Yöllä kasvojeni vieressä oli yhtäkkiä toiset kasvot. Ne olivat täynnä maailman valloittavinta hymyä. Voikohan aikuinen edes olla niin vapautuneen onnellinen? Nukuimme vielä vähän.
Minulla oli opetusta vain yhdelle ryhmälle. He toivoivat, että kurssilla olisi paljon ryhmätöitä ja keskustelua. Ryhmissä he olivat silti aika hiljaisia ja varautuneita toistensa suhteen. Keskustelussa vain muutama esitti mielipiteitä. Tuntui silti aika levolliselta. Tästä lähdetään.
Lääkäri ei sanonut juuta tai jaata, mutta kuunteli. Ja oli rauhallinen. Selvitellään. Hän kysyi: oletko kovasti huolestunut tästä? Sanoin, että olen. Pelkkä kysymys kuitenkin palautti vähän suhteellisuudentajua. Ehkei näitä loimilankoja tässä ihan vielä olla päättelemässä.
Kotona kestää melkein tunnin, ennenkuin pääsen töiden ääreen. Tässä koneella kun on niin paljon kaikkea muuta puuhasteltavaa. Aloitimme tyttären kanssa viikonloppuna pienen Farmville-maatalousyrityksen tuolla facebookin puolella. Pitää kiireisenä.
On aika yleellistä että on tunti vaikka tuhlattavaksikin. Syksyn synkät ylityöt korvautuvat nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti