Kolme viikkoa reissussa...

Viikot ovat vierineet hurjaa vauhtia.

Olemme vähän kotiutuneet, vaikka enimmäkseen tämä tuntuu vielä turistin elämältä.
Meillä on ollut vieraita kaupungissa ja olemme viettäneet heidän kanssaan päiviä.
Nyt tulossa oleva viikko näyttää rauhallisemmalta ja tuntuu tervetulleelta sekin.

Tuntuu melkein uskomattomalta, että olemme tosiaan täällä
ja että kaikki on näin hyvin.

Meillä on oikein sopiva koti yliopistoalueella, seitsemännessä kerroksessa.
Näköalaa on joen ja vanhan linnan suuntaan, mutta myös viereisen tontin rakennustyömaalle.
Illalla näemme kaupungin valot.

Kaikki tuntuu olevan suhteellisen lähellä.
Olemme kävelleet ihanissa metsissä, vanhassa kaupungissa, eläintarhassa jne.
Olemme kävelleet paljon.

Vähitellen alan hahmottaa, mistä löydän arjessa tarvittavia asioita.
Lähellä on ihana vihannestori, jonne haluan mennä usein.
Jättimäiset salaatit maksavat alle euron...

Lapset ovat olleet hyväntuulisia ja mukana kaikessa.
Vähän olemme saaneet myös opiskeltua.
Esikoinen on tehnyt kahdet kokeet ja pari kirjallista koulutehtävää palautuskuntoon.
Kuopus tekee eskaritehtäviä, jotka ovat hänelle aivan liian helppoja, mutta varma onnistuminen tuntuu häntä myös motivoivan.

Nyt muut ovat poissa ja minä kotona.
Olen vähän eksyksissä, mutta se kai kuuluu tähän seikkailuun.

Olen täällä

... enkä tiedä mitä sanoa.

On ollut lähtöpäivä,

meripäivä,

matkapäivä,

saapumispäivä,

kaksi sairaspäivää (ensin yhdellä, sitten toisella),

ensimmäinen "koulupäivä"

ja tämä lauantai, jolloin olimme kaupungilla ja kotona.

Vähän väliä kävelen ikkunan luokse katsomaan maisemaa,
tutkimaan valoja ja rakennuksia, etsimään merkityksiä.

Ympärillä on monta maailmaa
vanha linna, ambulanssien äänet, kesäinen luonto, betonitalot, joenvarsi, punakattoinen kaupunki...

Lapset asettuvat leikkeihin melkein kuin kotona.
Minäkin asetun vähitellen, alan hahmottaa missä on tori ja ruokakauppa, saamme netin toimimaan (ainakin vähän paremmin), piirrän karttaa kokemusten myötä tarkemmaksi.

Naapurissa asuu karhuja, norsuja, apinoita ja flamingoja.
Olemme jo katsoneet tiikeriä silmiin.

Kaksi yötä lähtöön

Lattioilla on matkalaukkuja ja laatikoita avoimina.
Siirrän tavaroita paikasta toiseen.

Hoidettavien asioiden listalla on aina kaksikymmentä asiaa.
Olen soittanut moneen asiakaspalveluun
ja kirjautunut "näppärästi" ties minne nettipalvelusivuille.
Verottajakin olisi vielä kohdattava ennen lähtöä.

Otan yhdet opiskelijoiden tekstit mukaan -
muuten olen jo työstä vapaana!
Jätin kouluun suoritun työpöydän ja viestin:
Auf Wiedersehen!

Lapsilla on hyvä seikkailumieli.
Säätiedotuksia seurataan ja jännätään, ylittyykö helleraja määränpäässä...

Pakkaaminen on vaikeaa ja helppoa.
Emme mene kaukomaille, vaan ihan turvallisesti Eurooppaan.
Useimmat asiat, jotka voivat unohtua, voidaan korvata paikan päällä.
Silti pakkaaminen tarkoittaa satoja valintoja
ja minä teen niistä suurimman osan. Ääks!

Olennaisia tunnuslukuja ja salasanoja ei saisi unohtaa.
Laturit pitää olla matkassa.
Helpottaisi, jos ymmärtäisin, mitä lääkkeitä ehkä tarvitaan.
Ihan passi ja hammasharja -reissu tämä ei ole.

Kirjat!?! En tiedä, mihin varustautuisin...
Vaatteet!!??!! Olen lempivaateihmisiä, mutta en tiedä, mitkä ovat tämän kesän lempivaatteita! Nyt matkalaukun päällä on lähes kaikki, mitä omistan... Valintoja, valintoja...

En ole yhtään niin tehokas, kuin luulisin olevani tässä tilanteessa.
Nytkin istun tässä näppäilemässä näitä... mutta kun vaan on niin kamalan epämääräistä etsiä vaatteita tai kenkiä tai lääkkeitä tai muuta mitä nyt sitten voikaan tarvita matkalla / ulkomailla eläessä...

Toistaiseksi kadoksissa on yksi avain ja yksi kameran laturi.