Keskustelin autossa kahdeksanvuotiaan kanssa tulevaisuudesta. Häntä kiinnosti miettiä, millainen hän olisi vuosien päästä, mitä elämässä olisi ja mielessä liikkuisi, kuinka hän muuttuisi.
- Olenkohan minä sitten ysiluokkalaisena yhtä hullu kun meidän koulun ysiluokkalaiset!!!
Selitin nuoruutta, mitä siihen kuuluu, että se on sellaista itsensä etsimisen aikaa.
- No, sittenhän mä ainakin olen hullu, jos mä rupean itseäni etsimään! nauretaan takapenkillä. Menenkö minä sitten kotiin ja mietin, että olenkohan minä nyt täällä yläkerrassa vai tuolla alakerrassa?
Etupenkilläkin nauretaan.
- Siitähän voi siitä lauseesta vaikka jo ottaa vinkkiä itsen etsimiseen... siis jos sanoo "täällä yläkerrassa" ja "tuolla alakerrassa"..., avittaa takapenkkiläinen.
Itsensä etsiminen ei pidemmälläkään avaamisella oikein kolahtanut itsensä jo paikallistaneeseen koululaiseen. Häntä kyllä kiinnosti tietää, mitä sillä mahdetaan tarkoittaa. Selitän. Hän kuuntelee.
- Ja mitä hyötyä siitä kaikesta itsensä etsimisestä on, kun aikuiset on kuitenkin kaikki niin samanlaisia?
Elämä lasten kanssa on kyllä kovin valaisevaa.
Huomenna sitten koulussa lisää nuoruusiän psykologiaa.
1 kommentti:
Ihana keskusteltu. :) Se on ihmeellistä, miten paljon aikuinen voi lapselta oppia, ja miten tarkkanäköisesti lapsi katsoo maailmaa, huomaa että kaikki aikuiset ovat samanlaisia kuitenkin. Tuota aikaa minäkin odotan, noita keskusteluja. Että saisin oppia itsekin.
Lähetä kommentti