torstai 15. syyskuuta 2011

Paju parkuu, Paju puhelee

Paju sai tänään allergisen reaktion.
Hän pitää porkkanaletuista, siis ihan niistä einesporkkanaletuista.
Niissä on pieniä määriä kolmea hänelle epäsopivaa aineista.
Olemme kokeilleet niitä siedätysmielessä, kun epäsopivat ovat niitä apuaineita.

Tänään Paju söi lettuja ison annoksen.
En ollut keittiössä, joten en tiedä, kuinka paljon kaiken kaikkiaan.
Aika hän alkoi sanoa, että peppuun saattuu ja jalkaan sattuu,
meni kuitenkin iloisesti leikkimään.
Kiinnitin huomiota siihen, että posket punottavat.
Iltatoimien aikaan reaktio olikin sitten täysillä päällä:
jalat ja kädet kokonaan nokkosrokossa, olo surkea ja täynnä parkua.

Nyt pikkuinen makaa lääkittynä meidän sängyllä
ja hengittää raskaasti.
Kutina on vähän helpottanut.
Aluksi Paju vain itki, minä silitin ja lauloin.

Sitten aloimme puhella
- me kaksi, aivan rauhassa.
Selitin allergioita, mietittiin paranemista,
muisteltiin menneitä, erikoismaitoja ja muita.
Viimein Pajun tuli uni.

Nuku rauhaisasti, oma poikani.
Toivon, että yön tunnit kantavat sinut terveeksi taas.
Olen iloinen, että saimme jutella rauhassa.
Haluaisin olla useammin yhdessä sellaisella tavalla.


4 kommenttia:

tinttarus kirjoitti...

Joskus vain jokin harmitus taikka takapakki antaakin sitten taaksepäin katsottuna jotakin vallan ihanaa.
Pikaista toipumista, allergia on ikävä seuralainen.
Olen viime päivinä pohtinut, kuinka totta on se, että heikkoina olemme äärimmäisen vahvoja ja taakka lopulta voikin olla uskomattoman ihana aarre.Joskus löytää hukattuaan ja pääsee perille vasta kompasteltuaan.

VAin olla ja jutella. On arvokas juttu.

onnenpäivänen kirjoitti...

Ihana kirjoitus! Mulla on täällä muru, jolle pitää jutella nyt koko ajan. Murrosikää aloitteleva tyttönen, jolle piti jo tänään äärimmäisen väsyneenä sanoa, että nyt mie juuri jaksa jutella.

Maria kirjoitti...

Parempaa oloa ja voimia antavaa viikonvaihdetta♥

Marikki kirjoitti...

Tinttarus: tämä kääntyi hyväksi. Pienimmän kohdalla en oikein taida pysyä hänen kehityksessään mukana ja luulen häntä välillä pienemmäksi kuin hän onkaan...

Onnenpäivänen: Aika ihmeellistä, miten tärkeää jutteleminen voi olla. Meillä isommat haluavat usein vaihtaa iltasadun juttelemiseen :-).

Kiitos, Maria. Hyvää viikonloppua sinullekin.