perjantai 21. tammikuuta 2011

Tulevaisuudessa elämisestä

Milloin ihmiseen kehittyy kyky siirtyä mielensä varassa tulevaisuuteen?

Pajulla, joka on kolme, sitä ei juuri näyttäisi olevan.
Hän ei elä tulevassa, mutta muistelee joskus mennyttä. Hän sanoi pitkään kaikesta ajassa taaksepäin olleesta eilen. Nyt hän sanoo kerran. Pajulle ei paljon merkitse, että loma tulee viiden viikon päästä.

Timotei elää jo tulevassa. Hän suunnittelee junaa, jonka aikoo rakentaa päiväkodin jälkeen legoista. Hän suunnittelee labyrinttiä, jonka päiväkodin palikoista saa tehtyä. Hän jännittää eskariin menoa. (Jo nyt!) Pukee kaiken itse päälleen, mutta tarvitsee hanskoissa apua. Kai ne sen verran siellä eskarissa voi auttaa, hän sanoo. Hän suunnittelee kuusivuotissynttäreitään, jotka vietetään toukokuussa. Hän laatii kutsulistan ja miettii, montako vierasta mahtuu pöydän ympärille. Hän varaa oikeuden auttaa kakun tekemisessä. Hän pohtii lahjoja, jotka tulee saamaan. Hän innostuu kruunusta, joka hänelle päiväkodissa annetaan.

Usein sanotaan, että lapset elävät nykyhetkessä. Timotein puheissa on tässä suhteessa lapsuuden viattomuuden menettämisen tuntua.

Minä elän luontevammin tulevassa kuin menneessä.
Olen huono muistelemaan. Voisin tehdä sitä enemmän.
Tulevan ennakointi on osa työtäni ja muutenkin osa minua.
Voisin tehdä sitä vähemmän - nykyhetken, kokemisen ja läsnäolon eduksi.

Iltatoimilla Paju toteaa:
Äiti, sä kuolet.
Ja isi.
Ja kaikki meiän lelut.
Mut ei vielä.
Mekin kuollaan.
Mutta ensin meistä tulee isiä.


Tulevaisuuden ennakointia tämäkin.

6 kommenttia:

onnenpäivänen kirjoitti...

Ihana teksti :) Tässä just pitäisi olla. Mua kyllä kirjottaminen on auttanut vähän siinä :)

Lumikko kirjoitti...

Ihanat nimet lapsillasi, Paju ja Timotei. Tiedätkö sen Arja Saijonmaan jazzahtavan 60-luvun kappaleen Timotei, jossa lauletaan "Timotei sinä keinuva heinä varrella ojan, sinun luotasi vei tie kerran tytön ja pojan". Se on niin ihana kappale ja runo (Eila Kivikk'ahon).

Minä elän paljon enemmän menneisyydessä kuin tulevassa. En pidä sitä pahana, suorastaan ärsyynnyn sellaisista "mennyt on mennyttä, ei niitä kannata muistella"-hokemista, joita toisilla on elämänohjeinaan. Minulle muisti ja menneisyys ovat ehtymättömiä aarrearkkuja, luovuuden ja etenkin itsetuntemuksen välineitä. Ei liene yllätys, että koulussa historia oli lempiaineeni äidinkielen ohella, siitäkin huolimatta että en ollut hissassa kovin hyvä (puuttui holistista ajattelua).

Vakavaa pohdintaa Pajulla :)

Marikki kirjoitti...

onnenpäivänen: Niin minuakin. Aloitin jokus vuonna kuusi (siitä nimi)... kun tuntui, että oli pakko löytää joku tila jossa olla vaan ja kuunnella mitä itsessä juuri sillä hetkellä tapahtuu. Ja sellaiselle näyttää olevan edelleen tarvetta.

Lumikko: Saijonmaan laulu ei soi korvissani, tuon alun olen kuullut tietämättä miten se jatkuu :-).

Minusta olisi mukavaa elää vähän enemmän menneessä. Mutta muistini ei ole siinä hyvää laatua. Unohdan koko ajan omaa elämääni. En muista ollenkaan tarkasti. Siskoni muistaa lapsuuttani paremmin kuin minä. Siksikin ajattelen, että olisi hyvä vähän muistella. Ja kirjoittaa :-) muistiin. Valokuvista ym. pidän juuri siksi, että ne auttavat muistamaan, mutta en ole luonnostani muistajatyyppiä, vaikka vähän toivoisin että olisin. Onhan se nyt sääli, jos ei muista eläneensä...

Celia kirjoitti...

On kuinka kauniit nimet lapsillasi!

Minäkin olen taipuvainen elämään tulevassa, suunnittelen ja kuvittelen paljon päivien päähän. Olen saanut siitä välillä kans moitteita, ettei saisi olla siellä tulevissa edes mietteissään. Tuo tässä hetkessä olemisen pakko on minustakin aika ahdistavaa, on niin monta tapaa elää "tätä hetkeä" .

Ihana blogi sinulla, olipa kiva , kun löysin tänne.

Marikki kirjoitti...

Celia: Kiitos, nimet ovat bloginimiä, mutta toista niistä harkitsin aikanaan oikeaksikin nimeksi, mutta mies ei ollut aivan samaan mieltä :-). Nimet sopivat hyvin kantajilleen.
Tervetuloa lukemaan blogiani! Olen käynyt luonasi katsomassa kuvia ja sanoja. Sinulla on kaunis blogi.

maiju kirjoitti...

Kiva lukea näitä lasten suusta sanottuja. Mökille minullakin ikävä. Kohta se kevät tulee :)