lauantai 31. lokakuuta 2009

Omilla mailla

Mieli on raskas ja keveä yhtä aikaa. Mies tulee aamulla kotiin. Hän lentää yön pois lämpimästä tänne kylmään, raikkaaseen, kauniiseen pimeään.

Minun pieneni nukkuvat kolmion kärjissä. Menen keskelle makaamaan. Joka suunnalta kuuluu tasainen hengitys. Vajoan, tulen samaksi.

Mieli on raskas ja keveä yhtä aikaa. Kuulostelen näppäinten ääniä. Haluaisin, että joku olisi vielä tässä, että voisin jatkaa keskustelua aamuun, olla vähän vielä irti konkreettisesta, ystävyyden luomassa poikkeustilassa. Kaleidoskoopista katsoisin vaihtuvia kuvioita. Onko siinä peili? Itsenikö näin?

Kävin siellä, minkä olen jättänyt taakse. Tapasin ihmisen, joka asuu minun kodissani nyt. Olin lämmössä ja puheen sorinassa. Kun astuin taikapiiristä ulos olin kipuun saakka haikea ja kuitenkin kummallisen vapaa, ikäänkuin minulla vain täällä olisi aivan täydesti tilaa kasvaa siksi, joksi olen tulossa, mutta jota en itsekään vielä tiedä. Miten minussa on jotain näin paljon tilaa tarvitsevaa, näin tummaa, näin vihreää, näin hidasta? Onko minussa jokin vakaa, onko minun oltava näin varma ja kuitenkin näin hauras, näin kovin rajoitettu?

Onko asetuttava avaralle, yksinäisyyden varjoon?

Ovatko vaihtoehdot näin rajatut: olla tänään se, mitä olen tänään? Eikö pitäisi jotain muuta? Eikö aina pitäisi - olla matkalla johonkin, jotain toista, jotain enemmän, jotain vähän juhlavampaa, ei näin arkista, näin sameaa, näin tavallista tai vähän outoa, poikkeavaa? Mutta että pohjia myöten asettua elämään juuri tätä minun omaa kohdalle sattunutta elämääni? En tiedä olenko koskaan kysynyt sitä itseltäni. En ole tullut suostuneeksi - syvältä, pohjia myöten.

Että ihan tavallinen elämä. Ei mitään erityistä.
Eikä tämä päivä mitään tulevaa varten,
jos hyvä elämä, niin ihan tässä, tänään vaikka.

torstai 29. lokakuuta 2009

Jossain tuolla helpottaa

Lasken viikkoja kevyempään. Kolme.
Siinä on vähän petosta. Viisi ennemminkin, tai enemmän.

Lasken,
toivon pysähtymisiä ja päiväunia
ja sitä, että ehdin ja teen, ilman, että jonkin, minkä ehkä olen unohtaunut, tuntuu olevan kaatumaisillaan niskaan.

Katson kalenteria,
odotan, että siinä olisi tilaa aikoa ja suunnitella.

Olen väsynyt. Menen nukkumaan.
Kolme. Kolme. Sitten ainakin vähän jotakin toista.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Kaikki menee ihan hyvin II

On tiivistä. Avaan joskus blogin, mutta en oikein ehdi asettua kirjoittamiseen. Nytkin melkein kuin varastan vähän aikaa...

Edellisen postauksen jälkeen olen ottanut tietoisesti rennommin,
rajannut työtä, mennyt vähän matalammasta kohdasta aitaa.
Olisi ihana sanoa, että se ei ole haitannut mitään - mitä minä höpsö olenkaan ottanut paineita ja stressannut suotta, kaikki sujuu näinkin aivan yhtä hyvin, vain vähemmällä vaivalla...
Kaikki on mennyt ihan hyvin - siis kelvollisesti, tilanteista on selvitty, asiat on saatu jollain mallilla sujumaan...
mutta olen unohtanut yhtä sun toista, monistanut tarvittavia papereita viime tipassa tai tunnin aikana, myöhästynyt pari kertaa tunnilta, aloitellut muitakin vähän viiveellä ja sen sellaista.
Olisi jossain määrin rennompaa pitää tunteja, joita olen suunnitellut niin, että oikeastikin tiedän, mitä olen tekemässä. Mutta siihen menee paljon aikaa, enkä halua antaa sitä kaikkea.
Siispä tasapainottelen jatkossakin hallinnan ja kaooksen välillä.
Kaikki menee ihan hyvin.

torstai 22. lokakuuta 2009

Kaikki menee ihan hyvin

Ostin viikonloppuna sympaattisen kortin, jossa on teksti: "Kaikki menee ihan hyvin."
Kaiken pienen stressin ja kiireen keskellä olen muistellut sitä
ja kaikki on mennyt ihan hyvin,
ellei paremminkin.
Opiskelijat ovat tuoneet iloa. Olen saanut ihastella heitä ja heidän tekemistään, osaamistaan. Olen saanut jättäytyä sivuun, jättää heille tilaa.
Olen saanut tänään olla niissä hetkissä, jotka tekevät tästä työstä kaiken sen vaivan arvoista. Olen tyytyväinen - ja utelias huomisesta.
Yksi hoitava puoli tässä on siinä, että nämä ilot ovat tulleet osakseni nyt, kun olen puoliääninen ja kotona kiireinen. Se vahvistaa tuntua, että "kaikki sujuu ihan hyvin" - joskus minusta riippumatta.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Pieni tauko

Aamusta asti liikkeessä
ja nyt olen tässä.
Keitän teetä.
Kirjaston kirja on palauttamatta.
Ääni on kestänyt tänään pitämäni tunnit.
Huomenna sen pitäisi kestää koko päivä.

Kohta tartun suunnitteluun,
sitten päiväkotiin, pojan harrastukseen
ja kotiin.
Illalla vanhempainiltaan, lasten iltatoimiin
ja takaisin tietokoneen ääreen.

Teimme tunnilla kolmen minutin mittaisen tietoisen läsnäolon (mindfulness) harjoituksen. Ehkä siitä johtuen minulla on nyt rauhallinen olo,
vaikka päivän toimet ovat vasta puolessa ja olen väsynyt.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Äänettömällä

Uusi viikko on alkanut.
Nämä ovat niitä viikkoja joita lasketaan jo etukäteen
ja joista selviämistä voisi juhlistaa melkeinpä kutakin erikseen.

Tämä viikko alkoi työvälineet ruosteessa:
ääni painui olemattomiin jo eteisessä ensimmäisiä kuulumisia vaihtaessa,
luokkapuheseen siitä ei ollut laisinkaan.
Kaivoin videon esille.
Annoin tehtäviin ohjeet kirjallisesti.
Luokassa oli kummallisen hiljaista, kun minäkään en puhunut mitään.
Huomenna etenemme tarpeen mukaan samalla tyylillä.

Kotijoukkoihin kirjalliset komennot eivät vielä tehoa,
joten vähän paukkuja pitää säästää iltaan.
Mies on tällä viikolla reissussa pariin otteeseen.

Olen melkein vähän ylpeä itsestäni,
kun tajusin ottaa puhumisen kanssa näin tyynesti ja selvisin silti tunneista.
En ainakaan vielä joutunut kokemaan viiltävää veistä kurkunpäällä.
Nyt ääni on vain matala ja hiljainen, kurkku kuitenkin jotenkin suojattu, jätetty auki repimättä. Olenko tajuamassa, että tautien kanssa on viisainta levätä heti, eikä vasta sitten kun on ihan pakko, eikä muuhun kykene? (Ei sillä, että olisin juurikaan kyennyt puhumaan tänään - mutta että en edes viimeiseen asti yrittänyt.)

Kotona iltajuttelut miehen kanssa jäävät väliin.
Tulee vähän ikävä. Lapset saivat viimeiset suosiolla irronneet äänet.
Yöhön hiljaisuus sopii. Ja lepo.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Moraaliohjeita

"...toisten elämää pitää pikkusen varoa, ettei toiset kuole kesken elämän."

Näin keskimmäinen.
Mietittiin liikennesääntöjä taaperokärrylle, kotioloihin.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Kävin muualla,
koko perhe mukana.
Se teki hyvää ja tuntui lomalta.
Ostin muistoksi ihania kortteja. Nyt mietin, mitä koristaisin niillä.
Perhettä kiertää jokin flunssanpoikanen,
tuli minuunkin, vei osan äänestä.
Yritän olla murhetimatta siitä.
Huomenna on kotipäivä, siirtymäpäivä, osittainen työpäivä.
Mutta sitä ennen ihanan unen lämmin syli.

Hyvää yötä!

torstai 15. lokakuuta 2009

Teekaapin pohjukoita

Teekaappiin on kasautunut kaikenlaista.
Olen aikoillut muutamaankin otteeseen juoda kaapin tyhjäksi,
mutta aina on ote lipsunut ja uusia houkuttelevia teepussukoita ilmestynyt vanhojen rinnalle. Viimeisin yritys on kestänyt jo hyvän aikaa ja sen tuloksena teehylly on selvästi väljentynyt.

Mitä sitten on jäljellä? Ja miksi?

Kokoelman vanhimmat pussit ovat Coop-merkkisiä. Niitä on kaksi pussia fenkoliteetä ja yksi pussi hedelmäinfuusiota. Ne on ostettu Sveitsistä noin neljä vuotta sitten. Miksi ne ovat lojuneet teepussirasiassani näin pitkään, on vaikea sanoa. Unohdettuja, syrjittyjä ja ehkä vähän säästelyjäkin. Luulin jossain vaiheessa ettei fenkoliteetä saisi Suomesta. Pussit ovat tiiviisti yksilöpakattuja, mikä myös vähän selittää asiaa.

Muu kokoelma koostuu ratkaisevasti tuoreemmista vuosikerroista. Mukana on kokoelma erimakuisia Sonnentor yrttiteepusseja, jotka sain lahjaksi viime jouluna. Yksi pussi yhtä makua. Olen valinnut niistä aina silloin tällöin jokun tilanteeseen sopivan, vajaa puolet pakkauksesta on jäljellä. En ole mitenkään kiihkeä yrttiteen ystävä. Muutama muukin yrittiteekokeilu on jättänyt jälkensä: 2 pussia piparminttua (hyvää), fenkoliteetä Suomesta, Yogin lakritsiyrttiteetä (joka on sen verran omituista, että maistelukertojen väliin muodostuu taukoja) sekä Yogin TulsiMint -teetä (joka on ihan hyvää). Samanhenkisten kokeilujen sarjaan kuuluvat myös Mate-haudukkeen ja Honeybush-haudukkeen pussien jämät, jotka odottavat viimeistelyä. Kumpikaan ei ole kovin vanhaa, eikä kumpaakaan ole kovin paljon. Rooibokset join pois ensitöikseni.

Varsinaisten teelajikkeiden osalta jäljellä on pari pussia Twiningsin Ceylon Orange Peacoeta, joka on peruspussiteesarjassa jonkinlainen kestosuosikki. Näitä säästän pahan päivän varalle, jos nuo yrtit sun muut alkavat tämän kaapintyhjennysprojektin edetessä pahasti tökkimään... Varastossa on myös paria laatua vihreää teetä, joista pidän. Herkuttelusarjaan kuuluvat myös Yogin Back Chai ja etenkin Yogin Green Chai. Niitä en raaski ryystää ihan arkikulutuksessa.

Harvoin tarjoiltuihin herkkuihin kuuluu jasminitee. Silloin kun kaipaan sitä, pidän siitä valtavasti. Muut ajat pussi pysyy suljettuna, eikä maku viehätä.

Kaapin perälle, kauniiseen rasiaan oli jäänyt miehen tuoman Darjeeling erän jämät. Kun tämä teelaatu aikanaan avautui minulle, hankin sitä liikaa ja tiemme erkanivat melko nopeasti. Nyt olen uudistanut tuttavuutta velvollisuudentuntoisesti. Kohta purkin pohja on paljastettu. Saatan jäädä kaipaamaan.

Virheostoksiin luen Nordqvistin maustetun valkoisen teen pussit. En maista niistä teetä lainkaan ja valitut makuaineet tuntuvat epäluontevilta, keinotekoisilta. Forsmanin inkiväärillä maustettu musta tee maistuu ensimmäisessä kupissa terävästi inkivääriltä ja sittemmin ei lainkaan. Inkiväärin maku on aidossa inkivääriteessä (haudukkeessa) mieleeni, mutta tässä se ei ole palkitsevaa, vaan lähinnä ärsyttävää. Mausteen haiduttua pohjalla on lattea, peruslaatuinen musta tee. Juohan tuota, mutta turha, niin turhaa tällainen.

Tässä siis lähiviikkojen teevalikoimaa.
Hyviä teehetkiä!

Ninnannaa!

"Ninnannaa!" (= ihanaa) huudetaan monta kertaa aamuntuhinaisten pikkupoikien möyriessä ympärilläni ja päälläni.
On äidin ja poikien yhteisen vapaapäivän aamu
ja se alkaa suloisesti.
Esikoinen on kaverilla yökylässä ja minä keskityn nyt näihin omiin karhunpentuihin. Pieni istuu ensimmäisen tunnin sylissä, sitten molemmat alkavat keksiä leikkejä. Toinen valtaa lastenhuoneen. Sieltä kuuluu laulua ja autoleikin ääniä. Pienempi rakentelee Brion Pelleä ja muita vastaavia "palapelejä" tässä ihan jaloissani, lähellä.

Läheisyys ja saatavilla olo. Siinä päivän teemat ja tehtävät minulle.

Etenkin pienin tuntuisi tarvitsevan paljon niitä molempia -
etenkin jos päiväkotipäivät ovat olleet pitkiä.
Ensi viikolla ne ovat tosi pitkiä. Mies on matkoilla ja minun työni aikamäärät joustamattomia. Surettaa jo etukäteen. (Yksi pitkistä päivistä johtuu henkilökunnan virkistysretkestä. Virkisty siinä sitten, kun tiedän, että paljon tarpeellisempaa olisi päästä kotiin ja keventää pienimmän kuormaa.)

Onneksi syyslomaan mahtuu pientä mukavaa.
Sain vihdoin toteutettua lapsille heijastinsuunnistuksen, jota olin pitkään aikonut. Seuraavalla kerralla teen reitistä pidemmän ja vaikeamman. Heijastimet löytyivät taskulampuilla yllättävän nopeasti.

Tänään teen keskimmäiselle omia hampurilaisia lounaaksi
ja jälkkäriksi porkkanakakkua.
Muuten olen vaan tässä, enkä yritä mitään.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Täydellinen

Jokin aika sitten iltasaduksi oli ideaoppia.
Mies keskusteli lasten kanssa täydellisistä asioista,
esimerkiksi täydellisistä ympyröistä, ympyrän ideasta
ja siitä, miten jokainen todellinen ympyrä on aina jossakin suhteessa vähemmän kuin täydellinen.

On mennyt perille.
Tänään neljävuotias totesi ruokapöydässä:
"Kukaan ei ole täydellinen. Kaikki on vähän soikeita."



Niin on.
Aika soikeita ollaan, kun tarkemmin katsoo.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Maanantai

Ensimmäisen lomatyöpäivän alkaessa mietin, mikä olisikaan paras tapa lähestyä korjattavaa koepinoa. Auttaisiko kynttilöiden tuoma tunnelma? Entä musiikki? Rauhallinen asenne? Määrätietoisuus? Tavoitteet ja aikarajat? Hyväksyminen (tähän menee koko päivä, ehkä enemmänkin)?
En päätynyt vastauksiin, mutta koepinoon kävin käsiksi. Se vei kaiken sille varatun ajan ja kaiken muunkin ajan. Toinen pino arvioitavaa jäi vielä odottamaan huomista päivää.
Hyväksyminen? Kai sitten, pakosta. Mutta huomenna taistelen kuitenkin vastaan - jollekin muullekin haluaisin aika - luovemmalle, tulevaa helpottavalle.

Lasten kanssa on mukavaa.
Pojilla oli pari tuntia tavallista lyhyempi päivä hoidossa. Olivat iloisia.
Pienin haluaa isosiskon mallista pelata Unoa. Hän osaa laittaa kortteja pinoihin, äidin kanssa vuorotellen. Värit menevät melkein oikein, mitä nyt vihreä ja sininen vielä vähän sekoittuvat.
Tytär haluaisi pelata Unoa koko ajan.
Hänellä on aika vahva puolustusstrategia. Voitan silti välillä, lapsena hiotuilla kikkakuutosilla.

Kolmannen osa

Viikonloppuna kävi niin, että isommat lapset olivat jossakin omissa touhuissaan ja syötimme miehen kanssa kaksin pienintä. Hän on välillä vähän ns. valikoiva syömäpuuhissa, joten mieheni ehdotti, että tehdäänkin tämä nyt yhdessä, ihan rauhassa. Pieni kapusi syliini ja isi alkoi häntä syöttää. Molempien vanhempien jakamaton huomio ympäröi lapsen. Hänen elämässään näitä tilanteita ei varmaan ole montaa ollut. Koko asetelma tuntuikin meistä vanhemmista vähän omituiselta --- kahden aikuisen voimavarat käytössä yhden pienen syöttämiseen (joka lisäksi osaisi syödä itsekin). Ja samalla tajusimme, että esikoisen elämä taisi tätä päivät pitkät (tai illat pitkät vähintään): äiti ja isä ihmettelemässä ja ihastelemassa hänen edesottamuksiaan. Kovin on toinen osa kolmannella, joka saa - joskus aika äänekkäästikin - pitää puoliaan että saisi pitää edes noin puolikkaan vanhemman puolikkaan huomion...

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Open syysloma

Nyt on viikonloppu, joka edeltää ns. syyslomaa.
Joudun paikkaamaan syysloman päivinä sairaspäiviltä kertyneitä rästejä
ja haluan myös suunnitella juttuja eteenpäin -
jokainen etukäteen tehty tunti on tunti vapaata täysien työpäivien jälkeisinä iltoina. Tarvitsen niitä tunteja enemmän kuin syyslomaa nyt.
Silti olen ihan vähän kitkerä.
Olisihan se mukava olla ihan vaan lomalla tai vaikka ihan lomamatkalla kuten toiset kuuluvat olevan...
Moni asia on suhteellista ja riippuu siitä, mihin vertaa. Minä nyt vain en pysty pitämään niitä kaikkia vapaapäiviä, jotka teoriassa olisivat mahdollisia. Pidän kuitenkin yhden kokonaisen ja yhden puolikkaan vapaapäivän. Ja mekin lähdemme pienelle matkalle jonnekin, jossa seinät ovat kaarevia ja taivas korkealla.
Ja onhan minulla viikko vapaata pakollisista iltatöistä, aamuheräämisistä ja tiukoista aikatauluista! Työtkin ovat enimmäkseen mieluisia, yhtä ankeaa lukuunottamatta.

Jos on työtä,
on työn iloakin!
Viime viikolla oli monta sykähdyttävää tilannetta, lämpimiä hymyjä, huumoria, oivaltamisen ja onnistumisen tuntuja. Näyttää siltä, että tähän jaksoon, jossa on tiukalti työtunteja, on myös annettu iloa ja voimaa tuovia opiskelijoita innostuksineen, kysymyksineen ja valoisine asenteineen. Olen kokenut kiitollisuutta siitä, että saan olla opettaja. Olen miettinyt opettajien pitkää ketjua vuosikymmenten ja satojen halki, kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat olleet tällä erityisellä paikalla - asioiden ja ajatusten välittäjänä, samanaikaisesti vahvasti läsnäolevana ja sivullisena, arvosteltuna sekä toisaalta kunnioitettunakin hahmona toisen ihmisen kasvussa ja elämässä.
Hämmentävää ja kiehtovaa se on,
arkista ja arkkityyppistä yhtä aikaa.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Lasten suusta

Meillä oli viikonloppuna vieraita, aikuisia.
Heitä varten ihan siivottiin - ei tipotipotarkkaan, mutta suuret linjat olivat ja säilyivät suunnilleen kohdallaan.
Tänään tulin koulusta yhtä aikaa esikoisen ja tämän ystävän kanssa.
Ystävä on meillä ensimmäistä kertaa.
Tytöt tumpsahtavat olohuoneen lattialle. Ystävä katsoo ympärilleen:
"Onpas täällä sotkuista!" hän toteaa.
Tytär ja minä nauramme, ja selitämme, että tilanne on yleensä paljon, paljon kaoottisempi.
Vaivihkaa pyyhin muruja liinalta
ennen välipalan tarjoilua.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Kommenttia edeltäviin

Kiitos Katja, Elina ja Anu kommenteista. Luin niitä moneen kertaan ja ajattelin jatkaa mietteitä tässä blogin puolella.

Pitäisi näköjään lukea itselleen noita huoneentaulujaan.
Viime yönä nukuin katkonaisesti ja harjoittelin repliikkejä tulevan päivän tilanteisiin (mikä on siis aika nauretettavaa, koska olen tositilanteessa ihan sujuva spontaanimminkin). Niin vain pääsi uusien kurssien aloittaminen kuitenkin uniin. En tiedä onko se jännittämistä vai jotain vaan ylivirittynyttä intensiivisyyttä, mitä minussa tuppaa olemaan. Niin, ja on se jotain taipumusta reagoida ihan fysiologisella stressireaktiolla jotenkin aiempaa helpommin. (Epäilen, että minussa tämä puoli on vahvistunut/liipasin herkistynyt lapsi lapselta. Tunnistan reaktion aika selvästi muutoskohdassa. Rentoudun irti työajatuksista koko päivän. Illalla pakkaan työkassin. Reaktio syntyy ja jää olemaan. Se ei ole kovin voimakas, mutta aivan havaittava ja vähän kroonisenolonen se on. Yritän opetella sen rauhoittamista.
Tunnistan tässä piirteessä Elinan mainitseman hiipivän uupumuksen riskin.

Katja: Opiskelijoilla ei ole AAVISTUSTAKAAN siitä, miten paljon vaivaa opetus vaatii. Ei minullakaan ollut, kun olin opiskelijana. Saatoin olla jopa aika vaativa. Ja paljon tosiaan jää opiskelijoilta näkemättä; pieniä valintoja joilla kurssi saadaan raiteille, muuttuneita suunnitelmia ja olosuhteita joihin sopeudutaan, se miten paljon opiskelen, jotta osaan sisäistyneesti kertoa asian, jonka he lukevat oppikirjasta...

Toteuten tuota opiskelija opettaa ideaa kahdella kurssilla. Molemmat alkoivat tänään. Opiskelijat olivat ihan uteliaita ja kukaan ei valittanut mitään. Ryhmät tuntuivat mukavilta. Keksin luokaan uuden istumajärjestyksen. Sävelsin osan tuntisuunnitelmaa hatusta, kun vaivalla tekemäni valokuvat eivät avautuneetkaan koulun koneella. On tyytyväinen olo.

Muutenkin tänään oli tosi mukava opettaa. Sehän siinä suunnittelussa on niin koukuttavaa, että opettaminen on vaan aivan tosi kivaa, kun on kansiot/tikut äärellään kivoja ideoita ja luovia ajatuksia. (Ja vastaavasti työ on aika masentavaa, jos ei itsekään meinaa jaksaa kuunnella omaa ääntään.) Hellitä siinä sitten. :-)
Mutta, kuten Anu sanoo: keveys kannattelee...

torstai 1. lokakuuta 2009

Säkkärätukkaisen nuken halaaminen

Ei täällä stressistä eroon olla pääsemässä.
Mutta jos edes nostaisin syliin, reppanan,
säkkärätukkaisen, laihan mollamaijan.
Halaisin kunnolla. Huomaisin, miten kylmä sillä on
ja virkkaisin nutun siitä langasta, joka on jäänyt yli.

Tarjolla: Mahdollisuus jatkuvaan stressiin!

"Joissakin tilanteissa, kokemamme uhka voi pikemminkin olla oman mielemme, kuin kyseisen tilanteen tuotosta. Kun tarkastelemme rasittavia hetkiä tietoisesti, näemme selvemmin, miten oma puolueellinen näkökantamme voi saada meidät reagoimaan liian voimakkaasti tilanteen todelliseen luonteeseen nähden. Voimme silloin kehotta itseämme päästämään irti rajoittuneesta näkemyksestämme vain katsoaksemme, mihin se johtaa. Voimme yrittää luottaa siihen, että kaikki sujuu paljon sopusointuisemmmin, jos pyrimme kohtaamaan tilanteen rauhallisin ja selkein mielin. Miksimme kokeilisi tätä vaihtoehtoa kerran tai pari? Mitä menetettävää meillä on?" Jon Kabatt-Zinn

Minulla on mahdollisuus olla jatkuvalla syötöllä stressaantunut.
Luen vaihteeksi Kabat-Zinniä. En tiedä toista, joka osaisi niin kauniisti sanoa sen, että osa stressistä on oman pääni tuotosta.

Olen valmis myönnytyksiin.
Olen tosiaan etukäteen päättänyt, että tämä tuleva opetettava jakso on "ihan kamala" ja että liikutaan ihan "selviytymisen rajoilla". Olen myös useaan otteeseen todennut, että jakson aikana lapseni tulevat kärsimään siitä, että heidän äitinsä on jatkuvasti varattu työtehtäviin.
Nämä ovat ajatuksia, joista jossakin stressisessä itsesäälissä olen halunnut pitää kiinni.

"Meidän ei tarvitse taistella ajatustemme ja tunteidemme kanssa eikä pakottaa asioita sujumaan oman mielemme mukaan." Jon Kabatt-Zinn


Sellaisia ajatuksia minulla siis on.
Kun näen ne, huomaan muitakin, reunoille sysättyjä. Mitäpä menetettävää minulla on, jos kokeilen vähän niitäkin.
On tilanne. Se on sellainen, mikä se on.
Minulla on siitä erilaisia ajatuksia ja tunteita.


Nämä sanat piirtävät rajan,
jonka ajatteleminen rauhoittaa minua.