tiistai 2. helmikuuta 2010
Muistin
Muistin kuinka lasta kantaessani valmistauduin syntymän kipuun. Opettelin olemaan taistelematta kipua vastaan, kääntämään toiseksi opitun tai luonnollisen tavan lihaksia jännittäen taistella vastaan. Sain sopivasti tilaa harjoitella, sopivasti kipua. Minä opin. Ja kuinka hyvä, että muistin nyt, kuinka hyvä.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Esineistä
Tekee mieli kirjoittaa jostakin ihan muusta,
esineistä vaikka,
miten ne ovat käyneet niin rakkaiksi,
enkä halua niiden tilalle mitään,
haluan että ne kestävät minulla elämäniän.
Ehkä se on, että haluaisin jotakin pysyvää,
vaikka vain posliinimukit, jossa on lampaita niityllä
ja jonka ostin opiskeluaikana vaikka ne olivat silloin minulle kallis ostos,
jota mietin ja ihmettelin vähän itsekin.
Yhdessä mukissa on pieni särö
se vaivaa minua
Älkää lähtekö. Ette te voi noin vain jättää minua tänne.
Aina ei voi ajatella,
että tuleehan sitä uusia mukeja,
että mukejahan ovat kaupan hyllyt täynnään:
elettyä elämää ei kaupan hyllyiltä saa,
pala minua on näissä kaikissa.
En halua ostaa mitään
haluan säilyttää ja luopua
sopivassa suhteessa
vaalia sitä, mikä on vaalimisen arvoista.
Uskolliset kupit,
yksikään ei ole mennyt rikki näinä vuosina
tämän elämäksi kutsutun maanvyöryn keskellä ne ovat olleet paikalle ehjinä
toimittaen omaan tehtäväänsä
ei sellaista voi hylätä
minä en halua
olen kiintynyt esineisiin, kuppeihin, arkkuun, muutaman kirjaan, pannuun, keltasävyiseen pieneen uunipeltiin, joka on kulkeutunut kotoani
ja jolla olen paistanut leivät pojilleni,
leivät pienille, pienille pojille, joita suloisempia ei maa ole kantanut.
En halua ostaa mitään
haluan kaiken tällaisena, vähän kuluneenakin
haluan pitää samat verhot keittiön ikkunassa
ja alakerran makuuhuoneeseen laitan ne, jotka alunperikin olin ajatellut ja jotka jo olivat pitkään, haluan ne taas
uutta en halua,
en mitään
merkityksettömän haluan pois,
sen joka on jäänyt käyttämättä
ja käyttöön muun, verhot ikkunaan, kannuun teetä vaikka kansi on vähän haljennut,
haluan että kaikki on yksinkertaista
en halua enempää astioita, haluan muistaa kaiken, että kaikella on tarina, haluan, että sama lamppu valaisee lapseni koko lapsuuden ja katsoo uskollisesti kuinka hän kasvaa nuoreksi naiseksi, kuuntelee keskustelumme ja muistaa
en haluan vieraita esineitä
en mitään vierasta
uskollista ja läsnäolevaa minä etsin
on niin harmaata ja kylmä viima:
missä on minun huivini - se joka minulla on aina ollut?
esineistä vaikka,
miten ne ovat käyneet niin rakkaiksi,
enkä halua niiden tilalle mitään,
haluan että ne kestävät minulla elämäniän.
Ehkä se on, että haluaisin jotakin pysyvää,
vaikka vain posliinimukit, jossa on lampaita niityllä
ja jonka ostin opiskeluaikana vaikka ne olivat silloin minulle kallis ostos,
jota mietin ja ihmettelin vähän itsekin.
Yhdessä mukissa on pieni särö
se vaivaa minua
Älkää lähtekö. Ette te voi noin vain jättää minua tänne.
Aina ei voi ajatella,
että tuleehan sitä uusia mukeja,
että mukejahan ovat kaupan hyllyt täynnään:
elettyä elämää ei kaupan hyllyiltä saa,
pala minua on näissä kaikissa.
En halua ostaa mitään
haluan säilyttää ja luopua
sopivassa suhteessa
vaalia sitä, mikä on vaalimisen arvoista.
Uskolliset kupit,
yksikään ei ole mennyt rikki näinä vuosina
tämän elämäksi kutsutun maanvyöryn keskellä ne ovat olleet paikalle ehjinä
toimittaen omaan tehtäväänsä
ei sellaista voi hylätä
minä en halua
olen kiintynyt esineisiin, kuppeihin, arkkuun, muutaman kirjaan, pannuun, keltasävyiseen pieneen uunipeltiin, joka on kulkeutunut kotoani
ja jolla olen paistanut leivät pojilleni,
leivät pienille, pienille pojille, joita suloisempia ei maa ole kantanut.
En halua ostaa mitään
haluan kaiken tällaisena, vähän kuluneenakin
haluan pitää samat verhot keittiön ikkunassa
ja alakerran makuuhuoneeseen laitan ne, jotka alunperikin olin ajatellut ja jotka jo olivat pitkään, haluan ne taas
uutta en halua,
en mitään
merkityksettömän haluan pois,
sen joka on jäänyt käyttämättä
ja käyttöön muun, verhot ikkunaan, kannuun teetä vaikka kansi on vähän haljennut,
haluan että kaikki on yksinkertaista
en halua enempää astioita, haluan muistaa kaiken, että kaikella on tarina, haluan, että sama lamppu valaisee lapseni koko lapsuuden ja katsoo uskollisesti kuinka hän kasvaa nuoreksi naiseksi, kuuntelee keskustelumme ja muistaa
en haluan vieraita esineitä
en mitään vierasta
uskollista ja läsnäolevaa minä etsin
on niin harmaata ja kylmä viima:
missä on minun huivini - se joka minulla on aina ollut?
Oi näitä
Maanantain myötä on syytä laskeutua taas arkeen.
Ensitöikseni tilasin sen lääkärin. Kai näitä asioita on vaan lähdettävä kohtaamaan, vaikka masentaa ja tuntuu, että matto on vedetty alta.
(Ei tässä mitään akuuttia hätää kuitenkaan ole.)
Koulutyössä on vuorossa koeviikko. Työtehtävinä siis kokeen valvontaa, tuotosten arviointia ja tulevien kurssien suunnittelua. Introverttiminäni huokaisee syvään ja lepäilee luokan edessä esiintymisestä.
Yritin siirtää pienimmän nukkumaan koko yöksi omaan sänkyynsä. Kun hän herää yöllä, yritän ensisijaisesti rauhoittaa hänet takaisin omaan sänkyyn. Aamuyöstä saatan kutsua viereenkin, jotta pääsen itse nopeammin uneen. Niin hetkinä pieni on niin onnellinen, nauraa ja hekottelee siinä vieressä, kunnes nukahtaa nopeasti. Eipä siitä tavan lopettamisesta taida mitään tulla, kun hän on niin hellyyttävä...
Puut vain jaksavat kantaa lumitaakkaansa ja aina vain on niin kaunista. On paljon hyvää. Tämäkin on elämisen arvoinen päivä.
Ensitöikseni tilasin sen lääkärin. Kai näitä asioita on vaan lähdettävä kohtaamaan, vaikka masentaa ja tuntuu, että matto on vedetty alta.
(Ei tässä mitään akuuttia hätää kuitenkaan ole.)
Koulutyössä on vuorossa koeviikko. Työtehtävinä siis kokeen valvontaa, tuotosten arviointia ja tulevien kurssien suunnittelua. Introverttiminäni huokaisee syvään ja lepäilee luokan edessä esiintymisestä.
Yritin siirtää pienimmän nukkumaan koko yöksi omaan sänkyynsä. Kun hän herää yöllä, yritän ensisijaisesti rauhoittaa hänet takaisin omaan sänkyyn. Aamuyöstä saatan kutsua viereenkin, jotta pääsen itse nopeammin uneen. Niin hetkinä pieni on niin onnellinen, nauraa ja hekottelee siinä vieressä, kunnes nukahtaa nopeasti. Eipä siitä tavan lopettamisesta taida mitään tulla, kun hän on niin hellyyttävä...
Puut vain jaksavat kantaa lumitaakkaansa ja aina vain on niin kaunista. On paljon hyvää. Tämäkin on elämisen arvoinen päivä.
lauantai 30. tammikuuta 2010
Kummia hätiä - vähän niinkuin kriisissä
Vähän synkkiä olen joutunut miettimään,
nukkunut huonosti,
ollut huolestunut,
lukenut, lukenut ja lukenut,
ratkaisun toivossa ja vähän pelossakin.
Olen miettinyt muutosta
ja muutoksen hintaa.
Olen surrut perhettäni, sitä ensimmäistä, josta tulin,
ja sitä kuinka erillisiä olemme,
kuinka se ydin, kokoon vetävä katosi niin traagisesti
ja kuinka nyt en oikein koskaan tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Suruja ja pelkoja.
Itseluottamuksen puutetta: pystyisikö oikeasti sellaiseen muutokseen, jolla olisi merkitystä minun elämässäni, lasteni elämässä?
Pitäisi kai tilata aika lääkäriinkin.
Siitä on jo etukäteen pettynyt olo.
Äidin tietä seurattuani tiedän, mitä kohtuullisuus ja lääketiede tässä voivat:
eivät kummoisia.
Päällisin puolin kaikki on ihan ennallaan. Ei mitään erityistä.
Mutta sisäisin silmin, kun tapahtumat toistuvat tarpeeksi monta kertaa,
kun ymmärtää katsoa ja kysyä, alan nähdä niin selvästi, etten saakaan enää silmiä suljetuksi ja katsetta siirretyksi toisaalle. On ihan pakko jo tajuta ja pysähtyä ja ottaa vakavasti.
Siis otan. Yöunet siinä menevät.
Olo on epätodellinen, jäsentymätön. Ei se oikein tavoitu sanoiksikaan.
nukkunut huonosti,
ollut huolestunut,
lukenut, lukenut ja lukenut,
ratkaisun toivossa ja vähän pelossakin.
Olen miettinyt muutosta
ja muutoksen hintaa.
Olen surrut perhettäni, sitä ensimmäistä, josta tulin,
ja sitä kuinka erillisiä olemme,
kuinka se ydin, kokoon vetävä katosi niin traagisesti
ja kuinka nyt en oikein koskaan tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Suruja ja pelkoja.
Itseluottamuksen puutetta: pystyisikö oikeasti sellaiseen muutokseen, jolla olisi merkitystä minun elämässäni, lasteni elämässä?
Pitäisi kai tilata aika lääkäriinkin.
Siitä on jo etukäteen pettynyt olo.
Äidin tietä seurattuani tiedän, mitä kohtuullisuus ja lääketiede tässä voivat:
eivät kummoisia.
Päällisin puolin kaikki on ihan ennallaan. Ei mitään erityistä.
Mutta sisäisin silmin, kun tapahtumat toistuvat tarpeeksi monta kertaa,
kun ymmärtää katsoa ja kysyä, alan nähdä niin selvästi, etten saakaan enää silmiä suljetuksi ja katsetta siirretyksi toisaalle. On ihan pakko jo tajuta ja pysähtyä ja ottaa vakavasti.
Siis otan. Yöunet siinä menevät.
Olo on epätodellinen, jäsentymätön. Ei se oikein tavoitu sanoiksikaan.
Lista syistä II (alustava)
Kun (jos) tyttäreni aikanaan saa lapsen, haluan olla auttamassa häntä tulemaan äidiksi.
Kun (jos) poikani aikanaan saavat lapsia, haluan olla hänen ja hänen perheensä tukena.
Haluan olla vielä aikuistenkin lasteni tukena.
Haluan olla täysipainosesti lasteni tukena nyt, kun he kasvavat tässä rinnallani.
Haluan käydä töissä.
Haluan jaksaa kirjoittaa, ajatella ja opiskella.
Haluan joskus vielä vähän matkustaa.
Haluan, että minulla on vähän rahaa niiden asioiden toteuttamiseen, joita pidän tärkeinä.
Haluan jakaa mieheni kanssa vielä muutakin kuin ruuhkavuosia ja pikkulapsiaikaa.
Haluan elää täyden aikuisuuden.
Haluan liikkua ja nauttia elämästä.
Haluan tarttua vielä moneen tilaisuuteen.
Haluan kukoistaa ja voida hyvin.
Haluan aikanaan olla ihana mummeli, jolla on aikaa muille ja tilaa sydämessä.
Haluan välttää sairaaloita, leikkauksia, ensiapua, ambulansseja, reseptipinoja, lääkkeitä, sivuvaikutuksia, uusia lääkkeitä sivuvaikutusten hoitoon, apteekkeja, väärinkäsityksiä, virhediagnooseja, kokemattomia tai muuten asiattomia kommentteja, passiivisen kärsijän osaa, elämän hidastumista, elämän rajautumista, kapeutumista, hiipumista, surua, pelkoa, epävarmuutta, uhkan kokemista, luopumista luopumisen perään.
Kummassa listassa teidän mielestänne on painavampia syitä?
Pitäisiköhän vetää tästä jotain johtopäätöksiä?
Kun (jos) poikani aikanaan saavat lapsia, haluan olla hänen ja hänen perheensä tukena.
Haluan olla vielä aikuistenkin lasteni tukena.
Haluan olla täysipainosesti lasteni tukena nyt, kun he kasvavat tässä rinnallani.
Haluan käydä töissä.
Haluan jaksaa kirjoittaa, ajatella ja opiskella.
Haluan joskus vielä vähän matkustaa.
Haluan, että minulla on vähän rahaa niiden asioiden toteuttamiseen, joita pidän tärkeinä.
Haluan jakaa mieheni kanssa vielä muutakin kuin ruuhkavuosia ja pikkulapsiaikaa.
Haluan elää täyden aikuisuuden.
Haluan liikkua ja nauttia elämästä.
Haluan tarttua vielä moneen tilaisuuteen.
Haluan kukoistaa ja voida hyvin.
Haluan aikanaan olla ihana mummeli, jolla on aikaa muille ja tilaa sydämessä.
Haluan välttää sairaaloita, leikkauksia, ensiapua, ambulansseja, reseptipinoja, lääkkeitä, sivuvaikutuksia, uusia lääkkeitä sivuvaikutusten hoitoon, apteekkeja, väärinkäsityksiä, virhediagnooseja, kokemattomia tai muuten asiattomia kommentteja, passiivisen kärsijän osaa, elämän hidastumista, elämän rajautumista, kapeutumista, hiipumista, surua, pelkoa, epävarmuutta, uhkan kokemista, luopumista luopumisen perään.
Kummassa listassa teidän mielestänne on painavampia syitä?
Pitäisiköhän vetää tästä jotain johtopäätöksiä?
Lista syistä I
- on vaikeaa olla erilainen - haluan olla tavallinen
- en halua erottua, enkä kiinnittää huomiota
- en halua ikävää vertailua tai kommentteja
- en halua syyllistää ketään
- on helpompaa olla lyhytnäköinen kuin kaukonäköinen
- tottumus on toinen luonto
- kun huomio on muualla, mennään autopilotilla
- pelkään
- en pelkää tarpeeksi
- tunnen itseni tyhmäksi
- tunnen, että ylireagoin, kun eiväthän muutkaan...
- koen, että helposti asia ei vaikuta muista niin vakavalta, eihän se edes näy ulospäin
- olen opetettu maltillisuuteen, en ääriratkaisuihin
- viralliset suositukset eivät puhu tästä --> kukaan ei tiedä --> en minä heitä halua käydä opettamaan
- tämä on yksityisasia
- se on epäkäytännöllistä
- se on hankalaa ja vaatii vaivannäköä
- lapset eivät innostu
- mies ei innostu
- vaatii opettelua ja kokeilua; osa kokeiluista epäonnistuu
- iskee epäilys: entä jos pinnistelen turhaan
- pinnistelystä huolimatta, en onnistu --> tekee mieli luovuttaa kokonaan
- "tilanne on päällä" päivittäin monta kertaa: miten jaksan aina miettiä sitä?
- en halua erottua, enkä kiinnittää huomiota
- en halua ikävää vertailua tai kommentteja
- en halua syyllistää ketään
- on helpompaa olla lyhytnäköinen kuin kaukonäköinen
- tottumus on toinen luonto
- kun huomio on muualla, mennään autopilotilla
- pelkään
- en pelkää tarpeeksi
- tunnen itseni tyhmäksi
- tunnen, että ylireagoin, kun eiväthän muutkaan...
- koen, että helposti asia ei vaikuta muista niin vakavalta, eihän se edes näy ulospäin
- olen opetettu maltillisuuteen, en ääriratkaisuihin
- viralliset suositukset eivät puhu tästä --> kukaan ei tiedä --> en minä heitä halua käydä opettamaan
- tämä on yksityisasia
- se on epäkäytännöllistä
- se on hankalaa ja vaatii vaivannäköä
- lapset eivät innostu
- mies ei innostu
- vaatii opettelua ja kokeilua; osa kokeiluista epäonnistuu
- iskee epäilys: entä jos pinnistelen turhaan
- pinnistelystä huolimatta, en onnistu --> tekee mieli luovuttaa kokonaan
- "tilanne on päällä" päivittäin monta kertaa: miten jaksan aina miettiä sitä?
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Kolme hyvää
1. Lämpö. Käperryn sänkyyn, jossa mieheni on juuri ollut. Hänen lämpönsä on sängyssä. Miten hyvä onkaan lämpö. Muista, miten flunssaisina ja viluisina pidimme pipoa päässä sisällä ja miten hassulta se tuntui ja miten hyvää se teki.
2. Kosketus. Vähän ennen nukahtamista lapsi etsii käteni käteensä. Kun hän yöllä herää, hän tulee viereeni ja käpertyy kainalooni. Herään aivan kevyesti, vain sen verran, että ehdin ajatella, kuinka hyvältä hän siinä tuntuu. Unen keskellä olen hänestä onnellinen ja yö jatkuu meidän ympärillämme, me jatkumme toisissamme. On hyvä niin.
3. Valo. Lumiset puut antavat ensin vain vihjeen auringon noususta. Sitten valo värjää kuusten latvat. Kaikki on kirkasta ja hyvää. Niin kaunista, että jo katsoessani alan ikävöidä takaisin.
2. Kosketus. Vähän ennen nukahtamista lapsi etsii käteni käteensä. Kun hän yöllä herää, hän tulee viereeni ja käpertyy kainalooni. Herään aivan kevyesti, vain sen verran, että ehdin ajatella, kuinka hyvältä hän siinä tuntuu. Unen keskellä olen hänestä onnellinen ja yö jatkuu meidän ympärillämme, me jatkumme toisissamme. On hyvä niin.
3. Valo. Lumiset puut antavat ensin vain vihjeen auringon noususta. Sitten valo värjää kuusten latvat. Kaikki on kirkasta ja hyvää. Niin kaunista, että jo katsoessani alan ikävöidä takaisin.
tiistai 19. tammikuuta 2010
Itsensä puolella
Olisi oltava itsensä puolella.
Elämän kunnioittamista voi harjoitella myös omalla kohdallaan.
Elämä minussa. Elämä ulkopuolellani.
Ei ole olennaista eroa.
Olisi oltava itsensä puolella,
jopa kehoraasunsa puolella,
joka vajaana ja vaurioituneena,
epäonnisia geenejään kantavana,
laiminlyötynäkin
on palvellut minua näin hyvin,
antanut kullekin päivälle sen tunnut,
astunut askelet,
antanut unen ja ajatukset,
kaiken -
kaikkein tärkeimmätkin:
kolme ihmeellistä uutta elämää.
Olisiko tärkeämpää harjoitusta,
kuin olla elämän puolella itsessään?
Varjella ja vaalia,
hoitaa hyvin,
ottaa huomioon,
kuunnella, kohdella viisaudella
ja taidolla.
Nämä kysymykset eivät tarvitse vastausta. Se on ilmeinen.
Silti harjoitus on vaikea.
On nöyrryttävä elämän ja sen lakien edessä.
On noyrryttävä kumartamaan syvään
sille, joka kantaa minut,
on minä
ja jonka päivästä toiseen otan itsestäänselvyytenä
ja jonka toisaalta kuvittelen - minun tapauksessani - olevan ainakin pikkuisen kuolematon, siis edes jonkin verran paremmin suojassa, kestävämpi, pettämättömämpi ja pysyvämpi kuin mitä muiden kohdalla ymmärrän olevan laita.
Minä olen juuri näin hauras.
Minä - minäkään - en kestä huonoa kohtelua.
Tai pikemminkin: juuri minä en kestä edes tavanomaista kohtelua,
en tällä keholla, jonka sain,
näillä perintötekijöillä ja näistä lähtökohdista.
Tämä keho on rajoituksistaan huolimatta palvellut minua hyvin.
Se on kunnioitukseni arvoinen.
Sen edessä minun on nöyrryttävä
ja luovuttava vaatimuksistani.
On kysyttävä kuinka parhaiten olisi itsessäni olevan elämän puolella,
kuinka vaalisin sitä, kuinka suojaisin, kuinka varjelisin kukoistamisen mahdollisuutta?
En kysy ensimmäistä kertaa.
Minulla on harjoitukselleni suuntaviivat.
On vain kumarrettava syvään ja astuttava tielle.
Elämän kunnioittamista voi harjoitella myös omalla kohdallaan.
Elämä minussa. Elämä ulkopuolellani.
Ei ole olennaista eroa.
Olisi oltava itsensä puolella,
jopa kehoraasunsa puolella,
joka vajaana ja vaurioituneena,
epäonnisia geenejään kantavana,
laiminlyötynäkin
on palvellut minua näin hyvin,
antanut kullekin päivälle sen tunnut,
astunut askelet,
antanut unen ja ajatukset,
kaiken -
kaikkein tärkeimmätkin:
kolme ihmeellistä uutta elämää.
Olisiko tärkeämpää harjoitusta,
kuin olla elämän puolella itsessään?
Varjella ja vaalia,
hoitaa hyvin,
ottaa huomioon,
kuunnella, kohdella viisaudella
ja taidolla.
Nämä kysymykset eivät tarvitse vastausta. Se on ilmeinen.
Silti harjoitus on vaikea.
On nöyrryttävä elämän ja sen lakien edessä.
On noyrryttävä kumartamaan syvään
sille, joka kantaa minut,
on minä
ja jonka päivästä toiseen otan itsestäänselvyytenä
ja jonka toisaalta kuvittelen - minun tapauksessani - olevan ainakin pikkuisen kuolematon, siis edes jonkin verran paremmin suojassa, kestävämpi, pettämättömämpi ja pysyvämpi kuin mitä muiden kohdalla ymmärrän olevan laita.
Minä olen juuri näin hauras.
Minä - minäkään - en kestä huonoa kohtelua.
Tai pikemminkin: juuri minä en kestä edes tavanomaista kohtelua,
en tällä keholla, jonka sain,
näillä perintötekijöillä ja näistä lähtökohdista.
Tämä keho on rajoituksistaan huolimatta palvellut minua hyvin.
Se on kunnioitukseni arvoinen.
Sen edessä minun on nöyrryttävä
ja luovuttava vaatimuksistani.
On kysyttävä kuinka parhaiten olisi itsessäni olevan elämän puolella,
kuinka vaalisin sitä, kuinka suojaisin, kuinka varjelisin kukoistamisen mahdollisuutta?
En kysy ensimmäistä kertaa.
Minulla on harjoitukselleni suuntaviivat.
On vain kumarrettava syvään ja astuttava tielle.
Tunnisteet:
elämän kunnioittaminen,
harjoitus,
keho,
sydän,
terveys
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Minusta tulee isona...
- lastentarhan opettaja tai luokanopettaja (esikoinen)
- lentokoneen kuski, koska lentokoneessa on enemmän nappuloita kuin bussissa (keskimmäinen)
- isoveli (kuopus)
- lentokoneen kuski, koska lentokoneessa on enemmän nappuloita kuin bussissa (keskimmäinen)
- isoveli (kuopus)
tiistai 12. tammikuuta 2010
Tulevat päivät silloin, kun itse hidastun
Joutuessani pysähtymään
huomaan kuinka asiat vyöryvät kohti, päälleni, ohitseni,
omalla vääjämättömällä voimallaan.
Siinä on lohdutusta: aika kulkee ratojaan,
jokainen hetki jää ennen pitkää taakse,
eikä maailma minun tuntojeni mukaan pysähtele tai kiepu.
Hetkellisen voimattomuuden vallassa
kohti pyörivä tuntuu myös murskaavalta,
liian nopealta,
liian ehdottomalta se, etten mitenkään voi hidastaa vieriviä kiviä,
en pyytää niitä odottamaan, että ehtisin mukaan ja olisin tehtävän tasalla,
ne vain rullaavat kohti,
ovat kohta ohitetut nekin.
Seison helma märkänä ajan virrassa.
Vähän paleltaa.
huomaan kuinka asiat vyöryvät kohti, päälleni, ohitseni,
omalla vääjämättömällä voimallaan.
Siinä on lohdutusta: aika kulkee ratojaan,
jokainen hetki jää ennen pitkää taakse,
eikä maailma minun tuntojeni mukaan pysähtele tai kiepu.
Hetkellisen voimattomuuden vallassa
kohti pyörivä tuntuu myös murskaavalta,
liian nopealta,
liian ehdottomalta se, etten mitenkään voi hidastaa vieriviä kiviä,
en pyytää niitä odottamaan, että ehtisin mukaan ja olisin tehtävän tasalla,
ne vain rullaavat kohti,
ovat kohta ohitetut nekin.
Seison helma märkänä ajan virrassa.
Vähän paleltaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)