perjantai 6. tammikuuta 2012

Aion olla luotettava


Olen todennäköisesti muiden silmissä aika luotettava ihminen. Teen työni, pyrin pitämään sanani, en käänny vähästä ketään vastaan, puhun edessä sitä mitä takanakin, olen vastuullinen jne.
Minä en vain itse voi oikein hyvin luottaa itseeni.
Lupaan, mutta en pidä.
Aion, mutta en tee.
Puhun ja arvostan yhtä, mutta teen toista ja muutan mieleni.

Aloin miettiä, miltä tuntuisi, jos joku toinen toimisi suhteeni samalla tavalla, kuin itse toimin itseni suhteen. Olisin aika usein pettynyt odotuksissani ja suunnitelmissani. Olisin harmistunut. En ehkä oikein luottaisi tähän ihmiseen, joka puhuu yhtä ja elää toista.

Jos vaadin itseltäni tiettyjä asioita suhteessa muihin ihmisiin,
miksi en vaatisi niitä samoja asioita suhteessa omaan itseeni?

Miksi voin luvata itselleni tekeväni jokin asian, ja sitten jättää sen tekemättä?
Noin vain, korkeintaan jokin epämääräisen selityksen turvin.
Eikö olisi parempi jättää lupaamatta, luvata viisaammin ja tarkemmin tai yksinkertaisesti vain pitää lupauksensa, tehdä aikomansa?

Miksi voin olla määrättömän epäjohdonmukainen ja ailahteleva?
Tietty sisäinen ristiriitaisuus varmasti kuuluu ihmisyyteen, mutta ihanko näin? Enkö kuitenkin jollakin tavalla pety ja kyynisty siitä, että voin antaa ajatusten liikkua niin monessa ja niin vapaasti velvoittamatta itseäni pinnistelemään sen eteen, että niistä muodostuisi käytäntöä ja konkreettisia valintoja? Entä jos ajatteleluakin voisi rajata tärkeimpiin, sitoutua niihin, muuntaa läpiajatelluksi ja läpi eletyksi?

Miksi en itsessäni kunnioita yksilöllistä, satunnaista ja ainutlaatuista, vaikka muiden kohdalla teen niin? Luen Hesarista juttua siitä, mitä muut lukevat metrossa – jokainen jotakin, omanlaistaan. Minun on helppo kunnioittaa näiden ihmisten valintoja.
Miksi en samalla tavalla turhaan kyselemättä anna itseni olla kiinnostunut siitä, mikä kiinnostaa, vaan arvotan vinoon ja painan sivuun? Eivätkö sanat ”tämä on jostain syystä minulle tärkeää” riittäisi omallakin kohdalla perusteluiksi?

Nyt olen kyllästynyt.
Haluan pyrkiä syvemmin oman luottamukseni arvoiseksi.
Rahankäyttökeskusteluista olen oppinut sanonnan: ”Pay youself first.” Jotain samantapaista tässä haen.

Tämä voi tarkoittaa sitä, että aion ja haahuilen vähemmän, jos minun täytyy oikeasti ottaa aikomiseni ja haahuiluni vakavasti.
Tämä voi tarkoittaa sitä, että olen vähän vähemmän joustava ja pitäydyn sitkeämmin siinä, mitä olen aikonut.
Tämä voi tarkoittaa sitä, että uskallan asettua ajattelemaan ja elämään jotain yhtä teemaa ja näkökulmaa sen sijaan, että jatkuvasti päivittäisin itseäni niistä kaikista, jotka voisivat olla mahdollisia.


En vielä tiedä, mitä kaikkea tässä on ja mitä kaikkea tarkoitan.
Tutkin sitä ja katson:
olenko itselleni yhtä luotettava kuin muille ihmisille.

6 kommenttia:

Irmastiina kirjoitti...

Olipa hyvä postaus.
Tunnistan itseni vähän liiankin hyvin kirjoituksestasi.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmisen on ihan hirvittävän vaikea olla itselleen armollinen. Etenkin naisihmisille tämä tuntuu olevan vaikeaa.

Minua ahdisti ihan hirvittävästi, kun sain loistavia ideoita ja visioita, mutta en kuitenkaan sitten omasta mielestäni riittävän orjallisesti noudattanut aikeitani/suunnitelmiani ja visioitani. Olin luonut itselleni jotenkin alitajuisen odotuksen siitä, että elämän pitää kulkea paikasta a paikkaan b.

Sitten tulin ajatelleeksi, että on hirvittävän onnekasta, että ihminen VOI muuttaa mieltään ja suunnitelmiaan. Ettei se aikomus sittenkään ollut turhaa ja hukattua energiaa, sillä useimmiten se kuitenkin on ollut alku jollekin. Tai se on suunnannut jotakin kohti, mutta siinä uudessa suunnassa valinnat ovat olleetkin toisia (kiitos sen, että tuli uudelleen suuntautuneeksi).

Mutta ihan toinen ja vakavan pohdinnan aihe onkin sitten se, jos ne omat aikomukset ja omat tahtotilat muuttuvat vain, koska ympäristön tahtotila onkin jotain muuta...

-junika

Maria kirjoitti...

Olet oivaltanut jotain jonka itse oivalsin vasta nyt sairastuttuani.Onnea sinulle.Ja hyvää matkaa itsesi kanssa rauhassa ja kärsivällisesti kulkien.

Marikki kirjoitti...

Irmastiina: Kiitos kommentista. Miten suhtaudut tähän? Yritätkö tehdä jotain toisin?

Junika: Armollisuudessa pätee usein tämä sama: muille kyllä - mutta omalla kohdalla vaatimukset ovat aivan toiset.

Minä arvostan aidosti joustamista ja joustavuutta. Varmaan osin siksi, että en ole itse helposti rutinoituva ihminen - minun on suuria vaikeuksia tehdä mitään rutiinilla ja säännönmukaisesti (en selviä edes antibiottikuurista unohtelematta lääkkeitä silloin ja tällöin...). Sen sijaan olen aika hyvä muuttamaan suunnitelmia lennossa. Liiaan hyvä välillä; pystyn aina sopetumaan uuteen suunnitelmaan ja olen aina ajatellut tätä lähinnä vahvuutena. Mutta nyt olen törmännyt itsessäni myös tämän piirteen varjopuoleen.

Saatan esimerkisi ajatella, että teen tietyt asiat alta pois, jotta voin sitten nauttia vapaa-ajasta täysin rinnoin tai tehdä jotain mukavaa. Aika helposti sitten kuitenkin uudelleenjärjestelen tekemiseni niin, etten saakkaan niitä tehtyä aikomanani aikana (vaikka sille ei olisi mielekästä perustetta). No sitten en myöskään voi viettää sitä vapaahetkeä tai tehdä aikomiani mukavia asioita. Tulin ajatelleeksi, että jos mieheni toimisi näin yhdessä sopimiemme asioiden suhteen, olisin aika vihainen ja pettynyt menetetystä yhteisestä ajasta. Ja niin olen itsenikin suhteen välillä - ja tästä näkökulmasta ainakin aion ryhtyä luotettavammaksi.

Toivon kuitenkin etten nyt heti ala toiseen äärilaitaan väsyttämään itseäni niillä huonosti aiotuilla tai kohtuuttomilla vaatimuksilla. On tosiaan syvää viisautta muuttaa suunnitelmiaan sitä mukaa kun maisema avautuu, kun olosuhteet ja reitin näkee selvemmin.

Aika usein olen myös miettinyt sitä, että jonkin asian siirtäminen edellään liittyy aidosti siihen, että jokin tarve ei ole tullut huomatuksi (esim. olenkin väsyneempi kuin oletin) ja näin ollen aiempi aikominen on ollut epäviisasta tai pikemminkin puutteelliseen tietoon perustuvaa.

Maria: Kiitos sanoistasi. En tiedä olenko saanut sitä ihan sanoiksi, mutta luulen, että tämä on minulle tärkeä oivallus.

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän hyvin, mitä ajat takaa. Tuo teksti joustavuudesta voisi olla ihan itseni kirjoittama! Minäkin sitä aina vahvuutena pidin, kunnes huomasin, ettei se ihan aina sitäkään ole. Mutta oppia riittävän tiukaksi ja sopivan joustavaksi, siinä haaste, jossa piilee voimaa.

-junika-

Jukka kirjoitti...

Loistava teksti!

Itseluottamukselle ihan uusi sisältö. "Luotatko itseesi?=Oletko itsellesi luotettava?"

Saanhan ottaa tuon käyttöön?

=)