Paradoksaalista

Tuon edellisen alavireisen tekstin päivänä pidin oppitunnin, josta sain (oppimispäiväkirjassa) seuraavan palautteen: "Tämä oli ehkä lukioaikani paras oppitunti..."

Salaisuuteni?
Puhuin vähän. Annoin tilaa. Vein itseni pois tieltä.

Opetus?
Tunteet eivät ole kaikki, mitä on.

Viisivuotias ja vihainen
istuu kauppakeskuksen
lattialla.
Ihmiset astuvat melkein päälle.
Äiti on lähtevinään eteenpäin,
pitää silmällä,
käy kantamassa väkisten
avarampaan paikkaan.
Siinä viisivuotias sitten istuu,
ei pysy nostettaessa jaloillaan,
huutaa välillä ja taas murjottaa.
Äiti ostaa siskon kanssa damaskeja
ja odottaa.
Viimein vihainen suostuu sylissä eteenpäin.
Minä rakastan sinua, sanoo äiti silloin,
sama joka äsken sanoi:
en minä uskonut, että enää viisivuotiaat...
ei näin voi käyttäytyä...
sinun täytyy tulla nyt, en minä voi sinua tähänkään jättää...
ei tällaisesta asiasta, täytyyhän sinun tajuta...
Miltä tuntuu olla viisivuotias ja vihainen
kauppakeskuksen lattialla?
Tietääkö silloin varmasti, ettei äiti kuitenkaan jätä?
Tietääkö tunteista, että kyllä ne kohta hellittävät?
Tietääkö, että monien aikuisten katseista huokuu myötätuntoa ja ymmärrystä?
Että hekin ovat olleet niin pettyneitä, että jalat ovat lähteä alta?
Että hekin toivoisivat voivansa niinä hetkinä luottaa siihen,
että häpeä ei syökse heitä syvemmälle, vaan joku lopulta ottaa syliin,
tunteet väistyvät, mieli tasoittuu ja tarttuu taas uusiin asioihin?
Viisivuotias suostuu seisomaan kärryn päädyssä.
Sisko keksii uutta ajateltavaa.
Jos ollaan oikein hienosti,
päästään vielä pizzalle,
ihan totta, päästään.

Oikeasti lomalle - iltatuntuja

Jää hyvästi päiväkoti!
Mieluusti päästän sinusta.
Unelmissani en tarvitsisi sinua lainkaan.

Vaan tänään tarvitsin.
Lapset saivat olla suojissasi,
kun minä parantelin oksennustautia.
Saa nähdä lähdemmekö sittenkään juhannusmatkalle...
Toistaiseksi muut ovat terveitä.

Loman olemus lapsiperheessä:
teen sitä, mitä tekisin kotona muutenkin,
mutta ilman kiirettä.

Ja vähän muutakin teen.
Neljä isoa pussia vauvanvaatteita
odottaa lähtöä uuteen kotiin.

Olen iltaa lasten kanssa.
Pienin nukahti jo.
Kaksi muuta juttelevat sängyissään.
En kuule, mistä on puhe.

Käyn katsomassa:
keskimmäisellä on huoli tulevasta lomamatkasta.
Hän ei halua lähteä sinne.
Puhelemme vähän.

Lopussa hän on valmis miettimään
muita, ihania asioita:
minä ajattelen autoja, kaikenlaisia koneautoja
jotka tekevät tietä, hän sanoo.
Esikoinen jää ajattelemaan koiria.
Toivottavasti uni tulee pian.