Lauantaityöpäivä ennen kiireistä viikkoa

Lauantaityöpäivä.
Viime viikolla kaksi sairaslomapäivää.
Väsymys. Äänen oikkuilut.

Illan päättyessä kehoni painuu raskaana tuoliin,
selkäranka kannattelee minua.
Ajattelen, että valitsen tarkemmin, mihin tartun.
Yksinkertaista ja olennaista,
lähellä olevaa ja konkreettista,
merkityksellistä, omakohtaista.
Marraskuussa lähennyn "luostarielämää",
en hajota itseäni niin kovin.
Pelkistyn.

En ole rauhassa,
mutta aion katsoa niin lähelle ja niin harvoihin kohteisiin,
että voin olla rauhallinen.

Kirjoitan, ennemmin kuin selaan. 
Luen ennemmin kuin katson. 
Pysähdyn olennaisten edessä. 
Teen työtä, ojentaudun,
tunnen maan kannattelevan minua.
Se, mikä ei ole tarpeen, kimpoaa pois 
tästä tilasta, jonka olen itselleni varjellut. 
Tähän tilaan asetun olemaan
ja siihen tuon itseni ja voimani. 

Lauantaityöpäivän iltana
olen väsynyt ja vielä vähän kipeä
ja saan lohtua näistä ajatuksista, joiden on
määrä kantaa minua kiireen ja hälyn läpi.
Melkein haluan luovuttaa,
mutta jos katson tarpeeksi lähelle,
näen tarpeeksi vähän. Voin aloittaa siitä.

Näemme kaiken jonkin ajatuksen läpi

Olen vihainen.

Haluaisin sanoa:

"Heitetään pois väsyttävät ihanteet. 
Otetaan paljas totuus silmien eteen."

Mutta näemme kaiken jonkin ajatuksen läpi.

Jokin ajatus on aina valittava tai jokin sana,
joka rajaa yhden sisään, toisen ulos,
joka piirtää viivan,
vaatettaa paljauden.

Valitulla sanalla on omat seurauksensa.

Vaikenemisella on omat seurauksensa.

Hengitystä voi pidättää
vain lyhyen aikaa.

Olen vihainen

ja niinkuin sanat, jotka olemme tähän asti valinneet, sen meille näyttävät,
minä vastustan hyvää.
Joka sanoo jotakin hyväksi sanottua vastaan,
rajautuu helposti hyvänä pidetyn ulkopuolelle.
Ei moni halua olla paha.

Mutta vaikenemisella on omat seurauksensa.

Minussa vain on liikaa vaativuutta
ja ihanteellisuutta.
En ole oikea apu tähän tilanteeseen. 

Voisinpa kutsua maailmankaikkeudesta
toiset voimat avukseni.
Kutsuisin velhon, jolla olisi valta käyttää uusia sanoja,
paljastaa kätkettyä ja siirtää rajoja.

Taakkojen siirtämiseen
tarvittaisiin taikavoimaa.

Peittelen itseni nukkumaan

uu-uu
nuuh-nuuh
krööh-krööh

tälläkin viikolla päivien kaikki tunnit kuluvat tasaisesti ja varmasti aina samaan tahtiin ja minusta riippumatta

uu-uu-ui

minä kiepun tuntien mukana, pidän tangosta kiinni ja riekun, repsotan vähän, pelkään turhia tai en mitään

uu-uuh

yritän pysyä liikkeessä, huolestun ja hallinnoin, mutta jos en onnistu, jos minä pysähdyn, niin aika jatkaa

nuuhii-aah

en voi hallita aikaa, en tapahtumista, en itseänikään, jos pysähdyn, jos ääni loppuu, jos jää hiljaisuus, niin suostun

tapahtuu, mitä tapahtuu
en ole kaikesta vastuussa (avaa puristuneet nyrkit)
tämän ei tarvitse onnistua
riittää, että aika kulkee ja me olemme
katsomme viivaa, jonka se piirtää
katsomme mahdollisuuksia, vältämme mahdottomuuksia

tänäkin iltana rosoinen ja epävireinen riittää, epätasainen ympyrä harmaalla paperilla, pieni arkinen kosketus

peittelen itseni nukkumaan, laulan säröisen iltalaulun

uu-uu
nuuh-nuuh
krööh-krööh

Lomalla kiukkua ja kiitollisuutta

Olen lomalla. 

Kuopukseni hengittää vieressäni suloista untaan. Paju on ollut nyt keskipisteessä, leikkinyt piilosta, pelannut jalkapalloa ukin kanssa (tilanne 60-13), laskenut päässä 5372 miinus 2374 (hän on vielä viisivuotias ja eskarissa opetetaan kuinka numero 2 kirjoitetaan) ja selittänyt meille, miten ajattelee laskiessaan.

Olen lomalla kurkkukipuinen ja päänsärkyinen. 

Eilisyönä ajatukset kieppuivat tornadona päässäni, yritin paeta pyörteen keskelle, pakenin, nukuin pitkään, nukuin päiväunetkin, paraninko - en tiedä. 

Olen lomalla päänsärkyinen ja vähän vaikea.

Kuljen täällä hyvässä ja surussa, kuljen vähän erillisenä, kuuntelen ja kuulen, on yhteyttä ja ymmärrystä, mutta myös kuiluja ja etäisyyttä. Olen epämääräisen vaativa, kuin velkoisin maailmalta jotakin. Kuuntelen itseäni ja harmistun. Haluan ravistaa pääkivun ja stressin ja tulla taas ymmärtäväksi ja kiitolliseksi. 

Olen lomalla kiukkukolotuksesta huolimatta.

Aamut ovat hitaita, minulla on aikaa katsoa ympärilleni. Kuopukseni hymyilee valloittavasti ja painautuu välillä syliin. Yön lähestyessä lamppu heijastaa huoneeseen valopisteiden ympyrän. Kaikelle, mikä on totta, on siinä tilaa. 

PS. 

Pajulle ei saa sanoa: olet äidin kultamussukka. 

Illalla sanon: minä pidän sinusta. 

Hänelle se sopii, kunhan en vaan mitään kultamurusia tai muita lisää siihen. 

Arkea opena

Uskomaton työpäivä!
Avasin neljä uutta kurssia. Puhuin älyttömän paljon.
Otin vastaan, havainnoin ja sopeuduin neljään uuteen ryhmään.
Tapasin noin kuusikymmentä uutta opiskelijaa ja melkein saman verran vanhoja.
Nyt on ilta ja olen väsynyt ja samalla vähän ylikierroksilla.
Ideat ryntäilevät ympärillä, eikä niitä ole vangittu paperille.
Huomenna on uskomatonta kyllä sama määrä opetusta, 8-16, yksi hyppytunti,
ja älyttömästi valmisteltavaa / mietittävää... Ja yksi uusi kurssi vielä aloitettavana heti aamusta.
Onneksi aina ei ole tällaista
ja onneksi tämänkin keskellä, joku osa minua ajattelee, että saan opettaa, että onneksi saan opettaa...