Huomenna on taite,
jatkan sitä, mikä on ollut tauolla
ja otan muutenkin näkymättömiä, mutta kenties ratkaisevia askelia.
Olen ollut nämä väliviikot niin lomalla,
että en ole suorittanut edes lomaa.
En ole odottanut itseltäni mitään, en lomatunnelmaa tai hehkutusta,
vaan ihan tavallisia päiviä, joihin ei ole pakkautunut mitään erityistä,
mutta ei myöskään mitään velvoittavaa.
Ihan sopiva, sellainen vähän alle kahdenkymmenen asteen loma,
niinkuin tämä kesä muutoinkin.
Huomenna odotan itseltäni jo aika paljon.
Siinä mielessä loma loppuu,
vaikka koulun ovet avautuvatkin vasta kahden viikon päästä.
Olemme taas katsoneet taloa,
toista kuin siinä aiemmin.
Se on oikein hyvä ja riittävän hyvä, mutta ei sellainen jalat alta ihastuttava, vaan sellainen oikein järkevä ja sopiva talo, sopiva muuten, muttei hinnan puolesta ihan.
Niinpä siitä mietitään vähän kuin varan vuoksi tarjota jotakin, jos vaikka hinnassa olisi liikkumavaraa nyt tai myöhemmin.
Nyt on aika rauhallinen olo.
Siinä on rajoituksensa, mutta tarpeeksi asioita, joita arvostamme ja tarvitsemme.
Luulen tosin, että myyjä ei hyväksy tarjousta
ja omakin pitäisi onnistua myymään.
Siinä mielessä kaikki suunnittelu voi olla sellaista ajatteluharjoitusta talon ostamisen varalta.
Ei sekään mene ihan hukkaan. Ei meillä pitäisi olla kiire, ei ole kiire,
ja oikeastaan olisi niin paljon parempiakin hetkiä muuttaa kuin tämä tuleva syksy,
joka on jo valmiiksi täynnä, aivan täynnä, lähes levottomuuteen saakka.
Siis toivon, että ohi, jos on hyvä niin
ja silti toivon, että kohdalle, jos...
Mutta huomenna herään joka tapauksessa ajoissa
ja tartun työhöni ja tartun omaan arkeeni ja katson, mitä saan itsestäni irti, mitä onnistun ratkaisemaan, mitä tekemään, mitä ajattelemaan,
aloitan arjen pehmeästi,
koskan pidän välillä lapsia sylissä, pidän välillä lapsia mielessä,
kuulen heidän liikkeensä ja äänensä, enkä ole heistä erossa
niinkuin sitten, kun he ovat koulussa, minä työpaikalla...
Tänään katsoin poikiani parvekkeelta, kun he leikkivät tiipiin tukipuissa
ja esittivät olevansa suojassa, vaikka kangas oli otettu pois
ja he olivat niin kauniita ja valoisia ja minä täynnä rakkautta. Kesäillan valo ympärillä ja tyttären äänet sisällä, kaikki rakkaat ympärillä. Siitä en raaskisi luopua.
Joskus minusta tuntuu, että en tarvitsisi ketään vierasta.
Pian on huomenna,
on aika sanoa hyvää yötä.
