torstai 29. heinäkuuta 2010

Lukemispäiväkirja V

Minulla oli käsissäni monta kirjamahdollisuutta.
Päädyin lukemaan sen, jonka olin itse löytänyt
ja josta en tiennyt etukäteen mitään erityistä. Kirja oli Gilead ja kirjoittaja Marilynne Robinson.

Luin kirjan keskivaiheilta sattumalta muutamia lauseita.
Niissä kerrotiin, miten ihmiset alkoivat käydä metodistikirkossa joen rannalla.
Aloitin lukemisen.
Ensimmäisillä lehdillä ja niiden jälkeen aloin odottaa kirjalta paljon
sanat olivat kuin tummaa violettia
ja pelkäsin, etten pystyisi lukemaan kirjaa niissä olosuhteissa, joissa olin
koska haluaisin keskittyä siihen paremmin
ja ajatella välillä rauhassa.

Aluksi luin vähän lyhyemmissä pätkissä,
myöhemmin enemmän, kun tekstin rakenne kesti sen paremmin.
Luin levollisesti, tein havaintoja. Olin kosketettu ja olen edelleen.
Minussa on kysymyksiä, jotka eivät koske niinkään kirjaa kuin elämää itsessään.
En olisi yllättynyt, jos joskus lukisin kirjan uudelleen ja
näkisin sen toisin kuin näen nyt.

Lukemisen jälkeen ei ollut kiire seuraavan kirjan kimppuun.
Pikemminkin pieni ajattelutauko tuntui tarpeelliselta.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Lukemispäiväkirja IV

Luin taas.
Lukemissani näkyy harjoituksen tuottama tottuneisuus, jota kirjan piirteet tällä kertaa tukivat.
Luin rauhallisesti ja silloin kuin ehdin (enkä silloin kuin en oikeastaan olisi ehtinyt).
Lukemisestani oli sosiaalista haittaa vain viimeisten lukujen ollessa käsillä. Tällöin välttelin ihmisiä varmistaakseni mahdollisuuden lukea rauhassa loppuratkaisuun saakka.
Kun kirja oli lopussa, maistelin vielä tarinan kerroksia tyytyväisenä,
koin saaneeni tarinalta jotakin, vaikka samalla selvästi ymmärsin, että kysymys on viihtymisestä ja että siinä mielessä lukeminen muistuttaa television katsomista. (En minä tv-sarjaakaan katsoessa koko ajan kysy, että antaako tämä tarina nyt minulle jotakin.)

Kirjavalintaan ei vaikuttanut kukaan.
Ostin kirjan pokkarialesta kauniin kannen houkuttamana:
Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus.


Lopetin lukemisen lauantaina.
Nyt olen alkanut kysellä itseltäni, mihin kirjaan tarttuisin seuraavaksi.
Kirjastosta on yksi kirja lainassa ja sen olen aloittanutkin.
Toinen vaihtoehto on alekirjakaupassa vastaan tullut, joka ehkä kiinnostaa enemmän (ehkä koska en ole kuullut siitä keneltäkään mitään) - ja jolta odotan syvempää kuin tältä nyt lukemaltani. (Setterfieldin kirjaa nimitettiin jossain lukuromaaniksi, mikä kuulostaa minusta lähes yhtä järkevältä kuin Asikkalan seudun Vesijärvi.)

***
Ps. Vaikka ylläolevassa annan ymmärtää, että olisin jo lähimain sisäistänyt kaunokirjallisuuden lukemiseen vaadittava mielenlaadun ja asenteen, on minun rehellisyyden nimissä myönnettävä, että tämän kirjan päättämistä viivyttivät paitsi kirjan pituus, myös se, että ahmin väliin muutaman pokkarin verran vetävää ja tuttunoloista asiatekstiä :-).