sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Ruokailoja

Syön aamupalaa yksin jouluisessa kodissa. Olen tehnyt mansikkaraparperikiisseliä. Kohta lapset ilahtuvat siitä.

Paju ei ilahdu. Hän on vielä tuttujen makujensa vanki. Muistan millaisia ruokapelkokohtauksia Timotei sai muutama vuosi sitten, itki lähes paniikissa, kun olisi pitänyt maistaa uutta... (Kai kuka vain pelkäisi ruokaa, jos olisi tullut uusista ruuista kymmenet kerrat sairaaksi, niinkuin pikku Timotei, jolle kokeiltiin ensimmäisin parin vuoden aikana 50 epäsopivaa ruoka-ainetta...) Ja nyt hän on utelias, maistelee aikuisten kanssa juustoja joulun aaton aattona, on oppinut syömään mandariineja ja paljon muuta. Hän ei ole enää allerginen millekään.

Kaikki helpottuu koko ajan. Vielä Pajukin uskaltaa.
Jo nyt teen yhtä ruokaa koko perheelle. Pikkuhiljaa hyväksyttyjen ja suosittujen ruokien lista laajenee. Ja saan iloita ilahtuvista lapsista yhä useammin :).

Paju herää: "Tänään ei oo mikään tavallinen päivä. Eikä vaan karkkipäivä. Vaan myös elokuvapäivä ja mäkkäripäivä."
Joulupukin tuomat elokuvaliput käytetään tänään. Lapset olivat yksimielisiä elokuvasta: Niko 2 - lentäjäveljekset.


lauantai 29. joulukuuta 2012

Mustikkapäärynähyvis

Tein lapsille tällaista herkkua, jonka idean haluan muistaa myöhemminkin.
"Hyvis" on meidän perheessä pehmeään tofuun tehty marjarahkan tai pirtelön tapainen jälkkäri.
Tämän aamuinen yhdistelmä oli ihana - ilman sokeria sekä makea, että raikas. Paju ei uskaltanut maistaa... Muut kaikki pidimme.

Tarvitaan
- pakkaus pehmeää tofua (300g)
- noin 4 dl mustikoita (pakastettuja)
- iso kypsä päärynä

Ainekset sekoitetaan tehosekoittimella tasaiseksi. Heti nautittuna seos on viileää ja herkullista, mutta maistuu se myöhemminkin.

Lomasanoja

Lomalla lapset löytävät toisensa.
Leikit jatkuvat heti herättyä.
Mikään ei erota heitä.

Jouluna kukaan ei itkenyt
kukaan ei riidellyt,
kukaan ei pettynyt,
kukaan ei edes satuttanut itseään.

Nyt olemme arkeutuneet
ja pienin pettyy pienimmästäkin,
istuu mutrusuuna hangessa,
eikä aio selittää kenellekään mitään.

Minä käyn joulun jälkeen ensimmäistä kertaa kaupassa.
Kävelen hyllyjen välissä. En ole löytää hernekeittoa,
vaan löydän kuitenkin. Ostan ruokaa varaksikin,
että varmasti olisi...

Saunan jälkeen makaan sängyllä jäsenet aivan rentona.
Kuljetan ajatuksiani lauseiden välissä,
ajattelen kirjoittavani tätä tekstiä,
etsin, mitä voisin sanoa
ja mietin salaa taustalla vaikenemisiani, vaimenemisiani.

Muutan taustan siniseksi.
Ajattelen, että ensi vuonna vähän paremmin,
ensi vuonna vähän enemmän.

Lomalla aion siivota keittiön kaapit,
ehkä vaatekaapinkin. Haluan ajatella kaikkea
siinä samalla, ajatella huomaamatta,
juosta välillä ulkona, sytyttää kynttiöitä,
järjestää tyttärelle vaaleanpunaisen yllätyksen.









lauantai 8. joulukuuta 2012

Mummolassa

Mummolassa oli suuri tuvan pöytä, joka oli maalattu paksulla vaaleansinisellä maalilla. Pöydän jalkojen välissä, poikkipuuna, oli laatiko, joka oli niin suuri, että menin lapsena siihen makaamaan. Kuuntelin ääniä pöydän alta. Kelloa, joka löi. Keinutuolia. Puheensorinaa.
Vähän vanhempana luin Seuraa tai Apua kammarin hetekassa ja ihmettelin väritelevisiota, jossa ihmisten kasvot värjäytyivät pinkeiksi ja oransseiksi.

Muistan lämmöllä mummiani ja ukkiani, jotka aikalaistensa tavoin kantoivat osansa sodan taakasta. Minulle siitä ei juuri puhuttu, mutta jotain ymmärrän silti. Kiitos, rakkaat.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Haava Pajun kädessä oli parantunut yö aikana.
- Sinun viisaat solusi, minä sanon.
- Eivätkö ne koskaan nuku? Paju kysyy. Minä ihmettelen 
soluja, jotka eivät koskaan lepää. 
Makaamme sohvalla. Solut suhisevat.