sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Jättänyt itseni sivuun

Luin Siri Hustvedtin kirjaa Vapiseva nainen ja minun tuli ikävä sanoja.
Olemme olleet melkein viikon vanhempieni luona.
En ole kirjoittanut sanaakaan,
enkä lukenutkaan melkein mitään.

Olen valmistanut ruokaa. Se on minun tapani helpottaa talon suruisuutta,
yhdestä suunnasta intensiivistä ja toisesta suunnasta pysähtynyttä.

En ihan vielä osaa olla täällä kokonaan onnellinen.
Ehkä sitä ei voisi odottaakaan.
Lapset värittävät kuitenkin tämänkin maiseman, tekevät kaiken eläväksi ja pulppuavaksi,
säkenöivät ja suunnittelevat.
Pieni iso poikani alkoi itkeä, kun kuuli, että lähdemme huomenna kotiin.

Ajattelen, että minun pitäisi yrittää muistaa, kuka äitini oli ennen,
kirjoittaa ylös, mitä muistan hänestä.
Juuri nyt minun on melkein mahdotonta ymmärtää mitään uutta siitä, mistä olen tullut:
hämärä piirtää rajan,
en näe taaksepäin.
Enkä oikein osaa olla sen kanssa, mitä on nyt.

Olen valmistanut ruokaa ja menettänyt hermoni kerran,
päästänyt hermoni harkinnan edelle,
hätistänyt isäni pois.

Täällä olen yksin, mutta en kuitenkaan rauhassa.
Rakastettu, mutta en läheinen, tunnettu.
Tuosta ensimmäisestä ymmärrän olla kiitollinen. En kirjoita tätä valittaakseni,
vain katsoakseni, mikä on totta.

Kun menen kotiin, kaikki mitä olen, ympäröi minua.
Täällä olen itsekin jättänyt itseni sivuun.





6 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Ymmärrän!Kiitos kun sanoitit tänne.

Nina kirjoitti...

Sanasi koskettavat syvältä - hahmottavat käsillä olevan muutoksen ja sen myötä surun ... Sinua ajatellen!

Ellinoora kirjoitti...

Sanojen ikävä sai minut juuri tänä aamuna lukemaan päiväkirjasta muistiinpanot äidin kuolemanhuoneessa viipymisestä ja kuoleman jälkeisistä tapahtumista tunnelmineen.
Myös omat sanat, ne, joita ei enää muista, voivat auttaa ikävässä..

Linnea kirjoitti...

Koskettavasti sanottu. Kiitos.

Toivottavasti kirjoitetutu sanat palaavat pian. Tiedän tunteen, kun ei saa kirjoittaa... :-)

Laura kirjoitti...

Inspis tulee silloin, kun sitä huvittaa. Ja sitä odotellessa täytyy vain toivoa, että se tulee hetkellä, jolloin on kynä ja paperia lähellä.

Onnea sanojen etsintään! :)

Marikki kirjoitti...

Kiitos lämmittävistä kommenteistanne. Äidin tilanne on niin surullinen, samoin muiden perheenjäsenteni, jokaisen omalla tavalla. Äidin kohdalla on edelleen vaikea hahmottaa sellaista menetystä, joka onkin jotenkin niin käsittämätöntä (aivokasvaimen jäljiltä).

Nyt kuitenkin huokaisen ja jatkan lomaa oman pikku perheeni seurassa :-).