohvaan,
jossa hyhmin tänään koko päivän. Aamu näyttää, mitä huomenna teen.
Viime vuonnakin tuskailin heti alkuun sitä, että jouduin olemaan poissa töistä.
Silloin lapset olivat kipeänä.
Sen olen mielestäni jo ajatellut läpi. Osaan jotenkin olla sen kanssa.

Mutta nyt näyttää siltä, että jos lapset säilyvät lähestulkoon terveinä, niin vähintään minä sitten suoritan kaikki nämä päiväkodissa / koulussa tarjolla olevat infektiotaudit. Ei tunnu reilulle.
Luulin, että tarpeeksi monen kierroksen jälkeen saavuttaisin jonkinlaisen vastustuskyvytason,
jollaisesta jotkut opet ovat kertoneet. Tämä ei näköjään vielä ole se vuosi minun kohdallani.
Aiempina vuosina olen ollut lasten kanssa yhtäaikaa kipeä ja siis poissa lastenhoidon vuoksi.
Tuntuu tosi kummalliselta joutua vetämään rajaa siinä, milloin itse olen tarpeeksi kipeä ollakseni poissa töistä / terve palaamaan töihin. On aina vähän epämukavaa soittaa, että minä täällä nyt olen kipeä, enkä tule töihin...

Ja sitten on niitä epäselviä tilanteita, kuten nyt ehkä huominen. Olen ollut koko päivän levossa (ruokkimistoimia lukuunottamatta), on pikkuisen parempi olo, ei ole kuumetta. Aivan varmasti tekisi paranemisen kannalta hyvää olla levossa vielä yksi vuorokausi. Toisaalta myöskin varmaan jo jotenkin selviäisin opetustunneista, eikä sikäli olisi ihan pakko saada olla kotona... Jos jään kotiin poden huonoa omaa tuntoa ja jos menen töihin, tunnen ehkä kärsiväni vääryyttä. Ei kovin levollista. Tarvitsisin äidin, joka sanoisi, että nyt lapsi teet näin ja näin...

Ei ole helppoa olla se äitikään. Keskimmäinen yski rajusti aamulla. Sai jäädä pois koulusta. Oli aika pirteä koko päivän ja lopetti yskimisen kunnolla herättyään. Äsken vähän sattui mahaan.

***

Kaiken kaikkiaan on sellainen olo, että työhön pitää löytää uusi asenne.

Joku raja.

Että ei menisi niin kuin maanantaina, että kipeänä koko iltapäivän ja illan miettii seuraavan päivän tunteja, että saako niitä ollenkaan suunniteltua ja jos ei saa ja onkin aamulla terveempi, niin mitä sitten tehdään... eikä sitten rentoudu ja lepää, niinkuin voisi ja pitäisi, koska taka-alalla painaa tämä.

Joku raja.

Että jotain jäisi taakse, eikä kulkisi koko ajan mukana, koko ajan edessä.
Vieritän työtä edessäni, ennakoin koko ajan, koko ajan jotakin.

Joku raja.

Että se on tärkeää ja arvokasta, mutta ei yli muun. Että se on tärkeää ja arvokasta, mutta että riittää, ihan tavallinen riittää, ei aina enemmän ja parempaa.

Minulle on sovittu lyhennetty työaika tälle vuodelle.
Se ei vielä oikeastaan näy työajassa, kun työt jakautuvat vuodelle epätasaisesti.

Asenteessa se saisi jo näkyä
joku raja.

Hypoteesi

 Keskustelu viidesluokkalaisen kanssa:
- Äiti, mikä se oletus oli? 
- Tota... hypoteesi?
- Joo. Mulla on sellanen hypoteesi, että FYKEstä tulee mun lempiaine. 

Timotei luki kokonaisen lauseen ensimmäistä kertaa: "Tänään ei mikään voi mennä pieleen."

Focus

olen ollut tunteellinen,
vähän turhaankin tunteellinen
olen pitänyt liikaa ääntä
ottanut kovasti tilaani

nyt

vaikenen ja rauhoitun
etsin katseelleni kohteen
yritän löytää lähemmäksi itseäni
ja kauemmaksi muuta

koska

ihan pelkällä tunteella en näe
tarkasti ja jos vaadin todellisuutta
antamaan minulle odotusteni mukaan,
sivuutan sen, mitä voin saada

Lukutaito (2)

Timotei meni kouluun,
tuli kotiin ja selvitti, mitä rivillä lukee: Alaska.
Ja jäätelössä: Aino. 
Aapisessa: Viiri. 
Hän kuulostelee mielessään äänteitä keskittyen, hitaasti
ja saa selville sanoja.
Ihmeellistä!

Melko tehokasta opetusta muuten: kaksi päivää koulussa
ja lapsi osaakin sitten lukea. :-)

Tällä viikolla elän seuraavaa

Ajatus työstä on tuntunut kovin vieraalta
ikäänkuin en ollenkaan olisi se, joka opettaa,
ikäänkuin olisin sulkenut kaiken siihen liittyvän niin lujasti ulos
tänä sateisena kesänä,
jolle minulla oli vähän muita suunnitelmia.

Paluumatkalla olen tarvinnut saattajaksi Palmerin Courage to teach -kirjan sanoja,
joiden kautta olen yrittänyt hahmottaa opettamisen tunnekuormaa.

Olen vähitellen väistynyt itseni tieltä
ja muistanut, että olen vain jonkilaisen välittäjän asemassa,
kerron kulttuurimme tarinoita,
raotan ovia.

Ehkä kohta opettaminen on taas
business as usual.

Paperit, kansiot ja tiedostot vyöryvät kohti.
Olisi hyvä osata yksinkertaistaa,
luopua ja luottaa pelkistettyynkin.

Nyt on vielä muutama päivä tässä aarteideni keskellä
hitaissa aamuissa, pienimmäiseni hymyissä, kotipihan juoksukilpailuissa,
suhteellisessa tekemättömyydessä.

Opissa

Pää selkeni
ja vika haitui.

Aika iso hässäkkä
pienen ajatusvirheen vuoksi.

Aloitan koneen kanssa puhtaalta ruudulta.

Tunnenko nyt itseni tyhmäksi?
Kai vähän.
Enimmäkseen vain ihmiseksi
ja sekin on hyvä.
Olen työkseni tekemisissä muiden ihmisten ajatusvirheiden kanssa.
On hyvä tehdä välillä omia, tälleen ihan oikeasti, selittelemättä.
Kun ei vain tullut ajatelleeksi...

Kaikki vaikea, virheet ja erehtyminen -
ne on hyviä,
ne rakentavat siltaa.
Jos opettaa, ei ole hyvä olla liian osaava,
pitää muistaa oppia. 

Innostusta ja uupumusta (teknologiapostaus)

Innostus
Ostin taskutietokoneen
simpukkapuhelimen tilalle.
Kummipoika nimittää laitteen hauskoja pikku ominaisuuksia "herkuiksi".
Nam, nam.

Uupumus
Iso tietokone takkuaa.
Soitan huoltoon.
Painan alt, kun käsketään.
Nuoret miehet osaavat hommansa: en tunne itseäni tyhmäksi.
Neljä puhelua.
Tulos: entistä vakavampia ongelmia.
Tänään kovalevy tyhjennetään.
Jos se ei auta, saapuu noutaja*.



*onneksi takuu on voimassa,
hakevat koneen huoltoon :-).