perjantai 24. helmikuuta 2012

Lähetä. Hylkää. Tallenna.


Sain päätökseen
(pienen asian, melkein ei mitään).


Päättämisessä on kai vähän iloa ja helpotusta,
mutta niin paljon muutakin.


Tyhjennetty
(annoin sen, minkä osasin)
Varmasti jonkin mielestä tulos on silti riittämätön.
Turha jäädä odottamaan aplodeja. 


Ripaus pelkoa
ja ulkopuolisuutta:
Siinäkö se nyt sitten oli? Ohi?
Lopullisesti?

Entä seuraavaksi?
Nyt ei ole enää mitään tiellä,
mitään sen tiellä, jota en osaa
ja jota pelkään
ja jota ei olisi pakko,
mutta jota ilman tulen ehkä onnettomaksi.

Miltä tuntuisi
viimeistellä sitä,
tarkistaa yksityiskohdat,
päästää menemään?

Ei,
juhlahetket eivät ole
silloin, kun niiden luulisi olevan.
Ei tässä järjestetä valmistujaisjuhlia.
Ymmärrän niitä, jotka juovat päänsä täyteen,
koska siellä ei muuten ole mitään.

Muistan taas, miksi en lepää
projektien välillä. Kukapa nukkuisi kuilun yllä.


***


"Take your satisfaction from the doing of it, not from the having done it." 
Kenneth Atchity: A Writers time, s. xv

I have.
Having done brings none.





"Don't shrink.
Don't puff up. 
Stand on you sacred ground. "

Brené Brown (2010) The Gifts of Imperfection.
Let go of who you think you're supposed to be and embrace who you are.

torstai 23. helmikuuta 2012

Angst

Marikki lomailee.
Marikki hautautuu lumeen.
Marikki tekee omia juttujaan.
Marikkia hävettää.
Marikki ei halua nimeään mihinkään.
Marikki haluaa olla haamu,
 - vaikuttaa, mutta pysyä piilossa.

Marikin lapsi on kipeä.
Marikki saa aikarajan.
Marikki saa syyn.
Marikille tulee kiire.
Marikkia hävettää silti.
Marikki laskee sen varaan, ettei kukaan kiinnostu.

Marikki miettii muita.
Marikki tekee ja piilottelee sitä.
Marikki ei kerro kenellekään.
Marikki ei vaan uskalla olla, 
 mitä sattuu olemaan.
Marikki ei kestä epäonnistumista eikä onnistumista
eikä sitä todennäköisintäkään, 
ei silmiä ollenkaan, ei mitään katsetta. 

Marikki hautautuu lumeen.
Sitä Marikki ei kestä. 

maanantai 20. helmikuuta 2012

Tunnustus


Kiitos, Niina!


Tunnustuksen myötä pitää huomioida seuraavat asiat:
* kiittää (ja linkittää!) tunnuksen antajaa
* kertoa 7 asiaa itsestään
* laittaa tunnustus 15 blogiin


1. Niskat on jumissa. Kerroin sen jo. 
2. Olen menossa pulkkamäkeen kavereiden kanssa. Jih! 
3. Saan fiboja Jukka-Pojan biisissä käyttämästä sanasta tietotaivas. Haluaisin melkein uskoa sellaseen...
4. Olen piiloujo ja esiinnyn (tavallaan) työkseni. Miettikää sitä...
5. Olen kahlannut melkein kaikki Kuusen kirjoittamani tekstit (7 vuotta!!!) läpi ja poimin erikseen lapsista muistiin kirjoitetut jutut heille talteen. Ei ihme, jos on niska jumissa. 
6. Valokuvien koostamisessa oon vaan pari vuotta jäljessä nykyajasta...
7. Liikutun helposti. Se on vähän noloa. 

NÄILLÄ NISKOILLA en, oi suokaa anteeksi te ihanien blogin pitäjät, 
mitenkään voi askarrella VIITTÄTOISTA linkkiä ja käydä jakamassa tunnustuksia. 

Kumarran syvään ja nöyrästi,
pahoitellen,
ja jätän eteenpäin jakamisen tällä erää tekemättä. 

Luen teitä lämmöllä! 


Jumissa

Olin ajatellut tehdä tällä viikolla vaikka mitä kivaa tietokoneella.
Nyt on maanantai ja niskat on ihan jumissa!
Sniif!
Mitä mää nyt teen???

(Jumppasin jo, 
kipeempi olo vaan tuli
toistaiseksi.) 

Miten ihmeessä tosinörtit selviää.
Mä on sentään vaan keskitason addikti. 

perjantai 17. helmikuuta 2012

On syytä uskaltaa olla oma itsensä
sillä toista
iloa tuovaa vaihtoehtoa
ei ole.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kiva koulu! Hyvä opet!

Omat alakoulumuistot eivät ole kovin lämpimiä.
Niinpä on tosi mukavaa kuulla lapsen koulusta tällaista:

"Meillä on tosi mukava luokka. Me ollaan oltu ykköseltä asti yhdessä, niin sitä tuntee niin hyvin toisensa. Musta tuntuu välillä, että se on melkein kun mun toinen perhe. Siellä tietää niin hyvin kaikki ja luokassakin osaa vaan tehdä juttuja silleen varmasti vaan, että täällä on nää ja nää... Ope on kiva." 

Ryhmän pysyvyys on tärkeä arvo silloin, kun ryhmä toimii.
Ryhmä toimii, koska opet ovat nähneet sen eteen vaivaa.
Ja joku jossain huomaa, mitä tapahtuu, koska tyttären yhteen kaveriin liittyvää juttua oli käsitelty koulussa erikseen ja kuultu eri osapuolia tilanteessa, jossa kuitenkaan mikään ei ollut (minun tietojeni mukaan) kärjistynyt suuremmin. Ennaltaehkäistään, kuunnellaan, huolehditaan!
Ja tämä kaikki koulussa, joka ei tosiaankaan ole mikään pikkuinen kyläkoulu :-).
Kiitos!

Ei ole itsestäänselvää,
ei ollenkaan.
Toivottavasti sama meininki jatkuu, kun meitin seuraava mörripörri siirtyy syksyllä koululaiseksi...

torstai 9. helmikuuta 2012

Maailman muuttamisesta

"Ei maailmaa voi muuttaa", sanoi Gloria. "Maailma on sellainen kuin maailma on ja on aina ollut."
"Eipäs", sanoi Leo Matienne hiljaa, "tuota minä en usko. Sillä tässä seisoo Peter meidän edessämme ja pyytää meitä tekemään sen toisenlaiseksi."

Kate DiCamillo, Taikurin norsu

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Mokako eli lukematon (luku)vuosi

Päätin elokuussa, että en lue tänä lukuvuonna yhtään opettamista käsittelevää kirjaa.
Ajattelin, että rauhoitun. Opin kokemuksista. Siirrän itseni syrjään jatkuvan ja ristiriitaisen kehittymisen paineesta.

Se oli hyvä päätös.
Olen rauhoittunut.
Olen kokenut paremmin riittäväni.

Yksi kirja piti silti lukea.
Se vain osui kohdalle oikealla hetkellä
ja oli muutenkin oikea.

Nyt repsahdin Amazonissa
ja tilasin uutta opettamisesta (Choice words ja Art of Slow Reading).
En tiedä oliko ihan pakko... Toistamispakko?

Eikö olisi parempi lukea uudelleen se yksi, sisäistää, soveltaa?
Lue vähemän, ajattele enemmän. 


Hyllyssä on onneksi tilaa.
En tiedä vielä, mitä teen, kun kirjat tulevat.
Olen vähän kummallinen.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Hungry Planet


Viime viikko meni ahmiessa Peter Menzelin ja Faith D'Alusion kirjaa Hungry Planet. What the World Eats. Kirjan perusideana on kuvata perheitä eri puolilla maailmaa. Jokaisesta perheestä on kuva viikon ruokatarvikkeiden kanssa. Ruuat on lisäksi listattu hintoineen. Faith D'Alusion kirjoittamat tarinat perheiden elämästä ja tekijöiden vierailusta perheen luona ovat kiehtovia ja mukaansatempaavia.

Päädyin lukemaan kirjaa tuntikausia peräjälkeen kun aina ajattelin, että katson vielä yhden perheen ja vielä yhden... Minttu ja hänen ystävänsä ovat myös olleet kiinnostuneita katsomaan kirjan kuvia. Upeinta kirjassa ovat yksityiskohdat, jotka tekevät sinänsä globaalin aiheen eläväksi ja läheiseksi. Monet aiheet, joista olen muutenkin ehkä tiennyt, puhuttelevat tarinoiden ja havaintojen kautta entistä vahvemmin.

Esimerkiksi, mitä lukuisat Coca-Cola pullot tekevät Meksikolaisten ja Filipiiniläisten melko köyhien ihmisten ruokapöydässä? Entä minun pöydässäni? Ovatko ne kohta koko maailman ruokapöydässä? Päätin siirtyä lähikaupan karpalomehuun.

Arvostan kovasti esimerkiksi Michael Pollanin käsitystä länsimaisista ruokatottumuksista. Stop eating a western diet, hän kehoittaa (jos muistan oikein). Mitähän se voisi tarkoittaa? Liittyykö se siihen, että Okinawalaiset 75-vuotiaat käyttävät 67,99 dollaria vihanneksiin, hedelmiin ja pähkinöihin ja vain 32.32 dollaria lihaan, kalaan ja kananmuniin? Suhde länsimaissa on tyypillisesti päinvastainen. Liittyykö se siihen, että maalla asuvan kiinalaisperheen pöydässä on hyvin vähän tuotteita minkäänlaisissa pakkauksissa (olutta ja Coca-Colaa sentään), mutta kaupungistuneen kiinalaisperheen pöydässä suurin osa ruuasta on pakattua ja prosessoitua?

Chadin, Ecuadorin ja Malin kuvissa on säkeittäin jauhamatonta viljaa (riisiä, maissia, hirssiä, vehnää). Ruoka valmistetaan avotulella. Ruuan säilyttämiseen ei ole jääkaappeja eikä pakastimia. Aterian valmistaminen aloitetaan jauhamalla jyvät. Tähän verrattuna kaikki syömäni ruoka on pikaruokaa. En näe mitään syytä romantisoida sitä vaivaa, jota näiden köyhien perheiden on nähtävä ruokansa eteen. Kirjoittajat ovat kyselleet perheenjäsententen lempiruokia. Natomon perheestä Malilta kirjoittajat toteaa: "The Natomo family doesn't think in terms of favourites."




maanantai 6. helmikuuta 2012

Päiväkirja

I
Tänään tein päivälliseksi lettuja. Niissä oli maitojauhetta.
Paju ei suostu maistamaan mitään, mille tietää voivansa olla allerginen.
Letut sen sijaan maistuivat.
Maitokokeilu menossa,
toistaiseksi ei oireita.

II
Luemme Mintun kanssa Kate DeCamillon kirjaa Taikurin norsu.
Se on kirjoitettu tavalla, josta pidän paljon.
Rakastin myös Desperon tarua. Molempia voin suositella.

III
Olin Pajun kanssa puheterapeutin arviossa.
Terapeutti oli taitava ja sai varautuneen pikkumiehen puhumaan kanssaan.
Hän osasi mm. hyräillä Autot 2 elokuvan ja Angry Birdsien tunnusmusiikkia.

IV
Suunnittelen työjuttuja ja olen hämmentynyt.
Huomenna minulla on aikaa.