lauantai 29. tammikuuta 2011

Pyörin keittiössä ja mietin eli yksinkertaista keittiötä etsimässä

Meillä oli pieni sähkökatko.
On avutonta olla rivitalossa sähkökatkon sattuessa.
Ei ole uunia, takkaa tai puuhellaa, jossa lämmittää ruokaa.
Olisi mukavaa, jos olisi leivinuuni taloa lämmittämässä.
Aika keski-ikäinen ajatus :-).

Pyörin keittiössä ja mietin kaikenlaista.
Haluaisin, että kaikki olisi selkeää,
ruoka yksinkertaista, terveellistä ja hyvää
- ja että se kelpaisi ja maistuisi kaikille.
Allergiaperheessä ollaan vielä aika kaukana tästä ihanteesta,
laitetaan monia ruokalajeja ja pojat vältelevät
sellaistakin mikä ei (enää) aiheuta oireita.
Tarjoan usein ruokaa, joka ei tuntuisi kelpaavan.
Makarooni ja jauheliha kelpaisi aina.

Yritän vähän siivota.
Tasot ovat täynnä milloin mitäkin, mutta yksi sieltä edelleen puuttuu. En ole hankkinut vedenkeitintä.
Olen onnistunut vähentämään tavaraa keittiöstä edes tämän yhden ei aivan välttämättömän esineen verran.

Muuten tavaraa onkin joka paikassa.
Muistelen, miten äitini - joka on sota-aikana syntynyt - joskus opetti, että talossa pitää aina olla ruokavarantoa useiden viikkojen selviytymiseen. Äiti osti aina varastoon. Hyllyt eivät olleet koskaan tyhjiä, pakastin oli aina täynnä ja jääkaapissa aina jotakin. Sama tyyli - tosin hallitsemattomampana - on jatkunut omassa taloudessani. Ostan mielelläni hyllyt täyteen ruoka-aineita. Ja sitten ne ovat täynnä. Kaapin perältä voi löytyä yllätyksiä.

Anoppini on ihan toista maata. Hänen kaappinsa ovat ensinnäkin siistejä ja toisekseen selkeitä, harvakseen kansoitettuja. Hänellä on korkeintaan 8 eri maustepurkkia, kun minulla on varmaan yli kolmekymmentä (en uskalla laskea).

Minulla on yksinkertaistamisen varaa.

Tämänpäiväinen oivallus liittyy siihen, että kaipuu yksinkertaisuuteen ei tule täyttymään luopumalla vain turhista tavaroista. Eihän minulla ole keittiössä turhaa tavaraa. Meillä on suhteellisen vähän säilytystilaa, mikä on pakottanut karsimaan. Eivätkä lukuisat ostamani ruoka-ihannuudet suinkaan ole turhia, vaan ihan hyvää, tarpeellista apetta; käyttökelpoista ja ravitsevaa. (Turhat ja epäterveelliset ruuat eivät meillä kaapissa säilykkään :-).)

Turhasta luopuminen ei ehkä riitä.

Jos haluan selkeää ja yksinkertaista, pitäisi ymmärtää myös, mikä hyödyllisestä ja hyvästä, on ehkä kuitenkin korvattavissa jollakin muulla, vaihtoehtoisella toimintatavalla tai esineellä... Niinkuin vedenkeitin.
Ja lisäksi pitäisi erottaa sekin, mitkä näistä ei-aivan-välttämättömistä ovat parhaita, iloa tuovia, sykäyttäviä - ja siksi erittäin tarpeellisia. Niinkuin lasinen pikkukannu, jossa haudutaan teen aamuisin.

Ehkä pitäisi käydä kaapit läpi vielä kerran ja miettiä uusien silmälasien läpi.
Toinen, mille olisi tarvetta, olisivat ruokavarastoviikot, jolloin suurin osa ruuanlaitosta perustuisi varastoituihin ruoka-aineisiin tai pakkasessa odottaviin annoksiin. Pienellä suunnittelulla ehkä... Huomenna täytyy kuitenkin aloitta ihan vain jääkaappiin piiloutuneista aarteista.

Minusta olisi mukavaa miettiä tällaisia. Kerätä teiltä ja muilta vinkkejä keittiössä pyörimisen yksinkertaistamiseen, suunnitella ruuanlaittoa ja toteuttaa ideoita... Sitten arjessa on usein vaan niin paljon muuta ajateltavaa, että kun ei muuta keksitä laitetaan vaan makaroonia ja jauhelihaa. Ainakin on lapset tyytyväisiä.

8 kommenttia:

onnenpäivänen kirjoitti...

Ihana teksti. Varastoruokaviikkoja harrastetaan meillä välillä. Päätetään vaan, etä ei osteta kaupasta kuin maitoa. Mutta yleensä ei ja hyllyt tursuavat... Vedenkeitin on meillä tärkein kodinkone. Teeaddiktit elävät sillä. Tuo pieni lasinen teekannu kuulostaa hurmaavalta! Miulla on semmonen vähän isompi. Teekannut taitavat olla mun heikkous. Jos olisi tilaa, keräilisin niitä.

Marikki kirjoitti...

Minulla on tuon pienen lasisen haudutuskannun (jolla saa juuri sopivasti kahteen kupilliseen haudutettua pohjat :-)) lisäksi vanha ja vähän lohjennut savenvärinen kannu. Se on ollut minulla iät ja ajat ja katselen kaupassa uusia... Mutta tila ei anna periksi, ja niin uskoton en aio olla, että heittäisin vanhan pois ihan vain uuden saadakseni. Tuo savikannu on kulkenut mukana opiskeluajoista, jolloin sain sen joululahjaksi siskolta. Siinä on haudutettu monet hyvät teet ja sen ympärillä käyty monta keskustelua...

Vedenkeitin on oikeasti teetä harrastavassa perheessä todella kätevä ja hyödyllinen, enkä ollenkaan vastusta sellaisen omistamista - päinvastoin. Koin sen aina hyödyllisenä ja se oli aina käytössä. Mutta minun keittimeni onnettomat rikkoutuivat aivan liian nopeasti, joten turhauduin ja päätin olla heti ostamatta uutta. Huomasin että jo omistamani hyvälaatuinen ja iso termoskannu + tavallinen keittolevy ajavat minulle saman asian. (Meillä vain minä juon teetä.) En mitenkään suosittele tätä muille, mutta minulle tämä oli tärkeä havainto; että jokin sellainen, joka on paljon käytössä - voi kuitenkin olla sellainen, josta luopuminen on vapauttavaa. En ollut mikään innokas kalkinpoistojen toteuttaja, joten lasken, että yksi kotityö vähemmän :-). Lisäksi täppöisellä sivupöydällä on yhden kannun ja yhden johdon verran vähemmän sälää. Enkä ole kuormittanut maailmaa hankkimalla taas uutta rikkoutuvaa tavaraa :-). Pikemminkin siirryin käyttämään vanhaa vesipannua, joka oli teenkeittimen aikoihin vaarassa joutua kierrätetyksi käyttämättömyyden vuoksi. Se on oikeastaan jo aika retro, Hackmanin muotoilua (millä silläkin on tiettyä tunnearvoa minulle).

Niina kirjoitti...

Tuo makaroni-jauhelihalinja on tuttua mullekin. Nyt kun lapset ovat pois saan syödä mitä huvittaa.

Pakon edessä jouduin elämään muutaman viikon tosi niukasti. Pakastin tyhjeni kummasti, samoin jauhokaapit. Olen kesästä saakka leiponut leivän itse. Nyt olen ostanut kaupasta leipää. Yhden jauhopussin hinnalla saa kolme sämpylää, jauhopussista saa noin 50 sämpylää, kun leipoo itse. Leipä on älyttömän kallista. Aion leipoa jatkossakin leivän itse. Minulla on puuhella, jossa voi leipoa. Joka tapauksessa lämmitän puuhellaa, samalla saan leivottua.

Marikki kirjoitti...

Minä tosiaan haluaisin puuhellan / leivinuunin. Mummolassa oli (äidinäidillä) ja nyt omilla vanhemmillani on leivinuuni. Mutta näillä mennään...

Yritän laajentaa näiden poikasten ruokamieltymyksiä, mutta aika hitaasti se etenee :-). Välillä aikuiset syö sitten eri ruokaa kuin lapset. Makaroonijauheliha tursuu jo korvista ulos (vehnä oli pitkään pienimmän ainoa sopiva vilja, eikä perunakaan vielä sopinut).

Linnea kirjoitti...

Äitini on samaa maata sinun äitisi kanssa: aina pitää olla ruokaa varastossa. Hän on aina kauhuissaan nahdessään meillä ruokakaapin. Välillä melko tyhjää. Olen enemmän anoppisi tyyppiä. Mausteita tosin on enemmän... ;-)

Marikki kirjoitti...

Linnea: Minulle anopin kaapit olivat ensinäkemällä aivan... käsittämättömät. Ovat ne sitä vähän vieläkin:-) Todistetusti he pysyvät ravittuina, mistä on pääteltävissä että on toinenkin tapa elää, kuin se mihin olen kasvanut :-). En kuitenkaan ihan vielä ymmärrä miten tällainen ruoka/keittiö ajattelu toimii ja selvästikin siitä olisi jotain opittavaa. Varmaan silti aina tulen pitämään jotain varantoja. Tykkään "keksiä" ruokaa suunnittelematta sitä etukäteen, joten perusjuttuja pitää olla kaapissa.

Linnea kirjoitti...

Totta, perusjuttuja pitää aina olla kaapissa. Meilläkin on aina jotakin.
Muuten, laskin maustepurkit: 31 kpl. :-D

Marikki kirjoitti...

Minä en vielä uskaltanut laskea. Ehkä teen sen vielä!