Kiitos Katja, Elina ja Anu kommenteista. Luin niitä moneen kertaan ja ajattelin jatkaa mietteitä tässä blogin puolella.
Pitäisi näköjään lukea itselleen noita huoneentaulujaan.
Viime yönä nukuin katkonaisesti ja harjoittelin repliikkejä tulevan päivän tilanteisiin (mikä on siis aika nauretettavaa, koska olen tositilanteessa ihan sujuva spontaanimminkin). Niin vain pääsi uusien kurssien aloittaminen kuitenkin uniin. En tiedä onko se jännittämistä vai jotain vaan ylivirittynyttä intensiivisyyttä, mitä minussa tuppaa olemaan. Niin, ja on se jotain taipumusta reagoida ihan fysiologisella stressireaktiolla jotenkin aiempaa helpommin. (Epäilen, että minussa tämä puoli on vahvistunut/liipasin herkistynyt lapsi lapselta. Tunnistan reaktion aika selvästi muutoskohdassa. Rentoudun irti työajatuksista koko päivän. Illalla pakkaan työkassin. Reaktio syntyy ja jää olemaan. Se ei ole kovin voimakas, mutta aivan havaittava ja vähän kroonisenolonen se on. Yritän opetella sen rauhoittamista.
Tunnistan tässä piirteessä Elinan mainitseman hiipivän uupumuksen riskin.
Katja: Opiskelijoilla ei ole AAVISTUSTAKAAN siitä, miten paljon vaivaa opetus vaatii. Ei minullakaan ollut, kun olin opiskelijana. Saatoin olla jopa aika vaativa. Ja paljon tosiaan jää opiskelijoilta näkemättä; pieniä valintoja joilla kurssi saadaan raiteille, muuttuneita suunnitelmia ja olosuhteita joihin sopeudutaan, se miten paljon opiskelen, jotta osaan sisäistyneesti kertoa asian, jonka he lukevat oppikirjasta...
Toteuten tuota opiskelija opettaa ideaa kahdella kurssilla. Molemmat alkoivat tänään. Opiskelijat olivat ihan uteliaita ja kukaan ei valittanut mitään. Ryhmät tuntuivat mukavilta. Keksin luokaan uuden istumajärjestyksen. Sävelsin osan tuntisuunnitelmaa hatusta, kun vaivalla tekemäni valokuvat eivät avautuneetkaan koulun koneella. On tyytyväinen olo.
Muutenkin tänään oli tosi mukava opettaa. Sehän siinä suunnittelussa on niin koukuttavaa, että opettaminen on vaan aivan tosi kivaa, kun on kansiot/tikut äärellään kivoja ideoita ja luovia ajatuksia. (Ja vastaavasti työ on aika masentavaa, jos ei itsekään meinaa jaksaa kuunnella omaa ääntään.) Hellitä siinä sitten. :-)
Mutta, kuten Anu sanoo: keveys kannattelee...
1 kommentti:
Pääsen näin eläkkeelläkin vielä välillä erilaisiin mukaviin juttuihin. Huomenna pitäisi opettaa neljä tuntia kirkon kansainvälisestä työstä. Huomaan, että mitä harvemmat ovat almanakan merkinnät, sitä enemmän jokaiseen niistä tuhrautuu suunnitteluaikaa. Pitkin päivää olen nytkin pähkäillyt ja laittanut erilaista ainesta tikkuun...
Miksi sitä niin toivoisikaan aina täydellisyyttä...
Lähetä kommentti