Ulkona sataa lunta.
Pariisissa sataa vettä.
Vaihdamme valkoisen läpinäkyvään.
Huonen tasoilla on kolme pinoa vaatteita ja salainen kassi lasten viihdyttämiseksi lentokoneessa. Lattialla ovat sadevaatteet. Muistilistaan on kirjoitettu alku. Mielen perukoille huolilistaan kaikki mahdollinen.
Mies haluaa Versaillesiin, Louvreen ja Effelin torniin,
minä Notre Dameen ja vain jonnekin, missä olisi kaunista ja tunnelmallista.
Lähdemme reissuun väsyneinä ja kolmen pienen lapsen kanssa.
Etsin paitsi laukkujen täytteitä, myös matkaan sopivaa mielenlaatua.
Yritän jättää pois odotuksiani siitä, miltä tässä vaiheessa pitäisi tuntua; miten mielen pitäisi olla onnellisen odottava ja utelias; miten tietyillä paikoilla tai kokemuksilla pitäisi olla minulle(kin) tiettyjä merkityksiä ja arvoa; miten minun ehkä kuitenkin pitäisi vain yksinkertaisesti olla vähän toisenlainen...
Ei kai se niin voi olla...
ei kai?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti