Ajoitettua

Aamulla herätessä olivat aurat katsetta vastassa,
katsoin niitä
ne minua
ja kummastelin, miksi täällä, kun ei mistään
syystä.

Ajattelin palapelin paloja, kuinka ne eivät saa merkitystään erityisyydestä, erityistaidoista, erottumisesta,
vaan miten niiden merkityksellisyys on niin paljolti siinä,
että ne toisensa kanssa samanlaisina tai erilaisina, miten vain,
sopivat omalle paikalleen,
kantavat niitä värejä, joita niissä on, joita ne on tarkoitettu kantamaan ja täyttävät pinnassa juuri oman kokoisensa aukon.

Pystyin opettamaan, mutta olin huonovointinen.
Läksin pois vähän kesken, hetkellä jolla juuri kukaan muu ei liikkunut parkkipaikalla.
Siellä näin autojen väliin kyyristyneenä pienen ja hätääntyneen,
joka ei ollut saada henkeä.
Jäin siihen, otin kuten itkevä lapsi otetaan, vaikka tämä oli pitkä ja jänteväsäärinen, kuin kauris, kauriinvasa. Olin ja kuljin, puhuin rauhallisia, kuinka asiat järjestyvät ja kadonnet tavarat ovat vain tavaroita, aina korvattavissa, asiat aina selvitettävissä. Saattelin sisälle, etsin yhdessä, hengitettiin.
Ystäväkin löytyi ja hän oli juuri oikea, rauhallinen ja ymmärtävä,
katsoin, että kaikki hyvin,
kaikki jäi hyvin
ja se etsittykin - oli jo löytynyt.

Se tapahtui näin
ja joskus migreenitkin tulevat oikealla ajallaan.
Kotona minua itketti vähän ja väsytti
ja menin lämpimän peiton alle nukkumaan.