Kevättalvi ei osaa päättää

On kiireistä ja on ristiriitaista.

Olen ollut liian monessa vaativassakin sosiaalisessa tilanteessa,
tehnyt liikaa töitä ja ollut yksin liian vähän.

En ole oikein rauhassa itseni kanssa,
loistan ja mokaan peräjälkeen,
en oikein osaa suhtautua.

On vähän sellainen olo, että nyt olisi parasta päästä mökille ja istua laiturinnokassa,
tai mennä metsään ja kuulostella rapsahduksia jalkojen alla,
ja olla olematta kevyesti kenenkään seurassa,
kun sanat tulevat niin helposti outoina, itsellekin käsittämättöminä ja tunnistamattomina.

En usko, että sanani löytävät kotia.

Teen nyt ihan muuta.
Kalenteri tuntuu täydeltä, innostus siivittää silti.

Mennen viikon pelastavia sanoja

"Herra on hyvä kaikille,
hän armahtaa kaikkia luotujaan."

Minä saan vetää itseäni suojaavan rajan
tarkoittamatta sillä sitä, että tuomitsen kokonaisvaltaisesti ja lopullisesti,
ei se ole minun asiani,
sama armo langetkoon minun ja hänen päälleen,
ei siitä tarvita mitään mittaamista.

Ja sekin vielä, että selviän. Tottakai selviän! Selviän siksi, että tunnen ja koen ja ajattelen ja menen läpi; ei hänellä ole mitään pysyvää ja todellista valtaa minuun.