Jättänyt itseni sivuun

Luin Siri Hustvedtin kirjaa Vapiseva nainen ja minun tuli ikävä sanoja.
Olemme olleet melkein viikon vanhempieni luona.
En ole kirjoittanut sanaakaan,
enkä lukenutkaan melkein mitään.

Olen valmistanut ruokaa. Se on minun tapani helpottaa talon suruisuutta,
yhdestä suunnasta intensiivistä ja toisesta suunnasta pysähtynyttä.

En ihan vielä osaa olla täällä kokonaan onnellinen.
Ehkä sitä ei voisi odottaakaan.
Lapset värittävät kuitenkin tämänkin maiseman, tekevät kaiken eläväksi ja pulppuavaksi,
säkenöivät ja suunnittelevat.
Pieni iso poikani alkoi itkeä, kun kuuli, että lähdemme huomenna kotiin.

Ajattelen, että minun pitäisi yrittää muistaa, kuka äitini oli ennen,
kirjoittaa ylös, mitä muistan hänestä.
Juuri nyt minun on melkein mahdotonta ymmärtää mitään uutta siitä, mistä olen tullut:
hämärä piirtää rajan,
en näe taaksepäin.
Enkä oikein osaa olla sen kanssa, mitä on nyt.

Olen valmistanut ruokaa ja menettänyt hermoni kerran,
päästänyt hermoni harkinnan edelle,
hätistänyt isäni pois.

Täällä olen yksin, mutta en kuitenkaan rauhassa.
Rakastettu, mutta en läheinen, tunnettu.
Tuosta ensimmäisestä ymmärrän olla kiitollinen. En kirjoita tätä valittaakseni,
vain katsoakseni, mikä on totta.

Kun menen kotiin, kaikki mitä olen, ympäröi minua.
Täällä olen itsekin jättänyt itseni sivuun.

Olen tyhjä
Minulle ei jää mitään

Teen vaikeita asioita
muiden katseiden alla:
ajattelen ääneen,
yritän puhua tosia

Sanat -
en saa tietää
kuinka niiden käy

Jään yksin,
ei sanoja,
ei ketään