Talo täyttyy tavaroista.
Elämä on luopumista.
Kerään kassiin niitä viimeksi käytettyjä ja rakkaimpia vauvatavaroita, joita en vain voi säilyttää järjettömästi ja kaiken varalta, enkä edes muistona.
Nyt on jonkun toisen vuoro odottaa uutta elämää,
toisen vuoro ottaa vastaan ja kerätä pesään tarpeellista tai muuten vaan sykähdyttävää,
lämpöä ja keinuttelua.
Minun on aika luopua ja
ihan pikkaisen kirpaisee päästää irti,
yksi elämänvaihe on niin auttamattomasti takana,
ei ole enää minun vuoroni.
Annan kaiken eteenpäin
aivan ehdottomasti en halua myydä, vaikka tavarat ovat arvokkaita,
me saisi kaupaksi kirpputorilla tai netissä,
mutta minä haluan vain antaa ne pois.
Luopuminen ei kysy hintaa,
mitään ei voi antaa takaisin,
vastineena on vain se, mikä nyt on tässä,
minkä olen jo saanut, ei sitä minulle kukaan voi rahalla maksaa.
Meillä on paljon tavaroita ja meitä on aika monta.
Nämä tavarat ovat oma luokkansa,
mutta paljolle muullekin pitäisi laatia luopumissuunnitelma.
Se on minun näkökulmani. Mies notkuu netissä ja katselee suurempia asuntoja.
2 kommenttia:
Luopuminen luo tilaa uudelle, ties mille!
Niin tuo. Sain tavaroiden vastanottajalta yllätyksenä kiitokseksi kauniin kukka-asetelman. Ilahduin tavattomasti! Se ikäänkuin vakuutti tuota samaa: tulee uutta. On vähän haikeaa ja vähän vaikeaa ja monella tavalla helpottavaakin - ja tulee uutta. Elämä kulkee tässä, voin vaan olla siinä.
Lähetä kommentti