Jatkan vielä yhden päivän kotonanököttelyelämää.
Teen palapelejä pienen kanssa, vilkuilemme vähän televisiota,
mietin, mitä satun miettimään, laitan kynttilöitä, oleilemme yhdessä,
käymme nukutuskävelyllä.
Se puoli minusta, joka haluaisi olla kotiäiti, on onnellinen ja haluaisi vaan olla täällä, olla rauhassa, olla näiden kanssa, jotka ovat aidosti tai siis henkilökohtaisesti tärkeitä.
Se toinen puoli sitten miettii muuta,
ahdistuu vähän, jos liikkumavapautta rajoitetaan, eikä jaksaisi niitä samoja palapelejä ihan näin montaa kertaa.
Välitilassa: ei sovellu kotiin, ei sovellu töihin.
Yllättävän vahva ja sitkeä minussa on kotiäitiminä, joka haluaisi olla aivan yksityisessä ja omassa, lähetellä sanoja, mutta pysyä muuten poissa, ajatella itselleen, minkä ajattelee, sanoiksi paperille, sen minkä muille. Kotiäitiminä vaivautuu ajatuksesta, että joutuisi kymmenien vieraiden ihmisten eteen ajattelemaan paljaana kuin paju tuulisessa rannassa,
vetäytyisi mieluummin,
kasvattelisi kissojaan,
odottaisi kevätpäivää.
Rohkeaa, toimeliasta ja aikaan saavaa. Sitäkin olen osaksi, mutta miksi sitä kysytään tässä maailmassa niin paljon, ihan loputtomasti, loputtomasti?
Ajattelin ryhtyä taas ujoksi ja varautuneeksi -
mutta kuinka voisin, kun olen sitäkin vain puolisi, en kokonaan, en sydämen kyllyydestä, täydesti?
Olla montaa,
olla aina jännitteessä, tasapainottaa kiikkulautaa.
Kuulla äänet, kutsut, heikotkin
mennä perässä, olla avoinna, reagoivana, vastaanottavana, uteliaana...
Ajatella: olisi jäykempi sarana, varmemmin omassa asennossaan
ja tietää ajatuksensa turhaksi: ei voi tulla itseksi toivomalla, että olisi toinen.
Jos on tämä moniulotteinen, jännitteinen, liikkuva,
on se oltava
ja uskallettava olla sen kanssa.
4 kommenttia:
Olet hienosti kirjoittanut tänne minun ajatukseni :-) Mun pitäis varmaan painattaa itselleni T-paita (taas), jossa lukee "ei sovellu kotiin, ei sovellu töihin". Olisi kyllä kiva sitten vastapainoksi tietää mihin soveltuu. Miten lie kauan sitäkin asiaa pitää miettiä ja etsiä.
Ehkäpä sitä työtäkin voi vähitellen suunnata enemmän omanlaiseksi, semmoiseksi joka ei ole niin suuressa kontrastissa, ristiriidassa kotielämän ja omien rytmien kanssa. Ja muovautuuhan se, koko ajan, pikku hiljaa... Koen että osittain kyse on siitä että tää on miesten maailma. Ja mä en ole mies.
Mä olen tänä syksynä törmännyt sellaiseenkin, että osin ne vaatimukset joita esitän opiskelijoille, eivät tule minusta, minulle on ihan yksi lysti täyttävätkö he ne vai ei, tai oikeastaan parempi jos eivät yrittäisi täyttää. Mutta en ole vielä löytänyt sitä selkeää, kirkasta, joka sitten olisi se mun juttu, josta käsin opettaa... tai siis olen löytänyt mutta en ole opettanut, en kaikissa tilanteissa, koska en ihan vielä uskalla, kuvittelen ettei se riitä niille evääksi tässä maailmassa, ei täytä koulutusohjelman vaatimuksia... no ei takuulla täytäkään! Mutta mitäpä jos joskus sanoisi että huis hais, hahaa, mulla on jotain parempaa. :)
Kovin abstraktilta pohdiskelulta, spekulaatiolta kuulostaa, mutta ehkä siitä on jotain ideaa. Kovin herättelevä oli sun kirjoitukses!
Elina: Kiitos. Onkohan siitä takuuta että soveltuu mihinkään...? Ainakin itse taidan välillä etsiä niin hyvää sopivuutta, että haaveeksi jää. Tai toisinsanoen jotain mitä tuossa tekstissäkin ehkä haeskelin: kaikkeen taitaa kuitenkin liittyä sekä myönteisiä että kielteisiä tuntuja.
Anu: Tuo omanlaisuus olisi tärkeää. Olen tosi alussa tässä ja varmasti menen todella paljossa sen mukaan, mitä olen joskus ollut tai sen mukaan, millaisia mielikuvia olen tullut omaksuneeksi "hyvästä opettajasta" tms. Ja niissä varmaan on jotain, mitä voisin jättää pois, löytää jotain luonnollisempaa ja syvempää tapaa olla - ja ehkä samalla jotain sellaista, joka suojaisi minua enemmän, jättäisi tuntua, että olen "omassa rauhassa", vaikka olenkin julkisessa tilassa, opiskelijoiden kanssa. Joskus olen tästä kokenut aavistuksia. Ehkä jotain samaa, kuin mistä kirjoitat...
Kiitos myös tästä. Jaan kaiken tämänkin. Ihan samoin koen ja tunnen. Anu kirjoitti hyvin: tämä on miesten maailma. Sitäkin se paljon on. Kauhean hyvä tietää, ettei ole yksin oloineen.
Lähetä kommentti