tiistai 16. marraskuuta 2010

Jonain päivänä luovun kaikesta, mitä minulla on

Jonain päivänä luovun kaikesta, mitä minulla on.
Jonain päivänä minulla ei enää ole mustaa isoa kirjahyllyä.
Jonain päivänä talon takana oleva metsä kaadetaan.
Jonain päivänä luovun työstä, lapsista, puolisostani.

Tulen menettämään kaiken
ja se on väistämätöntä.

Tämä ajatus on kuin tumma läikkä, joka kirkastaa kuvan kaikki värit.

Se mielessäni muistan,
että jos haluan nauttia lempikirjoistani kauniin kaapin hyllyillä,
voin tehdä sen tänään.
Että jos haluan kävellä vanhaksi kasvaneiden kuusten keskelle,
minun on parasta tehdä se jo tänään.
Minun ei tarvitse tarttua kaikkeen ja pelätä sen menettämistä -
menettäminen on väistämätöntä ja pelko turhaa -
tärkeää oikeastaan on vain se, mitä teen tänään
niiden asioiden suhteen, joita minulla on
ja joita arvostan.

Edellisen asuntomme ikkunoista näkyi järvi.
Asuimme siellä monta vuotta.
Kului pitkiä aikoja niin, että arki vain kulki rataansa, enkä kovinkaan usein katsonut ulos ikkunasta ihaillakseni maisemaan. Se vain oli siinä - jonkinlaisena itsestäänselvyytenä.
Nyt kun olen täällä metsän keskellä,
olen oikein oikein tyytyväinen siitä, että noin vuosi ennen muuttoa (kun en vielä tiennyt että muuttaisimme) päätin alkaa pysähtyä ikkunan eteen mahdollisimman usein katsomaan järvimaisemaani. Ja tein niin.
Maisemalla oli minulle erityinen merkitys, koska maiseman ollessa kauneimmillaan odotin lasta ja suurimman osan hänen syntymisensä tunneista katsoin sitä maisemaa. (Siirryimme läheiseen sairaalaan vasta noin tunti ennen poikani syntymää.)
Olen vieläkin onnellinen siitä, että katsoin maisemaa tarpeeksi, ennen kuin menetin sen. 

Synkät ajatukseni menettämisestä
tekevät minun onnelliseksi kaikesta siitä, mitä elämässäni nyt on.
Mistään hyvästä en voi nauttia ikuisesti. Minun on nautittava siitä nyt. 

6 kommenttia:

Linnea kirjoitti...

Olet oikeassa.
Oikeastaan vain tämä hetki on tärkeä. Toki menneisyydellä on merkitystä ja tulevaisuudessa voi tapahtua hyvää - tai mitä tahansa. Kaiken ajatussoppani keskuslla yritän nähdä paljon positiivista. Ehkä avain kaikkeen onkin siinä. Ehkä nykyhetken hyvät asiat antavatkin ratkaisun.
Tämä on mykava ajatus päivälle...
Voi hyvin :-)

Marikki kirjoitti...

Linnea, kirjoitin tämän omien viimeaikeisten kokemusteni pohjalta. En tiedä ovatko nämä ajatukset sellaisia, joilla yrittäisin tyynnyttää levottomuutta, joka liittyy siihen kokemukseen että "kaikki on hyvin, mutta en osaa nauttia...", jollaista kuulin sinun kuvaavan. Luulen, että sen taustalla on jotain tärkeää :-). Minulla sen sijaan on TYYPILLISESTI vaikeaa muistaa nauttia nykyhetkessä niistä asioista, joista ihan oikeasti ja aidostikin nautin, kun vain muistan kiinnittää niihin huomiota. Eräänlaista arkisokeutta siis :-).

maiju kirjoitti...

Kiitos Marikki vierailustasi Männiköllä, sinulla on erinomainen nimi blogissasi. Kirjoitit tuossa hetkestä aivan ihanasti, ajattelen samoin. Kaipaan niin mökillemme Männikölle, mutta pakko painaa täällä töissä.

Marikki kirjoitti...

Maiju, kiva kun tulit vastavierailulle. Oi, oma mökki on varmasti ihana! Minä muuten vain kirjoittelen täällä kuusen alla, oikeasti asun suurten mäntyjen keskellä :-). (Tosin osa niistä on juuri kaadettu...)

maiju kirjoitti...

Marikki, kotini Espoon Tapiolassa on mäntyisen metsän vieressä, mutta mökkimme Lopella on isojen mäntyjen alla, mutta ympäristö täysin kuusimetsää. Hassu yhteensattuma sinun kanssa. Mutta tärkeintä on havupuut, ne puhdistavat ilmaa, hengitämme paprempaa ilmaa kun ympärillä on havupuita. Voi kun joskus voisin siirtyä kokonaan sinne Männikölle. ehkä joskus. :))

Marikki kirjoitti...

Minun mummini asui noin puolet vuodesta mökillä. Siitä on jäänyt haave voida tehdä joskus samoin...