perjantai 30. syyskuuta 2011

Kuusi rönsyilee ruokaan






Törmäsin matkoillani minulle ennestään tuntemattomaan blogiin, jossa oli juuri tarvitsemani haaste: October Unprocessed 2011.

Food Rules -blogin Andrew Wilder innostaa ihmisiä syömään perusraaka-aineista valmistettua ruokaa teollisten valmisteiden sijaan. Hänellä on oma määritelmänsä prosessoimattomalle - ns. keittiötesti. Eli sellainen ruoka, jota voisi periaatteessa valmistaa samoista raaka-aineista omassa keittiössä, on prosessoimatonta, vaikka sen ostaisi valmiiksi tehtynä. En tiedä onko tämä hyvä määritelmä. (Blogin sivuilla on aika paljon hienosäätöä siitä, mikä on prosessoitua ja mikä ei. Minulle sellainen ei ole olennaista. Suuret linjat ratkaisevat.)

Itse pidän kovasti Michael Pollanin kirjasta In defense of food, joka on näköjään suomennettukin nimellä Oikean ruuan puolesta.  Hänen mottonsa on:  Syö ruokaa. Sopivasti. Lähinnä kasveja. (Viimeinen on Atenan sivuilla suomennettu kasviksiksi, vaikka alkuperäinen ohje on Pollanilla Mostly plants. Minusta kasvien syöminen tavoittaa paremmin Pollanin alkuperäisen idean.) Omat tavoitteeni tulevan kuukauden aikana ovat Pollanin arkijärkisen ajattelun suuntaisia.Turhantarkka en aio olla. Oikea suunta on tärkein.  

Olen edellisen kuukauden aikana vähentänyt ratkaisevasti sokeristen tuotteiden käyttöä. Samalla kun olen tsempannut siinä, olen laiskistunut muualla ja syönyt kerrassan yksipuolisesti ja huonosti. Haluan parempaa ruokaa! Siispä lokakuun innoittamana palaan keittiöön syksyn ihanien kasvisten pariin.

Loistokasta lokakuuta ja hyvää ruokaa! 

Ps 1. Saisinkohan minä seuraa? Jos yhtään kutkuttaa, olisi hauskaa, jos lähtisit mukaan haasteeseen!  Ilmoittadu kommenttilootaan.


Ps 2. Edellisen ruokarönsyilyni seurauksena käpyvarasto on lähestulkoon käpykokin mentaalisessa hallinnassa :-). Ja täytyy sanoa, että asiasta bloggaaminen avasi silmäni ja nyt raahaan pesään ruoka-aineita paljon harkitummin ja viisammin, kuin ennen. Poikasten allergioiden lievittyminen selkeyttää sekin tilannetta...

tiistai 27. syyskuuta 2011

itku

joskus lapsen itku tuntuu epäoikeudenmukaiselta rangaistukselta
joskus lapsi uhkaa alkavansa itkemään

on vedettävä rajoja
vaikka itku tulee
ja vaikka ei heti pysty pettymyksen,
suru, hädän ja yksinäisyyden kuulemiseen

vähitelleen

on tultava puiseksi kupiksi, rosoiseksi ja lämpimäksi,
tilavaksi ja lujaksi
on tultava läpikuultavaksi, on oltava tarttumatta
tuskastumiseen, osattava odottamista

uhmaitkun jälkeen on vuorossa surun ja avuttomuuden ja lohdutuksen itku
tarvitseva nyykytys, painautuminen,
väsymys ja uni




sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Timotein vuoro

... tulla kipeäksi.

Pikkukarhu Timotei menetti voiman ja kiinnostuksen,
juuttui samaan ja oli kyllästynyt,
hengitti raskaasti, melkein liian raskaasti,
mutta nukahti sitten, huokaili vielä,
nosti kuumeen.

Kuuntelin hengitystä
ja mietin, milloin pitää lähteä liikkeelle,
mutta ei tarvinnut, ei vielä.


Pikkukarhu Timotei haroi viideltä käpäliään äitiä vasten,
oli kyllästynyt makamaan, halusi tehdä ja toimittaa,
porhalsi päivän, kunnes painoi pään mattoon,
huokasi hengästyneesti, nosti kuumeen
ja halusi nukkumaan.

Mittasin kuumetta,
mietin onko huomenna lähtemistä,
soiti puhelut, yritin luopua aiotusta.

Huomenna pikkukarhu Timotei pomppii jumppapallolla
ja puhuu kummitusjuhlista, makaa äidin vieressä
alakerran isollä sängyllä, rakentaa legoista jotakin,
sanoo saman asian monta kertaa,
syö riisipuuroa ja pullaa.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Paju haaveilee talvesta

Olispa jo talvi! Äiti, millon talvi tulee?
Oisko jo talvi? Ihan huomenna!

Heti talven ensimmäisenä päivänä ostetaan niitä marmeladeja.
Ne on niin ihania. Minä odotan niitä marmeladeja...
Minä syön niitä yhtenä päivänä koko rasiallisen. Minä leikin, että ne on eri värisiä palloja.

Sit mä saisin leikkiä ulkona lumihangissa ja tehdä lumiukon. Nä leikkisin ulkona lumessa koko päivän.
Muistahan, että pitää ottaa yksi porkkana. Säästää se porkkana. Minä laitan sen nenäks.

Tulispa joulu! Haluisin lahjaksi kaksi violettia Salamaa ja yhden sinisen Salaman.
Niin paljon lahjoja!

Päivät ja yöt pitää mennä ihan pikanopeesti,
ihan silmänräpäyksessä on jo talvi.
Pitää olla jo talvi!

perjantai 23. syyskuuta 2011

sykli

juuri kun alan kiintyä
joudun luopumaan

se on myös: hylkään
ja tulen hylätyksi

olen hidas
en ehdi enempää

sanon:
tähän me pääsimme

käännän selkäni
aloitan alusta

Unen muuntamaa

Näen nyt paljon unia.
Unissa on haasteita, enkä koskaan oikein tiedä, kuinka selviän niistä.
Eräänä yönä olin menossa vuodeksi töihin kotiseudulle. Ajatus houkutti,
mutta järjestelyt vaikuttivat hankalilta.

Unet ovat uhkaisia,
vaikka arki on tasaista.
Vähän niinkuin työkin on tuntunut nyt
epämääräisellä tavalla raskaalta, vaikka sitä on ollut kohtuullisesti
ja ryhmät ovat olleet mukavia.
Tänään taas hyvästellään
- juuri kun olin alkanut asettua.

torstai 22. syyskuuta 2011

Rakkautta on...

Kyselin Riihipirtin  Tintaruksen innostamana lapsilta rakkauden kokemisesta.
- Mistä Paju tiedät, että äiti rakastaa sinua?
- Mä oon vaan sen jotenkin arvannu.
- Tekeekö äiti joskus jotain sellaista, josta sulle tulee sellainen olo, että äiti rakastaa sinua?
- Sillon kun mennään päiväkotiin, niin silloin jos saa kattoa aamulla pitkään lastenohjelmia. 

Minttu haluaa myös sanoa omansa:
- Minusta tuntuu vaikka, kun sä haluat, että mä tuun kaverilta aikaseen kotiin, että säkin ehdit olla mun kanssa. Että vaikka se ei oo silleen kivaa, niin siitä tulee sellainen tunne, että sä rakastat mua. Sitä ei rupee silleen yleensä ajattelemaan, mutta varmaan sekin, että saa ruokaa ja sellasta...

Timotei oli väsynyt ja halusi mennä aikaisin nukkumaan. Mieli oli täynnä ensi viikon kummitusjuhlien suunnitelmia. Nuori mies nukahti reilusti ennen tavanomaista uniaikaa eikä päässyt osallistumaan tähän kyselyyn.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Paju tapailee kirjallisuuden ydintä

Paju etsii kirjaa poikien kirjahyllystä.
Ei mitä tahansa kirjaa vaan tiettyä kirjaa,
jota ei millään meinaa löytyä.
Yritän auttaa kyselemällä kirjasta.
Tiedot ulkoasusta ovat niukkoja.
- Mistä se kirja kertoo? kysyn.
- No... 
...elämästä.

Olisi kiva tietää, mikä kirja se oli :-).

torstai 15. syyskuuta 2011

Paju parkuu, Paju puhelee

Paju sai tänään allergisen reaktion.
Hän pitää porkkanaletuista, siis ihan niistä einesporkkanaletuista.
Niissä on pieniä määriä kolmea hänelle epäsopivaa aineista.
Olemme kokeilleet niitä siedätysmielessä, kun epäsopivat ovat niitä apuaineita.

Tänään Paju söi lettuja ison annoksen.
En ollut keittiössä, joten en tiedä, kuinka paljon kaiken kaikkiaan.
Aika hän alkoi sanoa, että peppuun saattuu ja jalkaan sattuu,
meni kuitenkin iloisesti leikkimään.
Kiinnitin huomiota siihen, että posket punottavat.
Iltatoimien aikaan reaktio olikin sitten täysillä päällä:
jalat ja kädet kokonaan nokkosrokossa, olo surkea ja täynnä parkua.

Nyt pikkuinen makaa lääkittynä meidän sängyllä
ja hengittää raskaasti.
Kutina on vähän helpottanut.
Aluksi Paju vain itki, minä silitin ja lauloin.

Sitten aloimme puhella
- me kaksi, aivan rauhassa.
Selitin allergioita, mietittiin paranemista,
muisteltiin menneitä, erikoismaitoja ja muita.
Viimein Pajun tuli uni.

Nuku rauhaisasti, oma poikani.
Toivon, että yön tunnit kantavat sinut terveeksi taas.
Olen iloinen, että saimme jutella rauhassa.
Haluaisin olla useammin yhdessä sellaisella tavalla.


tiistai 13. syyskuuta 2011

Meillä tänään

Meillä on ruusuja ja kynttilöitä.
Olohuoneessa on kauko-ohjattava kummitus.
Sen on määrä esiintyä kummitusjuhlissa.
Lattialla on pojan silitetyn paidan lisäksi myttyräisiä vaatteita.
Läksytuokion jäljiltä lattialla on pannunalunen, jonka päälle on terotettu kynää.
Ulkona on mustaa, pelkkää mustaa. Meidän ikkunasta ei näy kenenkään valoja.
Jostain kuuluu autojen hurinaa.
Nurkassa on reppu. Meillä on viisi kaukosäädintä.

Iloinen Timotei

Meillä asuu iloinen eskarilainen.
Eskarissa on uusia kavereita. Enimmäkseen tyttöjä. 
Muutama erityinen ja vielä sitten lisää.
Timotei naureskelee ja lähtee aamulla keveästi matkaan.
Päivä kuluu värkätessä ja järkätessä,
keinusta hyppiessä, puihin kiipeillessä,
majoja rakennellessa.

Olen iloinen ja yllättynyt. Näin mukava käänne,
kun ennenkin oli hyvin,
nyt taitaa olla vielä paremmin.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Yksinkertaisesti

Olen miettinyt niin monitaisoisia,
pitää yksinkertaistaa välillä

20-6-2006 kirjoitin:

Tavoitteet


Unen rajamailla selkenee: 
Rakastaa.
Ajatella.
Rakastaa.
Ajatella.

Pätee edelleen.
Yksinkertaisesti.

Tai ehkä lisäisin hengittämisen.

Tarina, joka opettaa minua

Nuori muusikko* harjoitteli etevän opettajan ohjauksessa. Silti hän oli usein turhautunut harjoitteluunsa. Hän koki edistyvänsä hitaasti. Hän tunsi itsensä riittämättömäksi ja epäili harjoittelun olevan lähes turhaa. Eräänä epätoivon hetkenä hän teki listan asioista, jotka hänen tulisi saavuttaa voidakseen kokea itsensä onnistuneeksi muusikoksi.

Kolme vuotta myöhemmin hän harjoitteli edelleen. Vieläkin hän oli ajoittain turhautunut ja riittämättömyydentunteiden vallassa. Erään tällaisen harjoittelukerran päättyessä hän löysi nuottiensa välistä aiemmin kirjoittamansa listan. Hän huomasi saavuttaneensa jokaisen asettamistaan tavoitteista.

Hän oli siis kehittynyt,
mutta hän ei edelleenkään ollut tyytyväinen.

Pitäisikö hänen
- tai voisi hän -
päätellä, että hänen nykyinen turhautumisensa on turhaa vaativuutta ja perfektionismia?
Voisiko hän ajatella jotenkin tähän tapaan:
Nythän minä olen jo kyllin hyvä, pätevä ja osavaa, 
ja se epätäydellisyys, joka minua vielä vaivaa on vain unohdettava ja jätettävä omaan arvoonsa. Osaan soittaa, joten siis soitan sen osaamisen varassa tästä eteenpäin, enkä vaadi itseltäni liikoja?


Muusikko kuitenkin haluaa kehittyä muusikkona.
Hän ei luovu harjoittelemisesta.
Hän ei luovu tietoisuudesta sen suhteen, missä kohdissa hänellä vielä on parannettavaa.

Sensijaan hän pyrkii luopumaan kärsimättömyydestä
oman keskeneräisyytensä suhteen.
Hän pyrkii luopumaan siitä odotuksesta, että tulisi hetki,
jolloin hänestä tuntuisi ratkaisevasti erilaiselta,
valmiilta, pätevältä, onnistuneelta.
Hän lakkaa etsimästä tyydytystä tekemisen ulkopuolelta, arvioinneista ja päämääristä
ja etsii sitä enemmän tekemisestä itsestään,
harjoittelusta, oppimisesta,
matkalla olemisesta.

"I became patient with my progress. I not stopped looking at my progress, I stopped looking for mys progress alltogether. Progress is a natural result of staying focused on the process of doing anything." s. 57

*Thomas S. Sterner kertoo tarinansa teoksessa The Practicing Mind, 2005, Mountain Sage publishing.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Näillä ohjeilla onnistuu aina


Tajusin äkisti, että olen piiloperfektionisti. 
Vaikka olen julkilausutusti kohtuullisuuden, levollisuuden ja suhteellisuudentajun ystävä 
saatan jossakin tietoisen mielen rajamailla ajatella tekemisistäni vaikkapa näin:

Opetuksen tulisi
olla hyvin suunniteltua,
mutta spontaaniudelle on hyvä jättää runsaasti tilaa.
Opetustilanteiden tulisi
edetä tehokkaasti, aikaa hukkaamatta,
rennon ja levollisen tunnelman vallitessa.

Opettajan tulisi
olla rohkeasti esillä ja luottaa lavasäteilyyn
unohtamatta kuitenkaan
että tärkeintä on antaa opiskelijoiden omille prosesseille
tilaa ja ymmärtää väistyä sivuun silloin,
kun on sen aika.

Opetettavaa aihetta tulee käsitellä puolueettomasti,
mutta kuitenkin ajatuksia herättäen.
Hauskaakin tunneilla saisi olla,
viisautta ja syviä totuuksia unohtamatta.


Näillä ohjeilla opettaja onnistuu opettamaan aina niin, ettei ole yhteenkään oppituntiin  aivan kokonaan tyytyväinen.

On kuluttavaa olla aina vähän tyytymätön. 
En kuitenkaan ymmärrä, miten voisin olla tavoittelematta hyvää,
vaikka se tarkoittaakin sitä, että tavoittelen montaa erilaista hyvää samanaikaisesti.
Toisaalta lienen valmis myöntämään senkin, että en voi olla kaikkea kaikille.
Että minun pitäisi ymmärtää paremmin omia valoja ja varjojani, 
rakentaa omien vahvuuksien varaan,
yksinkertaistaa, 
valita. 


Osa hankaluudesta liittyy siihen, että 
työn peilittömässä salissa on 
vaikea nähdä itseään.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Seuraavia askelia

Aamu aukeaa sumuisena - ulkona ja sisällä.
Lähden töihin,
yritän ottaa rauhallisesti.
Olo on edelleen huono. Otan eilen määrättyjä lääkkeitä.
Tulee olo, että pitäähän niitä nyt edes kokeilla.
Yritän antaan itselleni luvan suoriutua tunneista kohtuullisesti:
siis voinnin huomioon ottaen vaikka vain rimaa hipoen.
Se ei ole ihan helppoa: opiskelijoiden katseet tuntuvat penäävän luottamuksen arvoisuutta, odotuksiin vastaamista.
Ei se ihan niinkään ole. Se on taas tunne, tunne vaan.
Lähden töihin.
Yritän ottaa rauhallisesti.
Ihan saa ihminen olla välillä rikkinäinen.

torstai 8. syyskuuta 2011

Migreeni matalaks ja muita mietteitä

Tänään oli migreenipäivä,
kärsin pahoinvoinnista ja muista "sivuoireista".
En pystynyt opettamaan.
Menin iltapäivällä työterveyshuoltoon.
Ajattelin, että olisi hyvä saada vastauksia muutamiin kysymyksiini ja ohjeet lääkityksestä kerrakin ihan omaan profiiliin sopiviksi.

Odotus, että lääkäristä saa lääkkeitä, täyttyi.
Minulle määrättiin triptaaneja,
tulehduskipulääkettä
ja pahoinvointilääkettä.
Ostin lääkkeet ja kolme litraa dieettikolaa ja raahustin kotiin.

En olisi ikinä tajunnut miten lääkkeitä on tarkoitus käyttää ilman mukavaa apteekkihenkilöä, joka jaksoi miettiä lääkearsenaalin käyttötarkoitukset läpi kanssani.

Sen enempää apteekissa kuin lääkärissäkään ei selvitetty sopivatko triptaanit minulle. Kotona luen lääkkeen käyttöohjeita. Olen mahdollisesti ryhmässä, jonka ei pidä lainkaan käyttää kyseistä lääkettä ja aivan varmasti ryhmässä, jonka tulee olla lääkkeen käytössä "hyvin varovainen". 

Viattomalta kuulostava pahoinvointilääke vaikuttaakin keskushermostoon. Lääkettä käytetään mm. skitsofrenian hoitoon. Se voi aiheuttaa väsymystä, uneliaisuutta ja vaikuttaa reaktiokykyyn. (Yleisissä sivuvaikutuksissa on muuten mainittu myös pahoinvointi...?). Myös tämän lääkkeen "ole erityisen varovainen" osastossa mainitaan sairauksia, joiden riskiryhmään kuulun.

Tulehduskipulääkkeen käyttöön puolestaan liittyy "hieman suurentunut sydäninfarktin tai aivohalvauksen riski".
Ja tässäkin lääkkeessä em. riskiryhmiin kuuluvia kehoitetaan keskustelemaan asiasta lääkärin kanssa.

Johtopäätökset: Loppuillan lääkitsin itseäni dieettikolalla ja ajan kulumisella, joista jälkimmäisen ansiosta aloin pikkuhiljaa palata ennalleni.

*** Sain kaikki nämä lääkkeet ilman mitään mainintoja riskitekijöistä, ilman terveystilanteeni minkäänlaista kartoittamista. Pitäisikö sen näkyä päältä, jos kuuluu riskiryhmään?

Mainitsin lääkärille heti aluksi, että ongelmani ei uhkaa työkykyäni ja kerroin, että olen ollut kolmen vuoden aikana kaksi kertaa poissa työstä migreenin takia. (Ja nämä kaksi kertaa ovat ainoat kerrat koko työurallani.) Tottakai migreenistä on harmia, mutta en voi mitenkään väittää, että se heikentäisi elämänlaatuani.

Tässä - kuten joskus aiemminkin - on tuntu, että lääkärit ampuvat helposti aika kovilla; olettavat, että potilas haluaa ensisijaisesti lääkkeitä ja lääkitsevät mieluusti tehokkaimmilla lääkkeillä, vaikka lievempiä ja turvallisempiakin keinoja olisi vielä kokeilematta.
Tavallaan ymmärrän lääkäriä. Tietyssä mielessähän jo vastaanotolle asteleminen on teko, joka viestii, että kärsimystä on, tarvitaan jotain... Eikä lääkäri ehkä jaksa, jos pitää koko ajan mielessään sen, että lääkkeet ovat aina jossain mielessä myös myrkkyjä ja apu yhdessä kohtaa voi olla riski toisessa kohtaa...

Oma odotukseni siitä, että näillä lääkkeillä saisin nuo poissaolopäivät olemattomiin, ei näyttäisi toteutuvan: jos migreeni uhkaa ja siihen ottaa kolmiolääkettä, on tuskin välittömästi työkykyinen, nuo muutkin lääkkeet väsyttävät - eivätkä ne poista kohtausta, vaan lievittävät kipua / pahoinvointia. Muut oireet siis mahdollisesti jatkuvat ja ne ovat minulle aika suuri haitta nekin.

Ehkä on ihan viisasta jatkaa kuten tähänkin asti: pitää se migreenipäivä silloin, kun se osuu kohdalle. Vaikka se joskus olisi työpäivä.
Ruokkia elämässä migreeniltä suojaavia laatutekijöitä.
Hyväksyä se, että kaikkeen en silti voi vaikuttaa.

Yksi syy tähän lääkärireissuun oli, että sillä ensimmäisellä kerralla kun olin migreenin takia poissa, joku kysyi lääkityksestä ja kun sanoin, etten yleensä ottanut mitään tai vain vähän kipulääkettä tunsin itseni jotenkin tyhmäksi tai jopa vähän vastuuttomaksi.
Siis tähän tapaan: olisiko minulla edes OIKEUTTA olla poissa töistä, jos en käytä kaikkia mahdollisia tehokkaita keinoja sairauden estämiseksi? Minähän lähestulkoon kerjään verta työnantajan nenästä, jos elelen näin välinpitämättömästi...

Nytpä olen tässäkin suhteessa viisaampi ja voin sanoa, että eivät ne triptaanit taida oikein sopia minulle...

Ps. Farmaseutti kertoi tavallisilla kipulääkkeillä toteutettavasta lääkityksestä, jota en ole aiemmin kokeillut. Sitä saattaisin kokeilla.
Uskallankohan enää lukea mitä riskejä ibuprofeenin ja parasetamolin käyttöön liittyy?

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Saa toivoa II

Vaikuttaa hyvältä.
Oikein hyvältä:
Voi juurtua ja avartua.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Elämäsi voi olla parempi

Poikien leikissä on mainoskatkoja.

Leikin mainos kuuluu näin:
"Osta auto,
niin elämäsi voi olla
parempi kuin ennen!"


Siinä on mainostamisen idea kiteytettynä yhteen lauseeseen.

Saa toivoa

Tänään on vähän sellainen upporikasta tai rutiköyhää päivä.
Joku jossain meistä kaukana tekee päätöksiä, jotka vaikuttavat meihin vielä pitkään.
En edes tiedä, milloin kuulen niistä. Hui.

Toivon hyvää.
Toivokaa tekin.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Paradoksaalista

Tuon edellisen alavireisen tekstin päivänä pidin oppitunnin, josta sain (oppimispäiväkirjassa) seuraavan palautteen: "Tämä oli ehkä lukioaikani paras oppitunti..."

Salaisuuteni?
Puhuin vähän. Annoin tilaa. Vein itseni pois tieltä.

Opetus?
Tunteet eivät ole kaikki, mitä on.

torstai 1. syyskuuta 2011

Olen tyhjä
Minulle ei jää mitään

Teen vaikeita asioita
muiden katseiden alla:
ajattelen ääneen,
yritän puhua tosia

Sanat -
en saa tietää
kuinka niiden käy

Jään yksin,
ei sanoja,
ei ketään