sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kevät ei jää

Toissapäivänä auto jäätyi melkein kiinni lätäkköön. 
Kaivoimme, lapioimme jäätä, kuulimme solinaa lumikinosten lomasta. 
Tänään mies teki puron. 
Lätäkkö on jo melkein tyhjä. 

Jää, jota voi murtaa, kuuluu kevääseen. 
Se on kylmää, mutta se haurastuu ja antaa periksi. 

Minulla on kimppu kauniita tulpaaneja. 
Parsat maistuivat hyviltä. 
Söin muutakin vihreää. 

Puhuin miehen kanssa koko päivän, 
punnittiin aikoja ja aikomuksia,
aikojen vaihtumisia.

Elämä ei ole koskaan samaa, yhden vaiheen jälkeen tulee toinen
ja jotenkin kuitenkin yllätyn siitä, luulen kaiken pysyvän samana, 
luulen itseni pysyvän samana, 
olen sopeutunut olevaan, mutta se onkin jo melkein ohi.

Teimme ajatuspolkuja sen varalle, mitä luulemme tulevaksi,
niissä vuodet kuulostavat loikilta ja ymmärrän, ettei ole tätä ikuisesti,
ei mitään ikuisesti,
vaan kaikki muuttuu. 

Kevät ei jää, 
en ollut ikuisesti opiskelija, 
loppujen lopuksi en ollut pitkään lapseton nuori ammattilainen (vaikka pitkältä se tuntui), 
en olekaan ikuisesti pienten lasten äiti (vaikka ehdin jo melkein kymmeneksi vuodeksi asettua), 
joskus tämäkin vaihe on takana ja näyttää jälkikäteen lyhyeltä ja ehkä jäsentymättömältä,
arjelta ja seikkailulta samassa paketissa.

Pelkosieluisena olen
huono haaveilemaan tulevasta ja hyvä tyytymään olevaan. 
Mutta lähitulevaisuutta yritän kyllä komentaa: kevään on tultava
ja kävelykengät saatava kopsumaan. 







keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Suunnitelen surmaa pääsiäisen jälkeen

Ostin palan lammasta. Käärin sen marinadiin ja toivon parasta.
Ensimmäinen kerta.

Tilasin maatilalta puolikkaan luomupossun.
Ajattelen, kuinka se nyt vielä tepastelee karsinassaan.
Yhtenä päivänä se lahdataan minun pyynnöstäni.
Melkein kuin painaisi itse liipasinta.

Pääsiäiselle meillä ei ole perinteitä.
Tuntuu vähän tyhjältä.
Kukaan ei syö mämmiä, rahkaherkkuja en uskalla itselle tarjota.
Ostin punajuuria ja suunnittelen värjääväni kanamunia niiden keitinliemessä.

Parsaakin ostin. Meksikolaista!
Täällä ei kasva pääsiäisenä se ensimmäinenkään vihannes.
Tai no, herneenversoja on jo syöty.

Luen kirjaa, jossa pohditaan lihan syöntiä (entisen) kasvissyöjän silmin.
Samaistuin kohtaan, jossa vegaaniaatteinen viljelijä päätyy ristiriitaisin mielin rusentamaan käsin toukkia puutarhastaan.
Minulla on kaunaa sekä etanoiden että rusakkojen suuntaan.

Ja nyt sitten olen tilannut possun tapettavaksi.
Moninaisten elämänkäänteiden vuoksi olen jo aika pitkään ollut entinen kasvissyöjä.
Tässä vaiheessa alkaa tuntua vastuullisemmalta kohdata tosiasiat.

Possu elää tänään. Possu kuolee lähiviikkoina. Possu ravitsee meitä.

Yritän käyttää siitä kaiken, mitä suinkin osaan.
Surffailuhistoriastani löytyy tällä hetkellä aika outoja ruokalajeja.

Meksikolaista parsaa en osaa selittää. Matkalla kauppaan ajattelin, että ei kyllä parsa kuulu tähän säähän  eikä tähän aikaan. 
Sitten yksi kimppu ei ollutkaan niin nyhveröinen kuin ne muut.
Eskapismia lumikinosten keskellä?
Toisaalta kaalilla ja porkkanoillakin on rajansa.

Lammasta ja parsaa.
Vähän passioita taustalle.

Ehkä siitä tulee pääsiäinen.





torstai 14. maaliskuuta 2013

Pilvipalvelu

Vilkutan kaverille tiedostossa.
Hän vilkuttaa vastaan.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Tänään

Tänään oli mukavan lyhyt työpäivä.
Tänään ajattelin ääneen.
Tänään koin epävarmuutta.
Tänään koin lämpöä.
Ja epäonnistumista
ja lannistumista,
puhdittumista ja lannistumisen pelkoa.
Astuin ylös portaita epävarmana ja levottomana
ja toisaalta vakaana ja rauhallisena samaan aikaan.
Näin itseni sivusilmältä peilistä,
pidin yhdestä, säikähdin toista,
ihmettelin istumisiani
ihmettelin tekemättömyyksiäni
ja tekemisiäni vähän myös.
Tänään oli ihan tavallinen päivä.
Asetuin tähän ja kuuntelin nämä ajatukset.



torstai 7. maaliskuuta 2013

Vastaa, kun kysytään ja vaikka ei kysytäkään



Sain Linnealta nämä kysymykset: 

1. Minkä vaatteen hankit viimeksi?
Pitää ihan muistella... Taisin ostaa heräteostoksena trikoomekon, jossa oli murettua sinistä ja ruskeaa. En ole pitänyt sitä vielä. 

2. Kuka oli lapsuutesi sankari?
Ei tule mieleen - olinko jotenkin kyyninen lapsena?
Ihailin kyllä opettajaa, joka oli rauhallinen, kaunis ja ystävällinen. 

3. Oletko joutunut kohtaamaan pahimman pelkosi?
En. Osaan pelätä paljon, mutta yleensä vääriä asioita. Pelko ei auta, eikä valmista mihinkään. 

4. Missä olet syönyt ikimuistoisimman ateriasi?
Yhden ikimuistoisimmista söin yksin kesällä mökkirannassa toisen suurella joukolla Istanbulilaisessa kalaravintolassa. Ravintola oli vaikuttava molella tavalla. Erityisen ihmeellinen oli vihreä salaatti, jollaista en ole koskaan saanut missään. 

5. Jos olisit kirja, mikä kirja olisit?
Varmaan joku lasten tai nuortenkirja. "Marikki etsii itseään..."?  :-) En mitään äärimmäisen vakavaa. Joku sellainen ymmärrystä etsivä sävy siinä kuitenkin pitäisi olla. 

6. Kuka tuntee sinut parhaiten?
Puolisoni tuntee elämäntarinani lähimmin. 
Joskus tuntuu, että tyttäreni tuntee minut ikäänkuin sisältäpäin, koska meillä on niin samankaltainen temperamentti. Olen myös ajatellut, että jotkut blogini uskollisimmat lukijat saattavat jossain mielessä tuntea minua paremmin, kuin ne (perheen ulkopuoliset) ihmiset, joita tapaan arjessa. 

7. Oletko 'perinyt' vanhempiesi ammatin?
En. Olen pysynyt kokonaan muilla teillä kuin kumpikaan vanhemmistani. Tosin - jos olisin suuntautunut hieman toisin, tutkintoni periaatteessa mahdollistaisi sen, että olisin samassa työpaikassa äitini kanssa - mutta eri tehtävissä. Nyt en tee mitään sen suuntaista.   

8. Mikä on lempivuodenaikasi?
Kevät. Etenkin toukokuu. Mutta se on liian lyhyt. Tänä vuonna olen masentanut itseäni sillä tiedolla, että kevät kestää Suomessa usein vain kuusi viikkoa. Pidän myös syksystä. 

9. Hassuin asia, mitä osaat tehdä?
Välillä saan lapset nauramaan. Mutta en tiedä miksi. Niinpä pyysin tarkennusta nousevalta polvelta. Heidän kommenttinsa: "olet niin 'aikuisten oikeesti', ettei me osata sanoo..."  

10. Kirjoitatko mieluummin käsin vai koneella?
Aina koneella. Melkein naurettavuuteen saakka. Joskus unohdan, että käsinkin voi kirjoittaa. 
Opiskelijani eivät saa selvää käsialastani. Joskus tsemppaan siinä, niin menee paremmin. 
Paradoksaalisesti tekstauskäsialani on kaunis (korteissa tms.). 

11. Kuka ilahdutti sinua tänään?
Kollega ja esimies, lapset, puoliso, kukin omalla tavallaan. Niin ja pari opiskelijaa. Etenkin yksi, joka menee jo aivan omia teitään. 


Haasteeseen kuului myös kertoa 11 satunnaista asiaa itsestään. 

1. Olen nyt täysin kyllästynyt lumeen, enkä jaksa olla kiitollinen siitä, että on kaunista ja huikaisevaa, vaikka näenkin sen ympärilläni. 

2. En omista suksia. Olen kyllä harkinnut suksien hankkimista. 

3. Ostin tänään kaupasta ruisleivän ja ehtaa voita - en muuta. Oli aika perisuomalainen olo, kun astelin töihin leipä ja voi laukussani. 

4. Minulla on joko liikaa kirjoja tai liian vähän kirjahyllyjä. 

5. Kaikkeen, mitä olen tehnyt, olen suhtautunut epäilevästi. Juuri nyt olen myös erittäin epäileväinen sen suhteen, selviänkö tulevista tekemisistäni. 

6. Hymyilen paljon.

7. Pelkään paljon, mutta se ei yleensä näy. 

8. Olen varmaan jonkin sortin idealisti ja elän jatkuvassa ristiriidassa, koska en koskaan elä niinkuin uskon, ja tosi usein en edes tiedä, mitä perimmiltään uskon, koska mietin niin monia eri näkökulmia. Onpahan sitten elämä kiinnostavaa, enkä jämähdä paikalleni. 

9. Mummoni pysyi pitkälti omassa mökissään. Minussa on osa häntä. Ehkä jämähdän omalle paikalleni. 

10. Piirtelen kokouksissa. 

11. Olen vähän koukussa Master Chef ohjelmaan. Eka kerta.