maanantai 16. heinäkuuta 2012

Sata päätöstä

Teen sata päätöstä päivässä. 

a) Mitä syödään. Mitä pitää syödä. Mitä saa syödä. Mitä pitää ainakin maistaa. 

Mitä on ruokana? Miksi meillä on aina pahaa ruokaa? 
Miksi on parsakaalia, kun mä en tykkää siitä, mutta toi tykkää ja se on EPPÄÄ!
Pitääkö syödä loppuun? Pitääkö maistaa? Onko nuolaiseminen maistamista? 
Saataisko keksit / jäätelöt / karkkia? Miksei saada lisää keksiä / jäätelöä / karkkia? 

b) Mitä tehdään. Mitä saa tehdä. Mitä pitää tehdä. Mitä voi valita ihan itse. 

Saako pelata tietokoneella? 
Pitääkö mennä ulos? 
Mennäänkö kauppaan? Pysähdytäänkö tässä?
Tehdäänkö yhden vai toisen vai kolmannen mielihalun mukaan?  
Äiti laula iltalaulu. En mää tätä laulua halunnu. Sä et kysyny multa! 

c) Mitä ostetaan. 

Toi on ihana! Mä haluun ton! Osta mulle tää!
Miks ei koskaan osteta mitään? 
Miks toi sai, mutta mä en!
Miks toi sai ton, mutta mä vaan tän! 

d) Kuka ensin. Kuka sitten. Keneltä kysytään?  

Kenelle annetaan ensin lautanen / ruokaa / ketsuppia. 
Kenen hampaat pestään ensin. Kuka pääsee tietokoneelle ensin.
Kenen juttua kuunnellaan, kun kaikki puhuvat yhtäaikaa. 
Kenen pitäisi tällä kertaa joustaa, kun leikit on jumissa? 
Otentaanko äitikin huomioon? 

Alan olla vähän uupunut. 
Pelkkiä kysymyksiä on liikaa. Ratkaisuvaihtoehtoja on vielä enemmän.
Useimpiin ei ole oikeaa vastausta. 
On kilpailevia näkökohtia. Voi luovia. 
Pitää päättää sekin, missä ollaan tiukkoja ja johdonmukaisia, missä sitten on neuvottelun varaa. 
Kasvavien lasten mielipiteitäkin on hyvä kuulla ja antaa tilaa miettiä itse. 
Mielipiteitä kuuluu ja kuulen. Kuormitun, kun tiedän ja yritän ottaa kaiken huomioon.
Protesteja nousee. 
Joku kopsuttelee yläkertaa kiukkuisin kantapäin. Epäoikeudenmukaisuuden tunnetta podetaan tiuhasti, koska koko ajan on käynnissä vertailu ja kilpailu.
Onko lapsille vaivihkaa päässyt tavaksi valittaa vähän kaikesta? 
Siihen sitten sisäiset ristiidat päälle: olenko liian tiukka vai liiaan epämääräinen; mikä on tärkeää, tärkeämpää, tärkeintä; tiedänkö itsekään, miksi teen niinkuin teen; saanko jostain tukea, olenko tässä ihan yksin? 
Miten pitäisi? Onnistunko? Voiko kasvatuksessa onnistua? 

(Juuri nyt pienin kiukkukantapää parkuu, koska selitin hänelle lämpimästi, että pidän tällä kertaa omaa tietokonettani käytössäni sen ajan, että saan tämän teksin valmiiksi - ja vasta sitten hän pääsee pelaamaan omaa peliaikaansa...) 




lauantai 14. heinäkuuta 2012

Lomalla vielä

Olemme nyt muutaman päivän kotona.
Pojat ovat uppoutuneet leikkeihin,
minä en oikein tiedä, mihin uppoutuisin,
olen vaan,
alan miettiä tulevia,
mutta vapaasti ja väljästi.

Olen ollut kolme viikkoa lomalla kaikesta
työstä, kirjoittamisesta ja vähän itsestänikin.
Tekee mieli jo vähän palailla.
Opettaminen on kummallinen työ;
kaipaan siinä jo jotain,
en ehkä niinkään itse tunteja,
mutta suunnittelua, oppimista, ajattelemista;
arjen rytmiä, ehkä vähän työrooliakin, muita aikuisia,
opiskelijoita.

En ole osannut jatkaa kirjoittamista,
koska säikähdin.
Pakenin kai jotenkin.
En tiedä, osaanko aloittaa uudestaan.
Kolme viikkoa ajattelematta mitään riittäisi kyllä...
mutta en tiedä, en tiedä mitä teen.

Olen ollut lomalla ja lukenut facebook-merkintöjä lomista,
minulla ei ole ollut syytä sanoa mitään,
olen odottanut kesää,
saanut häivähdykseltä kiinni, odottanut taas.

Tänään luin lauseen: "When your heart speaks, take good notes." 
Kirjoitti Judith Campbell (mutta luin muualta).
Often my heart does not speak, unless I am listening with a pen in my hand.