Tulevat päivät silloin, kun itse hidastun

Joutuessani pysähtymään
huomaan kuinka asiat vyöryvät kohti, päälleni, ohitseni,
omalla vääjämättömällä voimallaan.
Siinä on lohdutusta: aika kulkee ratojaan,
jokainen hetki jää ennen pitkää taakse,
eikä maailma minun tuntojeni mukaan pysähtele tai kiepu.
Hetkellisen voimattomuuden vallassa
kohti pyörivä tuntuu myös murskaavalta,
liian nopealta,
liian ehdottomalta se, etten mitenkään voi hidastaa vieriviä kiviä,
en pyytää niitä odottamaan, että ehtisin mukaan ja olisin tehtävän tasalla,
ne vain rullaavat kohti,
ovat kohta ohitetut nekin.
Seison helma märkänä ajan virrassa.
Vähän paleltaa.