Minulla on opiskeluajoista lähtien ollut oma tietokone.
Muistan sen ensimmäisen, joka kannettiin valtavissa laatikoissa opiskeluasunnon eteiseen. Laatikoista verhoilimme muuten eteiseen kätevän puhelinpöydän...
Viime vuodet minun tietokoneeni on ollut meillä ainoa verkossa oleva kone.
Mies ei ole kokenut tarpeelliseksi yhdistää kannettavaansa nettiin,
vaan on käynyt vilkaisemassa uutisia sun muuta tältä minun koneeltani.
Ja onhan se minulle sopinut, ihan sovussa tässä on oltu.
Kunnes eräänä päivänä mies keksi alkaa blogin pitämisen. No, sepäs vasta onkin koukuttavaa hommaa se! Niinpä tässä koneella on ollut aika-ajoin tunkua ja olemme hätistelleet toinen toistamme lempeästi rakentavampiin puuhiin...
Minusta alkoi vähitellen tuntua, että omista omin koloseni tässä pikku pesäpuussa oli vallattu turhan tiiviisti. Tilannetta kruunasivat työpöydälle sattumalta silloin tällöin jääneet banaaninkuoret, viinirypäleen rangat sekä purkkapallerot.
Aloin puhua langattoman yhteyden hankkimisesta.
Sellainen sitten hankittiin.
Ja tänään asensin sen. Se toimii ihan hyvin minun koneellani, mutta ei miehen koneella. Miehen työpöytä ei ole aivan modeemin vieressä, joten nyt hän surffailee tässä vieressäni modeemikaapelin varassa, läppäri rikki menneen sähköpianon päällä.
Toivottavasti se wlan yhteyskin saadaan vielä toimimaan.
Niin tai näin
pidän tätä jonkinlaisena itsellisyyden palautumisen hetkenä.
Naisella kun pitäisi tässä elämässä olla myös se oma huone, vaikka sitten tietokoneen näyttöruudun muodossa.
Uudesta yhteydestä syntyi nyt myös selvä kylkiäisongelma (lähes Kätevä emäntä sarjan tyyliin). Markkinointineiti kauppasi meille liittymän, johon kuuluu myös sata vuorokautta ohjelmatilaa sisältävä digiboxi. Meillähän ei ole telkkaria samassa huoneessa tietokoneen, modeemin saati puhelinpistokkeen kanssa, joten emme nyt sitten tiedä, miten saisimme tämän netin kautta matkoillakin kätevästi ohjelmoitavan ihmeen käyttöömme. Nettiyhteys oli kuitenkin kylkiäisineen halvempi, kuin olisi ollut ilman sitä. Kylkiäinen makaa käyttämättömänä laatikossaan. Ei sekään tunnu ihan mukavalta. Ihan hyvään tarkoitukseenhan se on jossakin valmistettu ja tehty... mitä me nyt sille teemme? Löydänköhän edes mitään kaapinnurkkaan jonne voisin sen lykätä pölyä keräilemään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti