lauantai 10. syyskuuta 2011

Näillä ohjeilla onnistuu aina


Tajusin äkisti, että olen piiloperfektionisti. 
Vaikka olen julkilausutusti kohtuullisuuden, levollisuuden ja suhteellisuudentajun ystävä 
saatan jossakin tietoisen mielen rajamailla ajatella tekemisistäni vaikkapa näin:

Opetuksen tulisi
olla hyvin suunniteltua,
mutta spontaaniudelle on hyvä jättää runsaasti tilaa.
Opetustilanteiden tulisi
edetä tehokkaasti, aikaa hukkaamatta,
rennon ja levollisen tunnelman vallitessa.

Opettajan tulisi
olla rohkeasti esillä ja luottaa lavasäteilyyn
unohtamatta kuitenkaan
että tärkeintä on antaa opiskelijoiden omille prosesseille
tilaa ja ymmärtää väistyä sivuun silloin,
kun on sen aika.

Opetettavaa aihetta tulee käsitellä puolueettomasti,
mutta kuitenkin ajatuksia herättäen.
Hauskaakin tunneilla saisi olla,
viisautta ja syviä totuuksia unohtamatta.


Näillä ohjeilla opettaja onnistuu opettamaan aina niin, ettei ole yhteenkään oppituntiin  aivan kokonaan tyytyväinen.

On kuluttavaa olla aina vähän tyytymätön. 
En kuitenkaan ymmärrä, miten voisin olla tavoittelematta hyvää,
vaikka se tarkoittaakin sitä, että tavoittelen montaa erilaista hyvää samanaikaisesti.
Toisaalta lienen valmis myöntämään senkin, että en voi olla kaikkea kaikille.
Että minun pitäisi ymmärtää paremmin omia valoja ja varjojani, 
rakentaa omien vahvuuksien varaan,
yksinkertaistaa, 
valita. 


Osa hankaluudesta liittyy siihen, että 
työn peilittömässä salissa on 
vaikea nähdä itseään.

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Ajattelen että he siellä minua vastapäätä ovat peilini...olen hyvin iloinen myös siitä että kirjoitit tämänkin pohdintasi-vaikka huomaan etten ole tänä päivänä yhtä vaalelias itselleni-ja tunnustan menen välillä omassa opetuksessani rimaa hipoen tai jopa ali-kontra siihen mitä nuorena vaadin itseltäni.Olet hyvä opettaja.Todella.Luota siihen.Nuoret ovat yllättävän helpottuneita välillä kun aikuisena tunnustaa oman riittämättömyytensä ja sen että haluaa oppia lisää...toivon että saat kiinni mitä tarkoitan-nykyään pelottaa se ajatus että aina on tehtävä kauhean hyvin asiat ,ei jää tilaa pysähtymiselle ja epäonnistumisen ilollekin:D
Halit.

Marikki kirjoitti...

Jäin miettimään tuota ajatusta opiskelijoista peilinä. Vaikka sitä kautta tuleva kuva on sirpaleinen ( opetan yli 300 eri opiskelijaa vuodessa) ja vaikka osa paloista on kovin sumuisia ja osa ehkä heijastaa vääristäen --- voisin kuitenkin katsoa peilin välähdyksiä tarkemmin. Se on kuitenkin kuva, joka on saatavissa --- toisin kuin se peilaus, jota ehkä jotekin toivoisin saavani.

Minä olin jo vähän kuvitellut, että enää vaadi itseltäni liikoja. Se liittyy sellaiseen pintaperfektionismin puutteeseen: en paljon hätkähdä kun paperit on unohtuneet opettajanhuoneeseen tai kun en osaa vastata kysymyksiin tai kun teen ajatusvirheitä tai kun demonstraatio ei toimikaan niinkuin oli tarkoitettu. Siksi olinkin vähän yllättynyt, kun sain kiinni tästä erilaisten ihanteiden yhteiselosta mieleni reunamilla. Jonkinlaista vaativuuttahan sekin on ja ristiriitaisten odotusten kanssa on vähän vaikea kokea pidäkkeetöntä onnistumisen iloa.

Nykyisessä työyhteisössäni on aika high-gear -meininki. Se ei auta hellittämisessä :-), mutta on muuten inspiroivaa. Ilmassa on kyllä aika vahvana ajatus, että "täällä tehdään asiat hyvin". Ja on se vähän pelottavaa.

Epäonnistumisen iloa! IHANA SANA, sieppaan sen talteen. Ehkä epäonnistumis-onnistumisakselilla on sen ilon kanssa loppuviimeksi vähemmän tekemistä kuin ajatellaan :).