Lukutaito (2)

Timotei meni kouluun,
tuli kotiin ja selvitti, mitä rivillä lukee: Alaska.
Ja jäätelössä: Aino. 
Aapisessa: Viiri. 
Hän kuulostelee mielessään äänteitä keskittyen, hitaasti
ja saa selville sanoja.
Ihmeellistä!

Melko tehokasta opetusta muuten: kaksi päivää koulussa
ja lapsi osaakin sitten lukea. :-)

Elämäsi voi olla parempi

Poikien leikissä on mainoskatkoja.

Leikin mainos kuuluu näin:
"Osta auto,
niin elämäsi voi olla
parempi kuin ennen!"


Siinä on mainostamisen idea kiteytettynä yhteen lauseeseen.

Valaita

Timotei:Me ei voida nähdä valaita, täällä Suomen uimarannoilla.
Voisko Italian uimarannoilla nähdä valaita?


Paju: Voi siellä nähä ainakin kakki. Mä tiedän missä ne on.
Siellä lasten uima-altaassa!

(Hotellin uima-altaan pohjassa oli delfiinien kuvia :-)).

Juhannusaatto

Juotiin glögiä ja syötiin pipareita.
Aika hilpeät pikkujoulut oli.
Ehkä valtakunnan ensimmäiset.

"Mä haluun hilloo näitten tinasotilaitten päälle!"

Tiistain keittiöseikkailut etenivät jotenkin seuraavasti:

Lounaaksi nappasin pakastimesta mukaani tofupaistosta ja jääkaapista salaatinlehtiä.
Iltapäivällä leivoin jämäpuuroista rieskoja. Sekaan heitin maissijauhoa.
Päivällisellä annokset koottiin jääkaapissa jo olevasta ruuasta sekä pakastimen uumenista nostetuista lihapullista. Leipälaatikkoon oli kertynyt vehnäleivän kannikka ja kuivia sämpylöitä, joista taiteilimme Mintun ja Timotein kanssa köyhiä ritareita. Tämä uutuusruoka upposi jälkikasvuun kuin kuumille kiville. Päälle lorotettiin omituista teollista vadelmakastiketta, joka oli päätynyt jääkaappiin jonkun allergiaruokavaliolaajennuksen yhteydessä.

Päivän ostokset: Kauramaitoa, kananmunia (ritareihin) ja vehnäjauhoja.
Viimeisin ostos ei ihan kuulunut pelin henkeen. Jauhot eivät ole vielä lopussa, mutta ostin varastoon, kun halavalla sain...

Ps. Otsikko on Timotein suusta.
Vähän pehmeämmiksi jääneitä ritareita syödessään hän ihmetteli:
"Miksi nää on just nimeltään lötköjä sotilaita?"

Tulevaisuudessa elämisestä

Milloin ihmiseen kehittyy kyky siirtyä mielensä varassa tulevaisuuteen?

Pajulla, joka on kolme, sitä ei juuri näyttäisi olevan.
Hän ei elä tulevassa, mutta muistelee joskus mennyttä. Hän sanoi pitkään kaikesta ajassa taaksepäin olleesta eilen. Nyt hän sanoo kerran. Pajulle ei paljon merkitse, että loma tulee viiden viikon päästä.

Timotei elää jo tulevassa. Hän suunnittelee junaa, jonka aikoo rakentaa päiväkodin jälkeen legoista. Hän suunnittelee labyrinttiä, jonka päiväkodin palikoista saa tehtyä. Hän jännittää eskariin menoa. (Jo nyt!) Pukee kaiken itse päälleen, mutta tarvitsee hanskoissa apua. Kai ne sen verran siellä eskarissa voi auttaa, hän sanoo. Hän suunnittelee kuusivuotissynttäreitään, jotka vietetään toukokuussa. Hän laatii kutsulistan ja miettii, montako vierasta mahtuu pöydän ympärille. Hän varaa oikeuden auttaa kakun tekemisessä. Hän pohtii lahjoja, jotka tulee saamaan. Hän innostuu kruunusta, joka hänelle päiväkodissa annetaan.

Usein sanotaan, että lapset elävät nykyhetkessä. Timotein puheissa on tässä suhteessa lapsuuden viattomuuden menettämisen tuntua.

Minä elän luontevammin tulevassa kuin menneessä.
Olen huono muistelemaan. Voisin tehdä sitä enemmän.
Tulevan ennakointi on osa työtäni ja muutenkin osa minua.
Voisin tehdä sitä vähemmän - nykyhetken, kokemisen ja läsnäolon eduksi.

Iltatoimilla Paju toteaa:
Äiti, sä kuolet.
Ja isi.
Ja kaikki meiän lelut.
Mut ei vielä.
Mekin kuollaan.
Mutta ensin meistä tulee isiä.

Tulevaisuuden ennakointia tämäkin.

Viisivuotias ja vihainen
istuu kauppakeskuksen
lattialla.
Ihmiset astuvat melkein päälle.
Äiti on lähtevinään eteenpäin,
pitää silmällä,
käy kantamassa väkisten
avarampaan paikkaan.
Siinä viisivuotias sitten istuu,
ei pysy nostettaessa jaloillaan,
huutaa välillä ja taas murjottaa.
Äiti ostaa siskon kanssa damaskeja
ja odottaa.
Viimein vihainen suostuu sylissä eteenpäin.
Minä rakastan sinua, sanoo äiti silloin,
sama joka äsken sanoi:
en minä uskonut, että enää viisivuotiaat...
ei näin voi käyttäytyä...
sinun täytyy tulla nyt, en minä voi sinua tähänkään jättää...
ei tällaisesta asiasta, täytyyhän sinun tajuta...
Miltä tuntuu olla viisivuotias ja vihainen
kauppakeskuksen lattialla?
Tietääkö silloin varmasti, ettei äiti kuitenkaan jätä?
Tietääkö tunteista, että kyllä ne kohta hellittävät?
Tietääkö, että monien aikuisten katseista huokuu myötätuntoa ja ymmärrystä?
Että hekin ovat olleet niin pettyneitä, että jalat ovat lähteä alta?
Että hekin toivoisivat voivansa niinä hetkinä luottaa siihen,
että häpeä ei syökse heitä syvemmälle, vaan joku lopulta ottaa syliin,
tunteet väistyvät, mieli tasoittuu ja tarttuu taas uusiin asioihin?
Viisivuotias suostuu seisomaan kärryn päädyssä.
Sisko keksii uutta ajateltavaa.
Jos ollaan oikein hienosti,
päästään vielä pizzalle,
ihan totta, päästään.