Melkein selkeää

Auto on korjattu.
Selvisimme kummityttösen kanssa -ja omien.
Tänään tulee sukulaismies pihatalkoisiin
ja ystäviä meille muille seuraksi.
Sanoihin asti ei aika riitä.

"Jos loma on tällaista, minä haluan töihin." puuskahti mies eilisen päivän päätteeksi. Hän olikin ollut täydessä vastuussa kaikesta täällä liikkuvasta ja lisäksi seitsemästä kuutiosta multaa, jotka toimitettiin pihan sivustalle tänään odottamaan pihaprojektin käynnistymistä. Minä sain omituisen pahoinvointikohtauksen, joka kesti yöhön saakka. Se tuntui alkutekijöissään migreeniltä, mutta migreeniaurat puuttuivat ja pahoivointi oli voimakkaampaa ja pitkäkestoisempaa kuin yleensä migreenissä. (Sain samanoloisen kohtauksen noin viikko takaperin. Silloin oksensinkin rajusti, nyt en.) Tämän päälle kummityttömme yh-äiti oli sairastunut keuhkokuumeeseen ja saanut lääkäriltä ohjeen levätä. Mies haki illan suussa kaksivuotiaan kummitytön täydentämään kokoonpanoa, kun minä vielä makasin sohvassa parempaa tulevaisuutta odotellen... Nukuttaessa pienimmät herättelivät edesottamuksineen toinen toisiaan - aina kun toinen oli rauhoittumassa, toinen keksi jotain... virkistävää. Tänään sitten autoon tuli outo vika, jota mies on kummitytön kanssa selvittelemässä ja toivottavasti korjauttamassa. Keskimmäisen päässä on pingispallon kokoinen itikanpurema, joka tässä kaiken keskellä tuntuu ihan pikkuasialta.
Elämä on täyttä. Eikä ole tylsää.
(Joskin pari tylsempää, erityissattumuksista vapaata päivääkin saattaisi kelvata varsin mukavasti.)

Matka

Loman eräänlaiseksi kohokohdaksi oli varattu risteily Tukholmaan.
Suunnittelin eväitä ja muita pakkauksia puolitoistavuorokautta.
Varauduin mielestäni kaikkeen, mutta tietoisesti yritin välttää ylivarustelua, jotta pääsisimme ylipäätään liikkeelle ja parkkipaikalta laivaan... Varasin pienimmälle erikoismaitoa kahteen eri purkkiin: ei siis kaikkia munia samaan koriin. Pakkasin ainakin viittä erilaista lääkettä allergia ja astmakohtausten varalta. Soittelin laivayhtiölle ja varmistin, että pojille on tarjolla sopivaa ruokaa.

Matkapäivä valkeni ja astuimme onnellisesti laivaan.
Hytissä huomaisin, että toinen erikoismaitojauhetölkeistä oli sittenkin jäänyt keittiön pöydälle. Pientä paniikkia. Maitosäännöstelyä. Tukholman apteekkiverkoston kartoitusta ja yksi huonosti nukuttu yö siinä pelossa, että sopivaa maitoa ei Tukholmasta löytyisi.

Rukkasimme matkasuunnitelmaa. Rantauduttua ensimmäiseksi apteekkiin.
Suunnittelimme taksin ottamista, mutta taksikuski vedätti hintaa aivan mahdottomiin ja kieltäydyimme. Kävelimme lähimpään pikkuapteekkiin, jonka valikoimaa laivalla oli epäilty suppeaksi. Maitoa heillä ei ollut, mutta heillä oli tietokone, josta näki, missä on. Saimme myös ohjeet, miten pääsisimme sinne sopivasti bussilla. Saimme maidon. Löysimme kioskin, jossa myytiin appelsiinisorbettia - niinpä nelivuotias sai elämänsä ensimmäisen kioskilta ostetun jäätelöpallon. Matkalla Junibackeniin näimme hevosia ja marssivan orkesterin. Junibackenin satutunnelmissa lepäsin minäkin. Laivalla söimme ravintolassa - sekin taisi olla neljävuotiaan ensimmäinen tilattu ravintola-annos (yleensä hän saa aina mukana tuotuja eväitä...). Pihvi oli mehevä ja poikani tuntui nauttivan siitä suuresti.

Kaikki palasivat reissusta tyytyväisinä. Pieninkin onneksi massu pullollaan omaa erikoismaitoa.

Pihalla

Eilen huristettiin taimimyymälään.
Ostin, mitä käsiin sattui tarttumaan.
Istutin kaiken takapihalle.
Ja vielä jäi tilaa!
Mielin jonnekin vielä liljoja
ja etupihalle ehkä sinnekin jotain kiipeilevää...

Talvesta on päästy

On kotoisaa olla lasten kanssa kotona.
Yhtä sun toista pientä on tullut tehdyksi,
mistä on hyvä mieli.
Lasten kanssa on ollut yhteistä aikaa,
siinä jotain pientä mukavaa, ei mitään erityistä...
mutta sellaisesta, aika tavallisestakin, rakentuu hyvää,
yhteydentuntua, huumoria, pieniä virkistäviä läsnäolon hetkiä.
Huomenna on viimeinen tällainen päivä ennen perheen yhteistä lomaa.
Meillä on kesäjuhlat, johon tulee pihan leikkikaveri.
Ne järjestetään, koska keskimmäisen mielestä pitäisi juhlia sitä, että talvesta on päästy. Niin pitäisi. Laitetaan lettuja.

Oudon käytännöllistä

Vietän kotiäitiviikkoa.

Mies ei ole vielä lomalla, mutta minä ja lapset olemme.
Täit häiritsevät suunnittelemiani kyläilyjä ja tapaamisia. Emme kehtaa mennä kylään tuomaan täipelkoa, vaikka kahmimani täitietouden varassa on lähes varmaa, että juuri nyt emme kanna tartuntakykyisiä yksilöitä mukanamme.

Kiinnostaisi tietää, montako tuntia täinkarkoitus pyykkäyksineen on vaatinut. On aivan selvää, että kyseessä on kaksinumeroinen luku. Lisäksi olen vähän siivonnut siellä täällä. Sellaisia juttuja, mitä ei tule arjessa aina tehtyä ajallaan. Olen myös laittanut ruokaa ja pitänyt keittiötä tavallista paremmassa järjestyksellä. Ja siis pessyt pyykkiä koneellisen toisensa perään. Pääni tursuaa kodinhoidollisesta ylipaineesta.

Suuntaan silti vielä setvimään pienimmän pursuavaa vaatekaappia.

Onneksi jokaisella tasaisella pinnalla silminkantamattomiin on rauhoittavia kirjapinoja. Hätätilassa avaa kansi.

Niin pieni, ja niin paljon valtaa...

Pojillani on ollut tuuhet, kauniit hiukset.

Vaan ei ole enää.
Nyt on perinteinen kesätukka, noin 6 mm.

Pienempi haroo päätään ja
sanoo: "O-ou!".

Minä olen nielaissut pari ylimääräistä kertaa
heitä katsoessani.

Täinvastainen taistelu siirtyy tätä myötä meille pitkätukkaisille ja hiukan kärsivällisemmille kammattaville. Oletan, että lähestymme hiivutustaistelun viimeistä ratkaisevaa koitosta... (Ihan kertapesulla loisista ei siis selvitty.)
Poikien hiusten leikkuu saattoi olla lievää ylireagointia, mutta mieluummin olen varma, kuin setvin joka ilta tiheitä, paksuja hiuksia, kääntyilevässä kärsimättömässä päässä... (Etenkin pienimmältä ihan mahdoton tehtävä; lisäksi hän nukkuu tämän tästä pää minun päätäni vasten...)




*Otsikon tavoin kommentoi mm blogiani täiuutisten kohdalla.