perjantai 29. toukokuuta 2009

Viimeinen oikea työpäivä

Päättäminen ja alkaminen osuvat yhteen.
Keveys on siinä keskellä.

Huominen on kalenteriin kirjoitettu taitekohta.
Sinullahan alkaa loma, ihmiset sanovat.
Häivähdys syyllisyyttä äänessäni sanon, että ei, ei vielä, teen vielä töitä, lapset ovat vielä vähän päiväkodissa ja minä kirjojeni ja tietokoneen ääressä.

Enkö ollenkaan ajattele lapsiani? kysyn itseltäni, jonkun toisen äänellä. Se toinen ei se ei tunne (tai aivan todellisesti tunnusta) työni luonnetta, eikä muista minään kotona vietettyjä vuosia. Selitän sille, mutta se ei kokonaan vaikene. Tuntuu hullulta potea syyllisyyttä kymmenestä tavallista lyhyemmästä tarhapäivästä.

Työ on ollut hyvää. Arviointivuoren levähdyspaikoilla olen jo leikannut ensi vuoden matonkuteita, kaavaillut lempivaatteista raitaa arkisen arkisen väliin.
Kuteet valuvat jalkoihin irtonaisina.
Kutominen tapahtuu myöhemmin,
jokapäiväisessä toimessa, pienin siirroin.
Kuviomallien aika on nyt.

Tänään työpaikalla vielä kerran koulun sykähdyttävän intensiivinen kohtaamismaailma ja rakkaat opiskelijat. (Huomenna sitten vastapainoksi melkein pelkkää velvollisuutta - yo-juhlat opiskelijoille, joita en edes tunne, kesto yli 2,5 tuntia...)

perjantai 22. toukokuuta 2009

Outoja pikaisia

Onneksi into ei päässyt rajaamaan töitä viimeisen kolmen päivän aikana ihan kokonaan, vaan pidin kuin pidinkin koeviikon vapaapäivinä "ylityövapaita" ja olin enimmäkseen kotona lasten kanssa. Luin yhden kirjan. Totesin, ettei kaunokirjallisuuden lukeminen ole yhtä rentoa kuin tiede/asiatekstin. Mietin sitä, kuinka aikuiset moralisoivat nuorison pelaamista ja peleihin syntyvää riippuvuutta samalla kun kaitsin epämääräisesti murahdellen lapsia, olin kuulematta heidän kysymyksiään, jouduin eroon tästä hetkestä, ajasta ja paikasta ynnä välttelin arkeen kuuluvia toimia sillä varjolla, että minun pitää saada tämä kirja luetuksi... Loppuviimeksi kävi niinkuin olin jo kauan sitten pelännyt: jos alkaisin lukea kaunokirjallisuutta, saattaisi käydä ilmi, etten tajua siitä mitään. Kirjan loppuratkaisu jäi hämäräksi. Se oli luettu liian nopeasti, liiaksi päivällisen laiton, tarjoilun ja päivänkuulumisten vaihdon keskellä, saattaisin selitellä. (Ai miksi en lue silloin, kun on ns. paremmin aikaa...) Itsetuntoni ja ihmissuhteeni ovat siis uhattuina, mutta tästä huolimatta ajattelin lukea toisenkin kirjan lähiaikoina... Mutta voi sentään, mistä minä nyt erotan, mikä niistä kannattaisi lukea! Kirjasto on täynnä. Ne ovat kaikki päällisin puolin niin kovin samanlaisia...

Nyt töihin. Koevalvontaa. Jep.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Äitienpäivä joka päivä :-)

Keskusteluja keittiön pöydän ääressä.

Esikoinen: Äiti on ihana!

Keskimmäinen: Onneks mulla on äiti. Mä en ois pärjänny ilman äitiä! En ois pärjänny. Nyt mä pärjään tässä elämässä.

Esikoinen: Jos sulla ei ois äitiä, sä et ois pärjänny edes elämään... sua ei olis edes olemassa...

Huomioita

Työn rajaamista rajaa into.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Elämänlaatuhetkiä

- Pienten kanssa metsäretkellä lähimetsässä. Valkovuokkoja, kiipeilypuu, eväät.
- Pyöräretki isoimman kanssa yhdessä. Kesän tuntua.
- Pienimmän kanssa mukava lauluhetki ihan vaan aamutoimien lomassa.
- Keskimmäinen sylissä ja välissä ja kainalossa.

torstai 14. toukokuuta 2009

Allergiaväsymys

Olen yskäisen ja nuhaisen lapsen kanssa kotona.
Hän täydentää jo univarantojaan katkonaisen yön jäljiltä.
Olen ihan hyvillä mielin poissa töistä.
Kurssit pysyvät vielä kasassa, mikään ei häiriinny mahdottomasti.
Lisäksi olen päättänyt hyväksyä jo etukäteen, että sairaspäiviä tulee.

Aamulla on soittoaika ravitsemusterapeutille.
Puhumme vanhemman pojan asioista. Kokeiluja on tärkeää tehdä, ettei pojan tilanne jää junnaamaan paikalleen, hän sanoo. Minä reagoin traumaattisoituneesti. Huomautan, että poikani tilanteessa ei koskaan ollut ongelmana se, ettemme tekisi hänelle tarpeeksi kokeiluja - vaikka hoitohenkilökunta tuntuukin aina niin olettavan. Turhaahan se on kivahdella kenellekään ulkopuoliselle, joka ei ymmärrä tilanteestamme muuta kuin kapean ammatillisen siivunsa.

Olen väsynyt. En halua enää puhua allergioista kenenkään kanssa, enkä selittää kenellekään mitään. En melkein kestä ajatella, että pienimmällä on nyt vain kolme sopivaa ruoka-ainetta. Korvikemaidon kelakorvaus on syksystä katkolla ja lääkärialtistuksia edessä. Sitä ennen pitäisi ehtiä etsiä ruokia. Ja hän on jatkuvasti muutenkin kipeä. Hänen kohdallaan kokeiluja EI ole tehty paljoakaan. Sairaalle lapselle ei voi kokeilla ruokia. Toivottavasti en KOSKAAN joudu selittämään lähtökohtaisesti epäileville terveydenhoitoihmisille miksi hänelle ei ole kokeiltu enemmän ruokia ja häntä hoidettu paremmin, koska tosiaan jotkut typerät lääkärit luulevat, että allergian hoidossa on olennaista saada äiti ymmärtämään, että uusia ruokia pitäisi nyt toisaan saada ruokavalioon. Laajemmista näkökulmista en uskalla puhua sitäkään vähää: että meidän pitää jaksaa elää muutakin kuin allergiaelämää, että emme uhraa lapsuutta allergille; että allergian on kuitenkin kuljettava siinä sivussa, eikä se enää meidän perheessämme voi tulla keskipaikalle (ellei ole pakottava henkeäuhkaava pakko) ja että siksi kokeilut tehdään monen muun asian ehdoilla.

Huokaus.
Löytyisipä pienelle jokin uusi ruoka.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Päivitys

On ollut muutamia risaisia öitä.
Keskimmäinen on jättänyt vaipat (päivisin).
Olen tehnyt töitä joka ilta (ja työpäivän täydet tunnit lisäksi)
ja lukenut artikkelin, jossa kerrottiin, että ylityöt kaventavat sanavarastoa.
En ole osannut kirjoittaa.

Tämä vaihe loppuu kohta. Opetan enää neljä päivää ennen koeviikkoa ja sitä seuraavaa kesätaukoa. Työn rajattomuudesta huolimatta on vähän haikea mieli.
On hyvä huomata: olen edelleen omalla alalla ja minulle sopivalla paikalla.

Ulkona on kaunista.
Ei ole ihan pakko tarttua mihinkään juuri nyt.

torstai 7. toukokuuta 2009

Edelleen hyvällä mielellä...

Mies on muualla.
Sain juuri huomiset tunnit valmiiksi.
Pienet nukkuvat toki jo.
On hyvä mieli,
vaikkei ole sattunut mitään erityistä.
Hymyilen huomiselle -
on perjantai ja pääsen vähän
aiemmin koulusta.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Iloja

1. Pienimmän hihkuksi puhkeava ilo omasta lastensängystä. Iso poika!
2. Isoimman immuunipuolustus: puolipäivää kuumetta ja väsymystä - sitten ei merkkiäkään taudista. Tämä on hänelle tyypillinen tapa sairastaa... ehkä kerran vuodessa.
3. Keskimmäinen on vihdoin osoittanut edistystä vaipoista luopumisessa.
4. Kevät! Suosikkikuu.
5. Jokin uusi myönteisyyden vire omassa mielessä.

perjantai 1. toukokuuta 2009

Omnipotenssi

Keskimmäinen näki puistossa skeittaajia.
- Miten ne osaa?
- No, ne on varmaa harjotellu paljon...

Kohta lajin uusi ihailija esitti toiveen saada skeittilauta syntymäpäivälahjaksi.

Vähän päästä pohdinta jatkuu:
- Minä en sitten harjottele sitä, sillä laudalla.
Ei mun tarvi harjotella, mä osaan heti vaan.

Selvä tapaus, kohta neljä vee,
mitäs sitä vastaankaan väittämään.

Vappu

Ihana, täyteläinen päivä!
Aamulla yökylävieraita ja poikien ruokavarastojen täydennystä,
päivällä avaraa ja valoisaa, lentävä leija ja pieni koira, johon tutustuimme.
Alkuillasta vielä pihajuhliin, lisää aurinkoa, lisää olemista vaan,
lisää iloa omista pienistä ja heidän elämänilostaan.
Nyt yön lähestyessä aurinko tuntuu kasvoilla ja ulkoilma jäsenissä.
Muu on karkoittunut kauas.

***
Ja TOUKOKUU
- se on täällä!
Uskoisinko todeksi? En muistanut, että se jo näin pian tulisi.
Otan, otan sen syliin! Tervetuloa kaunoinen ja kirkas!