torstai 30. tammikuuta 2014

Katson nyt vain tästä raosta.

Katson nyt vain
tästä raosta

(autosuggestiivinen
hokema Etelä-Suomesta)


Teen jotakin.
Kun teen, se on minun.
Tehtyäni,
se jättää minut. 
Se, mitä tein jatkaa
elämäänsä jossakin,
ei sillä ole enää minun 
kanssani kovin paljon 
tekemistä.
Ehkä ei kannata
niin miettiä, mitä sille 
tapahtuu,
koska kaikki voi
tehdä jäykäksi,
pelokkaaksi,
voi haluta vetäytyä
ja olla aivan
hiiskumatta omassa
tuolissaan television
edessä,
vaikka juuri hetki
sitten on
ajatellut,
että ilo on juuri 
siinä tekemisessä,
että sen pitää jatkua,
että ei saa olla
arkuudessa liiaaksi
sisällä.

Tekeminen on
elävää.
Tehty on jo
vähän vierasta.
Joku voi luulla,
ettei se ole niin
ja puhuu minulle kuin
olisin jotakin,
mitä en ole.
Mutta minä yritän
ymmärtää ja muistaa,
että niin se on.
Päästän irti,
ei se ole minua, 
minua on
aina vain tämä todellinen,
tämä kokemus,
tämä hetki,
ajattelu, ei ajatus;
sanominen, ei sanottu.

En voi laajentaa
näkökulmaa.
Käsien on
pysyttävä
liikkeessä.




Eräs viimeinen, joka valvotti

Viime yönä valvoin ja ajattelin lintuja,
pesästä lähtemisiä,
avaria peltoja ja parvea, joka pysähtyy pellolle.

They were never mine. 

Pelto oli tasaisen ruskea, syksyinen.
Parvien kuuluukin pyrähtää lentoon.
Päätän olla vapaa,
kulkea kuvaan ja kuvasta pois.

Menkää, nouskaa jo siiville,
minä huudan,
käännyn, kävelen pois.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Käpyvarastolla keitettiin kanaa

Luen jostakin, että lihan valmistaminen keittämällä on turhaan huonossa maineessa.
Minulla on pakasteessa kanan rintafileitä, joten päätän kokeilla.
Annan neuvoa itseäni: on huolehdittava yhtäläisissä määrin sekä kanasta että liemestä.
Hellin lientä kesäkurpitsalla ja mausteilla, tähtianiksella.
Hoivaan kanaa - tutkin, en anna kypsyä yhtään liikaa, vaan juuri sopivasti. Olen läsnä. Se onnistuu.

Kanasta tulee hyvää
ja liemestä vielä parempaa.
Liemestä teen kaksi kertaa lounaskeiton. Lisään yrttimarinoituja tofukuutioita (pakastimesta), edellisen päivän keitetyn porkkanan ja toisella kerralla ohuita possusuikaleita.

Toinen vastaava kanapaketti löytyy vielä pakastimesta. Aion valmistaa senkin keittämällä. Voin luopua rapeasta pinnasta, jos saan vaihdossa taas ainakin kaksi ihanaa keittolounasta.

***
Lisäksi olen käyttänyt käpyvarastosta ainakin seuraavaa:

- tein erittäin valkosipulista lohta (jääkaapista chilimarinoituja valkosipuleita ja säilöttyä sitruunaa) kookosmaidossa
- mansikoita (jäätelön kanssa), viinimarjoja
- ruusukaalia, sokeriherneitä, wok-sekoitusta 
- vuoallinen kaalilaatikkoa 
- paistilihaa 

Tappiohin on valitettavasti luettava:
- yksi pakasteesta noukittu sekalainen kasvislisäke, joka unohtui jääkaapin perälle
- noin 1/5 tofukuutioista, joissa alkoi yksin syödessä tulla raja vastaan…
Jossain määrin tappioksi on kai laskettava myös yksi kauppareissu, jolla ostin vähän lisää vihreää pakastimeen, vaikka se ei tosiaankaan olisi ollut välttämätöntä. Jotakin muutakin oikeastaan tarpeetonta muistelen ostaneeni.

Pakastinosasto näyttää jo paremmalta.
Alakerran pakastin on kerrassaan selkeä. Tiedän, mitä milläkin hyllyllä on.
Yläkerran pakastimessa on vielä kasaumia ja epäselvyyttä.
Toivon, että saan alakerran pakastimen tyhjäksi ennen hiihtolomaa.






maanantai 20. tammikuuta 2014

En ollut tehokas, vaan flunssainen. 
En ollut kärsivällinenkään.
Päivässä oli kuitenkin riitävästi astinkiviä,
etenin reunalta toiselle.
Nytpä sitten istun tässä penkalla lepuuttelemassa särkeviä jäseniä. 

Koulun pihassa auto ei halunnut käynnistyä. 
vaikka on uusi akku ja kaikki, 
pieni hammasratas ei osu isoon hammasrattaaseen
ja sitten taas hyvällä tuurilla osuu, joku selittää.
Ajan ongelmitta kotiin, 
mutta en enää halua mennä mihinkään. 







Hyvästelen rakastani

Saatan rakkaani bussipysäkille. Hän nostaa matkalaukut auton perästä
ja vilkuttaa minulle vielä lasin läpi.
Vastakkaisella pysäkillä odottaa poika, jolle pidän tänään kokeen.
Hän on matkalla kouluun. Hän ei tiedä mitään siitä, että hyvästelen rakastani,
hän näkee minut vain sen läpi, millaisia tehtäviä hän kohta ajattelee.
Tiedän, että hän ajattelee niitä hyvin. Hän nauttii ajattelemisesta.

Kaikki tuntuu yhteenkietoutuneelta.

Lapsi selittää alakerrassa: "Isi lähti just pois. Me ollaan kaikki henkisesti kipeitä - meidän täytyy jäädä kotiin." Lapset ovat olleet kovin terveitä, haaveilevat sairaspäivistä, sairasmaanantaista, jolloin ei tarvitsi mennä kouluun.

Toivon, että minuun on kasautunut aikuisuutta tulevina viikkoina käytettäväksi:
kärsivällisyyttä, käytännöllisyyttä ja rauhaa.
Tiedän, että yritän ainakin. Lapsetkin yrittävät. Ehkä meillä menee ihan hyvin.
Menen kouluun ja toivon, että olisin jo kotona.
Tänään tunnen itseni huonoksi opettajaksi,
olen jotenkin liian irrallaan kaikesta, ajatukseni katkeavat, on melkein kuin en tuntisi ketään.

Kaikki tuntuu yhteenkietoutuneelta.

Rakkaani on poissa, mutta vain muutaman tuhannen kilometrin päässä.
Hän on perillä ennen iltaa, melkein yhtä aikaa minun kanssani.
Olen vain tässä käytännöllisessä mielessä yksin,
ja siltikin seurassa,
meitä on täällä monta, monet askeleet, monta sylityksin, monta mielipidettä, monta muistettavaa, luistimet, villapuku, uskonnonkoe, harrastuskerho, kadonneet talvirukkaset.

Aloitan. Katson vähän sitä kirjaa, josta kohta opetan. Ehkä löydän itseeni sitäkin.
Saatan olla tänään aikomusteni mukaisesti tehokas, raivata tilaa myöhemmin käytettäväksi.
Kun tulen kotiin, hoivaan meitä kaikkia, itseänikin.






torstai 16. tammikuuta 2014

Varjele ja johda

Kerään maahan valuneita hedelmiä yksi kerrallaan
viileys ihossa, talven kutina

Auton akku tyhjenee, yönylisenä rakkaani lähtee matkalle,
auto ja mies jättävät minut samaan aikaan 

Näen itseni kulkemassa pakkasessa, laskemassa minuutteja,
jäämässä bussista, soittamassa päiväkotiin...

Olen tyhjä, kuuntelen laulua, jossa on surumielistä huutoa
olen päänsärkyinen ja ärtyisä, mutta en provosoi itseäni enempää

Rauhoitan ja hoivaan, muistan, että on ulottuvuuksia, 
vaikka pelkään ja olen irrallinen ja vaikka niin, myös toisin

On punaisia lintuja, on hiljaisuutta, musiikkia, sanoja
varmaan kestän vähän hälinääkin, kiirettä, vastuuta

Tänään yksi vastoinkäyminen suojelee minua toiselta
ja jotenkin kummasti otan sen alusta lähtien levollisesti

En nyt valoisasti sentään, mutta jotenkin niin, että näitä päiviä tulee
aina, hallitsematta, muistitikut unohtuvat, auto jäätyy kiinni, 
joku huomauttaa puuttuvista yksityiskohdista

Sain elää
Oli valo, oli rakkautta, oli hetki hiljaisuutta











tiistai 14. tammikuuta 2014

Uusi perunaruoka ja muuta puhinaa käpyvarastolla

Tänään auriko kultasi puita.
Hetken aikaa maisema oli valkoinen ja kultainen ja sininen. 
Väriterapiaa harmaan joulunajan jälkeen :-) 

***
Keittiön kaappien keventäminen toi viime viikolla iloa: 
Löysin itselleni uuden, ihanan herkun! Herkku perustuu joululta jääneeseen perunalaatikkoon. 

Meille uusi perunaruoka syntyi näin: 

1. Valmistetaan jouluksi liikaa savolaistyylistä (imeltämätöntä) perunalaatikkoa, maidottomana. Muistelen, että tein ihan vaan veteen. 

2. Pakastetaan laatikko. 

3. Sulatetaan jääkaapissa. Tuloksena outoa kokkareista ja vetistä massaa, jonka houkuttavuutta mikrossa lämmitettynä epäillään suuresti. Muistetaan, että pidetään perunarieskoista. 

4. Koska kokkareinen massa muistuttaa vähän leipää, leikataan massa viipaleiksi. Viipaleet asetetaan lappeelleen uunipellille. 

5. Paistetaan 200 asteessa, kunnes peruna on osin pehmeää ja osin reunoilta rapeaa. 

6. Nautitaan! 
Kaikki tykkäsivät meillä näistä, vaikka perunalaatikko ei alunperin ollut kovin suosittua. 

Harmi, että tällaisen valmistaminen siten, että keität perunat, paistat perunalaatikon, pakastat ja paistat uudelleen, ei oikein kuulosta järkevältä sen enempää ajan kuin energiankäytöllisestikään… Onnistuiskohan vastaava jotenkin suorempaa reittiä? 

*

Näin alussa käpyvarastolla ahkerointi käy sutjakasti ja helposti. Pakan päältä pääsen valitsemaan sitä helpointa ja mieleisintä. Näitä olen onnistunut käyttämään: 

Pakastin:
  • Helpoista helpoin: mansikoita. Teimme hedelmäsalaatin, jossa oli tavallisten hedelmien lisäksi pakastemansikoita. 
  • Melkein yhtä helppoa: joulukinkun jämiä (sellaisenaan ja keitossa) ja em. perunalaattikko.
  • Lounaaksi kaalilaatikkoa ja puolukkaa. 
  • Päivälliseksi pussillisen perunamuussiaineista sekä pinojen alle unohtuneet lindströminpihvit. 
  • Valmiista piirakkapohjasta puolukkaomenapiirakka, jonka muu perhe hotkaisi yhdessä illassa. 
Kaapit:
  • Pidän ruusunmarjasta ja ostan aina välillä ruusunmarjajauhetta, josta teen soppaa. Yleensä jauhe sitten jossain vaiheessa unohtuu kaapin perälle… Nyt olen tehnyt jo kaksi kertaa ruusunmarjakiisseliä. Lapset keksivät, että kiisseliä voi syödä banaaniviipaleiden kanssa. Kokeilimme sitä. Varmistin myös, että päärynäkin sopii hyvin kiisselin kumppaniksi. Ehkä teen tänään kolmannen annoksen. 
  • Onnistuin myös käyttämään jääkaapista viimeisetkin joulunajan säilötyt: sinappisilakan, jota söin tänään perunamuussin kanssa sekä marinoidut kasvikset (jotka olivat yllättävää kyllä säilyneet marinadissa hyvinä näin pitkään!), joista tein eiliseksi impromptu-lounaan lämmittämällä kupillisen parsakaalia ja maustamalla sen näillä kasviksilla. 
Tappioihin on luettava yksi pussi aprikooseja. Sen parasta ennen päiväys oli vuodelta 2011, joten ilmeisesti tämä piilottelun mestari oli välttänyt aiemmat kaapikatsaukset! 



lauantai 11. tammikuuta 2014

Taas on se aika vuodesta eli katsaus käpyvarastoon

Minusta joulunajan jälkeisiin arkiviikkoihin, ns. härkäviikkoihin, liittyy oma mukava tunnelmansa. Yltäkylläisen juhlakauden jälkeen on pienen totuttelun jälkeen hyvä palata arjen yksinkertaisuuteen. Usen talvi on kylmimmillään ja kauneimmillaan. Aamuisin voi hyvällä onnella juoda teetä sinisen hetken vallatessa maiseman. Ruoka saa olla yksinkertaista ja hyvää. Teemaan sopii pieni taloudellinen vyönkiristys. On siis loistava aika puuhastella käpyvarastolla ja yrittää käyttää varastoituja ruoka-aineita parhaansa mukaan hyödyksi. Kaikille tämä ei ole tarpeen, mutta kaikkeen varautumiseen ja heräteostoksiin taipuvaiselle Marikille tämä on osoittautunut välttämättömäksi (ja opettavaiseksi) harjoitukseksi.



Pieni historiikki 

Ensimmäisen käpyvaraston tyhjennyksen pidin vuonna 2011. Kirjoitin siitä tällaisia:
Vuodelta 2012 en löydä jälkiä käpyvarastoprojektista. Sen sijaan luin silloin kannesta kanteen kirjan The Hungry Planet. Kirja on edelleen vaikuttavimpien lukemieni teosten listalla, ei vähiten valokuvien vuoksi. Minulla on kuitenkin mielikuva siitä, että pidin tällöinkin jonkinlaisen härkäviikkoteeman mielessäni. 

Vuonna 2013 tein jälleen tietoista härkäviikkopuhdistusta ja kokkailua. Huushollasin yksin kuukauden ja sinä aikana pinnistelin sekä ruokavarastojen käyttämiseksi että ruokalaskun vähentämiseksi.
Tänä vuonna... 

Viime vuosi oli sekin muutosten aikaa, erityisesti kun omien terveysongelmien selvittely johti muutoksiin ruokavaliossa. Tuleva vuosi on väliaikaisen muuton aikaa, joten varastojen vajentaminen on nyt tarpeellisempaa kuin koskaan aiemmin. 

Arvelisin, että kaapeissa on nyt hiukan vähemmän erikoisia käyttämättömiä aineksia kuin vuonna 2011, mutta edelleen niitä on - ja lisäksi nyt pitäisi lopuksi saada ihan konkreettisesti pakastin ja jääkaappi tyhjiksi pitkän poissaolon ajaksi. Aikaa on kuitenkin vielä kolme kuukautta, joten ihan viimeisestä pinnistyksestä ei vielä ole kyse.

Härkäviikkoilla tavoittenani on 
- syödä toinen pakastin kokonaan tyhjäksi
- hyödyntää tarkasti meillä olevia muita ruoka-aineita 
- ostaa vain sellaisia ruoka-aineita, joita meillä ei ole ja joita en osaa korvata jollakin sellaisella, mitä meillä on 
- toiveissa on, että projekti näkyy myös ruokalaskussa

Blogissa kirjoittelen tavanomaisten juttujeni lisäksi sitten myös siitä miten projekti etenee.

***
Jutun kuvat kiittäen cc) Esko Kurvinen via Flickr.




sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Jälkien viisaus

oli hetki, jolloin muutos tuntui mahdottomalta

katsoin taaksepäin sitä, mikä on jo muuttunut,
ja ajattelin:

on tämäkin mahdollista


perjantai 3. tammikuuta 2014

Paju yllättää taas

Eilen oli taas sellainen päivä, että pojat puuhastelivat koko päivän omiaan yöpuvuissa. Edes ulos en tullut patistaneeksi, enkä tehnyt mitään muutakaan rakentavaa heidän kanssaan… Mutta onneksi heissä on siemen ja kasvu itsessään. Vai mitä sanotte tästä tarinasta, jonka löysin illalla Pajun leikkien joukosta? 

Paju täytti marraskuussa kuusi vuotta, eskarilainen siis. Vähän aikaa sitten hän ylitti kynnyksen, että saa selvää sanoista. Hän on jo lukenut muutamia kirjojakin, niitä kirjaston helpoimpia. Vaikka hän saa äänteet oikein, uusia tai erikoisia sanoja on silti vaikea hahmottaa ja tunnistaa. 

Sanoin pari päivää sitten, että lukemista voi harjoitella myös kirjoittamalla. Ilmeisesti siitä tuli innostus tähän tarinaan, jonka kirjoitin puhtaaksi mahdollisimman uskollisesti. Alkuperäisessä tosin ei ollut rivivaihtoja ja sanavälit puuttuivat useimmiten. Aivan pakko oli tallentaa ja jakaa tämä :-)!  Siirtymä kirjoitettuun kieleen on minusta jotakin niin hämmästyttävää ja merkityksellistä. Muutos koko olemisen tavassa… Katsoin juuri dokumenttia, jossa sanottiin, että lukemaan oppimiseen yhdistyy valtava uudelleenjärjestäytyminen hermoverkoissa… 







KOLMEN AUTON REISUT 
JA NIITEN AUTOJEN NIMETOVAT RAKEPUM PITKOPÖTKYLÄ ISORENGAS
RAKEPUM PITKOPÖTKYLÄ JA ISORENGAS ASUIVA PIENESÄ AUTOTALLISSAISORENGAS SANOI ETÄ LÄHDETÄÄNKÖ REISSULLE JONEKIN 
JOO LÄHDETÄÄN VAAN SANIVAT PITKOPÖTKYLÄ JA RAKEPUM
MINE LÄHDETTÄISIIN SANOI PITKOPÖTKYLÄME LÄHDÄÄN ENGLANTIINJOO LÄHDÄÄN HETI TULKAAISEN NE LÄHTVÄTLENTOKONEESA OLI PIMEÄÄ
ÄLÄ ON IKUNA
KOHTA ME OLAAN PERILLÄNYT LENTOKONE LASKEUTUUNYT KORVIIN STUUPERLLÄ OLLAAN

Tarina on kirjoittajan mukaan vielä kesken. Tätä ennen Paju on kirjoittanut ainakin muutamia Angry Birds lintujen nimiä piirroksiinsa. Muusta kirjoittelusta en tiedä :-). 
Kolmannen lapsen elämään varmaan helposti tulee tällaista itsestään oppimista… 
Kukaan ei vahdi ihan koko ajan vieressä, että mitä se nyt osaa
ja toisaalta virikkeitä ja malleja on edellä kulkemassa…  
Suloinen Paju sitten istuu, tarkkailee, miettii ja oivaltaa. 
En ole yhtään opettanut Pajua lukemaan tai kirjoittamaan - aiempia kyllä - mutta he oppivat kunnolla lukemaan vasta koulussa. Niin minäkin aikanaan. Enkä mitenkään ensimmäisten joukossa. 
Suloista saada nähdä tämäkin, kuinka kirjoitettu kieli avautuu näin helposti. 

Koko perhe on nyt kirjoitustaitoinen. 
Erään aikakauden loppu sekin tavallaan… (oih ja sniif, mutta siitä joskus toiste enemmän)









torstai 2. tammikuuta 2014

Punajuuria! Punajuuria! (Ja niksi niiden kuorimiseen)

Vietin tänään ihanaa kokkauspäivää lämpimän uunin äärellä.
Yksi keittiöihastuksistani on Tamar Adlerin Everlasting Meal -kirja. Kirjan ajattelutapa ja lukuisat käytännölliset ideat saavat minut palaamaan sen äärelle aina uudelleen.
Adlerin inspiroimina ovat saanet alkunsa monet sunnuntait, jolloin paahdan uunissa valtavan määrän juureksia ja muita kasviksia. Niitä sitten käyttelen viikon mittaan milloin mihinkin ruokaan lisäkkeenä tai ainesosana.




Tänään oli juuri sopiva päivä kevyellä pyörähtelylle uunin lähistöllä.
Lisäksi vihanneslaatikossa oli iso pussillinen jo ennen joulua hankittuja punajuuria
ja kaksi bataattia.

Aloitin punajuurista. Luin Adlerin tarinaa hänen uunipäivistään uudelleen ja nappasin pari erinomaista tekniikkaan, joita en ollut ennen tullut noudattaneeksi.

Ensinnäksin punajuurten kypsentäminen.
Kuuma uuni (noin 225 astetta).
Reunallinen uunipannu, jolle punajuuret mahtuvat vieriviereen yhteen kerrokseen.
Vähän vettä pannun pohjalle.
Päälle tiiviisti foliota, jossa ei ole aukon aukkoa.
Pannu uuniin. 45 min jälkeen tarkistetaan meneenkö terävä veitsi pehmeästi juureksen sisään,
uudet tarkistukset 15 minuutin välein, kunnes punajuuret ovat ihanan pehmeitä ja leikkautuvat helposti.
Adler ehdottaa ottamaan pienimpiä juuria pois uunista sitä mukaa, kun ne kypsyvät. Minä tyydyin jonkinlaiseen keskiarvoon :-)

Tulos on tällä tekniikalla aivan ihana! Meheviä, mistään nahistumattomia juureksia, jotka ovat kuitenkin sopivan kypsiä.




Iloisin yllätys oli kuitenkin kuorimistekniikassa.
Olen ennenkin kypsentänyt punajuuria uunissa ja kuorinut ne vasta kypsentämisen jälkeen.
Ei se nyt niin kovin hankalaa ole ollut, mutta pikkuisen kuitenkin.
Ja veitsen kanssa punajuurista on tällä kärsivällisyyden asteella tullut hieman kuhmuraisia…

Nyt otin uudet konstit käyttöön.
Adler ehdotti, että yhdellä pyyhkeellä pidetään vielä lämpimästä punajuuresta kiinni ja toisella pyyhkellä kuoritaan. Kuulosti aika kummalliselta, enkä ymmärtänyt millaisia pyyhkeitä tässä tulisi käyttää. Niinpä päädyin käyttämään meillä muuten käyttämättä jääneitä porkkanankuorimishankoja (vrt. perunankuorimishanska, mutta näissä lukee "Carrot").
Sellaiset kädessä lähestyin juuresta. Leikkasin juuren irti ja hiukan huppuakin. Sitten aloin raaputella kuorta käsin irti. Vähän tuntumaan saatuani lähinnä vaan liu'uttelin kuoren pois punajuuren päältä!
Helppoa ko heinänteko! Tai siis heinänteko on vaikeaa, mutta tämä helppoa. Vain joissain juurissa jouduin vähän avittamaan veitsellä, mutta ne taisivat olla niitä vähän isompia, raaemmaksi jääneitä…
Muuten oli tosi helppoa.

Punajuuren puna lähti hanskoista pesussa.
Kädet olivat puhtoiset kuin pikkuvauvalla.
Ja punajuuret: ne ovat kauniin pyöreitä ja täydellisiä!

Meillä syödään varmasti nyt enemmän punajuuria, kun tämä homma on nyt ns. hanskassa.
Mukavaa :-).

Punajuurten lisäksi kypsensin
yhden peruna,
kaksi bataattia,
kolme sipulia,
kaalia,
kesäkurpitsaa,
ja uunin loppulämmössä paahdoin mantelita ja auringonkukansiemeniä.

Näitä syötiin ja syödään lisäkkeinä ja
näen horisontissa myös yhden herkullisen kasvissosekeiton.

Hengähdys lomapäivän aamuna

Loma on hyvä.
Tänään olen lasten kanssa kotona.
Joulun koristeet ja valot ympäröivät meitä,
mutta päivässä ei ole mitään erityistä, ei mitään pinnistämistä mihinkään suuntaan.
Melkein pelkkää levollisuutta,
mitä  nyt mielen perällä jotakin, niinkuin aina, melkein aina.

Ajattelen aikomuksiani tulevan vuoden osalta.
Haluan lukea enemmän runoja ja katsoa enemmän elokuvia.
Aion liikkua, lukea ja kirjoittaa.
Paljon muutakin odotan tulevaksi.
Meille on tulossa erilainen vuosi, jossa on arkea ja selviytymistä, mutta myös seikkailua ja uuden kokemista roppakaupalla.

Ensin henkäisemme arjessa vähän.
Sitten jään kymmeneksi viikoksi yksin vastuuseen lapsista ja kodista.
Kevään kolkutellessa ovelle jään virkavapaalle ja
lähdemme mekin matkaan. Olemme lähes neljä kuukautta muualla,
uusissa oloissa ihmettelemässä maailmaa.
Kun palamme yhtä odotta yläkoulu, toista kolmosluokka ja pikkuisin aloittaa koulunkäynnin.
Aikamoisia muutoksia nekin.

Tämä on läsnäolemisen ja havaintojen tekemisen vuosi.
Ehkä myös sanojen vuosi,
ehkä.