maanantai 30. marraskuuta 2009

Työaikaseurannan hedelmiä?

Ylityökielto ei pure yksittäisiin ylipitkiin päiviin. Tänään töitä oli paljon, vastoinkäymistäkin, itsepäisen tiedoston elvyttelyä - mutta corrupt se on, ei voi mitään. Silti tuntuu, että on ollut aikaa. On ollut aikaa iloita pienten poikien sydämestä kumpuavasta naurusta aamupalapöydässä. On ollut aikaa suunnitella tyttären kanssa oman unelmahuoneen sisustusta. On ollut aikaa kuunnella ehkä maailman hellyttävintä tulkintaa laulusta "ihahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa"... Esittäjä oli erittäin innostunut saamastaan huomiosta, eikä ketään haitannut että artikulaatiossa oli pieniä epäselvyyksiä. On ollut täydesti se aika, mikä on ollut. Ja työaika on ollut lisäksi, ihan hyvää sekin.

Yöksi menen nukkumaan uteliaana.
Pikkuisin pikkuinen elää muutosten aikaa unirutiineissaan.
Odotan, milloin tulee yö, jonka saan nukkua heräämättä aamuun.
Kuinka pian päättyvät elämäni vauvayövuorot? Heräilevien pikkuisteni kanssa onkin kasassa reippaasti päälle kuusi vuotta säännöllistä yöhoivaa (ei tosin yhteen menoon).
Ehkä jo tänä yötä :)...
Hyvää yötä!

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Naisasiatyttö

Keskustelua iltapimeässä:

- Miksi aina on silleen, että pojat pelastaa ja pojat on jotain sankareita. Tyttöjen pitäis olla vaan niinku jotain prinsessoja ja nää nää nää...
- Se oi siksi niin ihana se ohjelma, kun ne tytöt oli siinä niinku niitä pelastajia! (Kyseessä on muskettisoturitytöt.)
- Jos sitä oikein rupee ajattelemaan, niin sehän tuntuu siltä, kun meitä jotenkin pilkattais... että tytöt ei oo koskaan sankareita.


Riipaisi.
Ei tätä kulttuuria ihan vähällä tehdä tyhjäksi,
oli naispresidetti tai ei.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Ylityökielto

.. toimi hyvin!
Kirjasin tunnit, tein sen, minkä niissä ehdin -
ja se oli aika hyvin se.
Perjantaiaamuna totesin, että tänään sitten korkeintaan viiden tunnin päivä.
Pojat pääsivät ajoissa hoidosta,
rakenneltiin omaa joulukalenteria ja tehtiin pannaria.
Tuntui mukavalta.

Kamalin työsuma on takana.
Nyt yritän opetella normaalia työssäkäyvän äidin arkea.
Siihen ylityökielto sopii mainiosti.

torstai 26. marraskuuta 2009

luulenko etteivät odottaisi pilvien takana tähdet?

tiistai 24. marraskuuta 2009

Nujuamista

Perheemme voimasuhteet ovat muutoksessa.
Matoillemme on ilmestynyt kaksi karhunpoikaa,
jotka painia nujuuttavat keskenään,
ja joilla on tosi hauskaa - ainakin kunnes jompikumpi satuttaa itsensä johonkin.

Ennen oli selkeä: kaksi "isoa" lasta ja yksi vauva.
Nyt veljekset näyttävät vierekkäin seisten jo aikalailla samasta puusta veistetyiltä
ja isosiskolle jää kannettavaksi perheen ainoan nuoren neitokaisen keveähkö viitta.

Poikamaiset jutut valtaavat tilaa ja äänialaa -
minä ja tytär olemme auttamatta jäämässä vähemmistöön.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Stressi nostaa päätään

Jos mieli stressaantuu, ahdistuu, on levoton
"ole lempeä mielelle".

Mieli yrittää,
eikä vain mieli vaan hartian lihakset, otsa, kasvot, kädetkin.
Ne yrittävät nostaa tänään huomisen taakkaa,
huolestua ja huolehtia,
varmistaa jotakin.
Joskus minusta tuntuu, että ne luulevat, etten huomaa, mitä olisi tehtävä, elleivät ne jännitä itseään äärimmilleen ja sinkoa kipeitä nuolia toisensa perään minua kohti.

Yritän muistaa, miten sain stressaantumisen väistymään joitakin viikkoja sitten.
Puhuin stressistä, yleisellä tasolla. Luin rentoutumisesta.
Ole lempeä mielelle.

Laadin äsken kaikella ankaruudella aikataulua, jonka oli tarkoitus estää tuleva stressaantuminen. Kun nyt tekisin kaiken juuri näin, välttäisin kohtuutonta myöhemmin.

Lukio-ikäisenä luin mielenkiinnolla ensimmäisen asteen muutoksista ja toisen asteen muutoksista. Ensimmäisen asteen muutoksissa asiat muuttuvat, mutta kaikki säilyy olennaisilta osiltaan samana.
Se, mitä suunnittelin oli ensimmäisen asteen muutos. Enemmän samaa, mutta verhotussa muodossa.

Toisen asteen muutos?

Nytkin suunnittelen ja aion:
Asetan itseni ylityökieltoon.
Lasken tunnit. Teen sen, mihin voimat tai aika riittää.
Katson kuinka pitkällä viikon päätteeksi olen.
Luotan, että kaikki menee ihan hyvin.

Ja jos mieli mielii muuta,
olen lempeä, rauhallinen.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Junassa

Minulla oli eilen junassa sykähdyttävä kohtaaminen.
Olin varannut paikan työskentelyosastosta, jossa olin kaksin erään toisen, ennestään tuntemattoman naisen kanssa.
Me kyllä aluksi työskentelimme,
mutta sitten kysyin, milloin hänen vauvansa syntyy...
Äitiys syveni keskustelun teemaksi.
Aihe ja kohtaaminen oli niin mukaansatempaava, että ajoin ohi Kupittaan aseman
- ja niin virkistävä, että hymyilin koko loppupäivän!

tiistai 17. marraskuuta 2009

Rankana jakson päätteeksi

Tuntuu, että kirjoitan varastetuilla minuuteilla.
Huokaisen ilmoille yhden päättymisen helpotuksen,
kun saan nyt jättää lastia kuorman päältä.
Huokaisen toisenkin helpotuksen, vaikka kyynelten saattelemana,
kun saan todistaa yhden tarpeettoman ja surullisen tragedian
etenemistä edes jonkinlaiseen päätökseen.
Tuntuu aika tyhjältä tämä taukopaikka.
Kun on ollut oikein kuormitettu, ei ole helpotuksen hetkenä
mitään kaunista valmiina odottamassa.
Tai onhan minulla: kolme hurmaavaa hymysuuta.

Yöjuttuja

Kirjoitan yön hämärässä ohjeita huomisille tunneille, joilta olen poissa. Keskimmäinen yskii. Kurkku on kipeä.
Yritän rentouttaa niskoja, jotta unikin vielä tulisi. Sängyssä minulle on vain kapea rako ison ja pienen miehen välissä.

"Ei päiväkotii! Vapaa´äivä!" sanoo pikkuiseni aamuisin erittäin merkittävällä äänellä.

Huomenna sitten niin: kotipäivä poikineni.

Keskimmäisen leikeissä seikkailee nykyisin Kolme Hurjaa Miestä. He ovat pelättyjä pahiksia. Keskimmäinen rakentaa heille erilaisia legoliikennevälineitä ja vempaimia. He seikkailevat Superissa ja ovat hurjista hurjimpia.

Minulle on siis luvassa eläviä johdantoja mieheksi kasvamisen maailmaan. Tytär tuntuu aina samaistuneen vain kilttiin ja hyvään.
Voi kyllä olla hyväksi oppia ammentamaan voimia myös ihmisen varjoisasta hurjasta ytimestä.

Öitä.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Voipha se olla niinnii...

Esikoinen oli keskustellut kaverinsa kanssa Suomen eri heimoista.
Kaveri oli tehnyt havainnon, että Pohjanmaalla sanotaan "Menkääs lapset siitä autohon" suoraan ja napakasti, vaikka ei oltaisikaan vihaisia. Pohjanmaalla sanotaan asiat juuri niin kuin ne on, hän selitti.
Esikoinen pohti sitten savolaisia sukujuuriaan ja minä ehdotin, että savossa sama sanottaisiin näin: "Alakakeehan työ lapsettii siitä vonkaelemmaa ihteenne aatolle päen, että piästäis tästä hilijalleen lähtemmää." Tämä aiheutti kuulijoissa yleistä huvittuneisuutta.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Huomenna mummon kropsua!

Eilen keskimmäiseni istui ruokapöydässä
ja natusti lämmintä, tuoksuvaa vehnäpatonkia.
Minä itkin hupsua allergisen lapsen äidin
helpotusitkua, joka kumpuaa niistä päivistä,
jolloin en mitenkään varmasti voinut tietää
tulisiko tämä päivä juuri lapseni kohdalle,
tulisiko ajoissa, tulisiko koskaan.
Siinä hän istuu, niin suloisena ja kauniina
ja syö vehnäpatonkin hyvällä ruokahalulla.

Yksivuotiaana: kaksi ruoka-ainetta
Kaksivuotiaana: kolme ruoka-ainetta
Kolmevuotiaana: seitsemän - muistakaanseni
Neljävuotiaana: parikymmentä tai enemmänkin
Joskus tuossa kahden vuoden kohdalla tajusin,
että osa näin vaikeasti allergisista lapsista
menee vielä kouluunkin vain kourallisella sopivia
ruoka-aineita.
Vehnän sopiminen on näissä kuvioissa tuntunut
aika kaukaiselta haaveelta.

Vehnä tuntuu vedenjakajalta,
melkein sellaiselta, kuin aikanaan riisin sopiminen.
Menin kauppaan ja ostin kyyneleet silmissä
kaikkiea riisistä tehtyä.
Riisi taisi olla se neljäs ruoka-aine pitkän kolmella sinnittelyn jälkeen.

Vehnä on sosiaalinen vedenjakaja: leipää, pastaa, keksejä, jopa pullaa (maidotonta);
tavallista, ei erikoisruokavaliolle.
Vehnä tarkoittaa meillä myös helpostusta arkeen. Näyttää kovasti siltä, että kaikki pienimmän sopivat ruoka-aineet sopivat myös keskimmäiselle, joten heille voisi sitten tarjota samaa ruokaa.

Huomenna meillä pidetään juhlat.
Niissä syödään "Mummon kropsua" Herra Heinämäen lato-orkesterin reseptin mukaan: vehnäjauhoa, sokeria, kananmunaa, voita ja (kaura-)maitoa. (Voitakin olemme siis kokeilleet, lähinnä miettiessämme kuinka pärjäämme reissussa, jossa maidotonta margariinia ei välttämättä löydy helposti.)

Helpottavaa
ja ihmeellistä.
Toiveissa viisivuotiaana: Lyhyessä listassa epäsopivat ruoka-aineet sopivien sijasta.

torstai 12. marraskuuta 2009

Iltatöihin

Olen aloittamassa illan työt.
Koululla tein jo täyden päivän.
Tällä viikolla olen istunut tässä joka ilta.
Viime yö meni huonosti.
Väsyttää.

Tätä ennen kävin kävelyllä.
Verhottomasta ikkunasta näin vanhan pariskunnan olohuoneessaan. He istuivat siinä katsomassa televisiota, aivan kuin viime viikollakin.
Siinä valossa toimien täyttämät iltani ja päiväni tuntuivat äkkiä rakkailta. Ajattelin pienteni lämpöä ja elävyyttä, jatkuvaa puhetta, syliin kapuamista... Ajattelin työni täyttävää vuorovaikutusta, kohtaamisia, olemisia, tekemisiä, sykettä.
Ajattelin, että jaksan tänään vielä miettiä ne tunnit,
että olen kiitollinen tästä keskiaikuisuuden täydestä elämästä.

Nyt en ole enää niin levollinen, enkä niin kiitollinen.
Mietin, kauanko mahtaa mennä, juutunko vai sujuuko kaikki,
koska saan nukkua ja kuinka väsynyt mahdan huomenna olla.
Yhtä kaikki olen tässä,
teen oloni mukavaksi,
suostun tähän,
toivon myönteisiä käänteitä ja yllättäviä oikopolkuja.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Kaksi vuotta täyttävä suhtautui juhlaan rauhallisesti.
Hän ei odottanut sitä, enkä tiedä oliko pienellä juhlallamme hänelle erityistä merkitystä. Paketteja oli toki mukava avata.
Tein hänelle erikseen kakun: munaton kääretorttupohja, banaanimössöä, päällä tomusokerikuorutetta ja nonparelleja. Päivänsankari ei suostunut maistamaan kakkua, vaikka oli se kaunis. Hän söin banaania, luumusosetta ja yhden mariekeksin.

Parasta marraskuussa

Parasta marraskuussa on pieni,
joka ei ole enää niin pieni,
vaan puhuu monen sanan lauseita,
tapailee loruja ("aurinko, aurinko lettuja paistaa..."),
rakastaa rekka-autoja erityisesti ja
autoja ihan yleisesti,
istuu sylissä,
katsoo isin kainalossa urheiluruutua,
ja minne menemmekin vahtii, että kaikki pysyvät mukana,
eivätkä sisko ja veli jää minnekään.
Yöllä hän painautuu viereen ja ottaa kädestä.
Hänellä on maailman valoittava hymy -
hymy, jota saa joskus odottaa,
mutta joka on aina odotuksen arvoinen.
Hän nauraa siskon höpsötyksille
ja on muutenkin kovasti huumorintajuinen.

Parasta marraskuussa
on tämä minun rakkaani.
Hän on tänään kaksivuotias.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Pohdintoja stressistä II

Ystävä kertoi tavastaan hallita stressiä.
Hän tekee työnsä kunnollisesti ja tunnollisesti.
Sopivin väliajoin, lomilla, vapaapäivinä tai silloin, kun muuten on keveämpää, hän sairastuu ja saa korkean kuumeen.
Silloin hän pysähtyy pakosta,
lepää ja poltaa itsestään kaiken stressin.
Sitten hän aloittaa alusta.

Pohdintoja stressistä

Minulle stressi on huolestuneisuutta.
Sen vastakohtana on luottamus.

Tekeminen vähentää huolestumista.
Siksi tekemättömyys voi olla stressaavaa.

Katve tekemisen määrässä herttää huolen:
näin ei voi olla,
olenko unohtanut jotakin?

Minä tahansa hetkenä saattaa paljastua jotakin, jota minun olisi pitänyt ymmärtää hoitaa
nyt, kun on hiljaista, eikä mikään tekeminen näytä välttämättömältä.