sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Levollista ahkeruutta?

Olen viettänyt tänään ensimmäistä työpäivää loman jälkeen. Opetan huomenna osapuilleen tauotta kahdeksasta kolmeen. Tämä päivä on mennyt valmistellessa. Käytän työasioihin myös ensi lauantain, joten työviikosta on tulossa seitsenpäiväinen.

Korvissani on soinut vähän härnäävästi lause: Ahkeruus on ilomme!

Tulevan viikon aikana ahkeruuden olisi hyvä olla iloni.
Ei saisi käydä niin, että aika mennee aatellessa, päivä piätä kiännellessä... vaikka se kovin leppoisalta kuulostaisikin.

Miten siis käy hitaan elämäni härkäviikkojen koittaessa?

No, ihan ensimmäiseksi on sanottava, että stressihän siitä meinaa tulla.
Pitäisi käynnistyä kerrasta täyteen vauhtiin, pysyä siinä ja olla tehokas ja tuottava.
Stressi yrittää ovella, vaikkei siitä liene sanottavammin hyötyä (tässä tilanteessa).
Sanon sille päivää, mutten jää pitämään kädestä. Jotain parempaa tarvittaisiin härkäviikkojen vieraaksi.

Pitäisi tarttua toimeen ja pysyä toimessa

Ahkeruudessakin on oma ilonsa, vaan miten saisin siitä kiinni?

Esteenä on stressaantuneen asenteen seuralaisena suostumattomuus - joku sellainen mieliala, että vähän kyllä pistän vastaan, enkä ihan nyt mukaudu näihin askareisiin, siirrän edellä jo voin, vetkutan ja vitkutan... (Käytännössä tällaisella asenteella voi venyttää työn taakantuntua viikko- ja kuukausikaupalla.)

Ei kiitos! Ei tätä!

Haluaisin levollista ahkeruutta.
Stressistä luopuisin,
suostuisin käsillä oleviin.
Asettuisin, muistaisin hengittää, tekisin sen, mikä on tehtävissä (liikaa murehtimatta osaamisista, tuloksista, aikatauluista, odotuksista...), nauttisin tekemisestä - en haraisi vastaan. Lepäisin, kun on sen paikka. Olisin odotuksissani kohtuullinen, mutta jättäisin innostumisellekin tilaa. Pyrähtäisin välillä juoksuun ja selviäisin kiperän paikan yli. Huohottaisin vähän ja nauraisin, ottaisin seuraavat askeleet taas keveämmin. Muistaisin välillä katsoa ulos, välillä sisään, huomata kauniin, panna merkille olennaisen. Olla peloton, olla levossa.

Sitä haluaisin
ja tarvitsisin tulevaan viikkoon.


***
Levollisuuden esille ottamisesta kiitos mm:lle aiemman kirjoitukseni kommenttilootassa.

10 kommenttia:

mm kirjoitti...

Levollinen ahkeruus - osaan hyvin sisäistää käsitteesi.

Marikki kirjoitti...

mm, anteeksi, viittasin sinuun väärillä kirjaimilla! Muisti pettää... Korjaan asian.

Osaisinpa minä nyt vielä siirtää tämän käsitteen elämään! Yritän! Levollisen vakavasti :-).

Linnea kirjoitti...

Niinpä.
Olen tässä kohta parinkymmenen (apua, niin pitkään jo!!) opettajavuoteni aikana oppinut suunnittelemaan ainakin pikkuisen ajankäyttöäni. Hyvä niin. Jokin terä stressaantumiselta on taitettu.

Levollinen ahkeruus kuulostaa ihanalta, pehmoiselta. Juuri oikealta. Ihmisen pitää olla levollisesti ahkera.

tinttarus kirjoitti...

Hmm. Kohta 30 vuoden opettajantyövuoden jälkeen nyt viettäessäni suloista toteen käynyttä haavettani- VUOROTTELUVAPAAvuottani- katsahdan eri silmin ja uskon, että osaan olla enää stressaantumatta. En tyystin, mutta ehkäpä tehdä sitä levollisen ahkeruuden sylissä:) Hyvä käsite tuo LEVOLLINEN AHKERUUS!

Työ vie mennessään, kun siinä on sydän tiukasti mukana. Ei ole helppoa irrottaa stressintuntua helmoistaan. Mutta pyrkimys on hyvä.

LEvollisuutta. Hetkiin tarttumista ja niistä nauttimista sinulle toivottelen!

(ja suosittelen ottamaan haavelistalle vuorotteluvapauden...:)

tinttarus kirjoitti...

:) LAskutoimituksen jälkeen korjaan liioitteluni...25vuotta plakkarissa vasta:)
VAikkei sillä lie merkitystä...

Marikki kirjoitti...

Linnea: minulla on tässä nyt tosiaan ajankäytön suunnitteluvirhe; ottaen huomioon tämän päivän opetuslastin, olisi pitänyt ihan levollisesti varata pitkästä lomasta perjantai arviointi- ja suunnittelutyöpäiväksi, etenkin kun lauantaille on vielä muita deadline juttuja työn alla. Mutta enpä tosiaankaan tullut sitä ajatelleeksi marraskuussa, kun poikien hoitopäiviä kyseltiin :-). Työmääräni vaihtelee aika paljon vuoden mittaan ja odottelen tässä jo parempia aikoja... Kun tästä talvensydämestä selviän, on loppukeväällä vähemmän opetusta.

Tinttarus: Mukavaa, kun kommentoit. Tervetuloa kuusen oksille! Vuorotteluvapaa kuulostaa tosiaan mukavalta. Minä olen ollut niin paljon perhevapailla, että täytyy nyt tähdätä vähän pidempään yhtenäiseen pätkään tuolla työmaalla, mutta pidemmän aikavälin haavelistalle vuorotteluvapaa sopisi oikein hyvin.

Virvatuli kirjoitti...

Ain laulain työtäs tee... eli niinkuin minä usein asian ratkaisen: lempimusa soimaan, tunnelmavaistus päälle ja jos oikein siltä tuntuu niin vaikka muutma tippa suosikkituoksua aromilyhtyyn. Auttaa kummasti... jopa veroilmoituksen tekoon!

Linnea kirjoitti...

tanttaruksen kanssa erittäin paljon samaa mieltä: jokaisen pitäisi joskus saada viettää vuorotteluvapaavuosi tai miksei lyhyempikin aika. Viitisen vuotta sitten olin 14 kuukautta pois töistä. Se oli rentouttavaa, voimaannuttavaa ja virkistävää.

Marikki kirjoitti...

Virvatuli: tänä iltana voisin ottaa noita mainitsemiasi keinoja käyttöön!

Linnea: Olin joskus opiskeluaikana harjoittelussa norssissa, jossa silloin viimeiset opettajat nauttivat norssin opeille annetusta oikeudesa pitää joka seitsemäs vuosi palkallista sapattivuotta,jonka sai käyttää haluamallaan tavalla, monet käyttivät opiskelemiseen tai johonkin kehittämistyöhön... Yleellinen oikeus kyllä sitten poistettiin, eihän se nyt näinä tehostamisen aikoina mitenkään olisi käynyt...

Pellon pientareella kirjoitti...

Oho, täällähän puhuttiin ihan samasta kuin minä viimeksi blogissani - en ollut matkinut "levollista energisyyttä", levollisen kylläkin :). Jotenkin sanasi tässä ja seuraavassa voisivat olla kuin itse kirjoittamiani... Tiedän mistä puhut! Vitku ja sitku ja osaanko... Yritän vain noudattaa kahta sääntöä: 1. aloita, 2. jatka. Hyviä tammikuun päiviä!