Lapsella on illalla kuumetta. Kuume nousee, mutta laskee nopeasti.
Aamulla lapsi on nukkunut hyvin ja vaikuttaa terveeltä.
Mitä teet?
Marikki vie lapsen päivähoitoon.
Päivähoidosta soitetaan puoli kolmelta, että lapsi on kipeä. Mahaan sattuu. Ei vielä tiedetä, onko lapsella kuumetta. Sovitaan, että lapsi haetaan hoidosta mahdollisimman pian.
Mitä päättelet?
Marikki päättelee, että lapsi on sittenkin kipeä.
Marikki ilmoittaa esimiehelleen, että on seuraavan päivän poissa, koska lapsi on kipeä. Marikki järjestää seuraavan päivän opetuksen korvaavilla tehtävillä.
Marikki hakee lapsen päivähoidosta.
Lapsi on pirteä. Mahaan sattuu kotona vähän ja kysyttäessä vähän enemmän. Lapsen ääni on vähän käheä. Lapsi leikkii normaalisti. Lapsi on kyllästynyt lepäämään sohvassa. Lapsi syö tavallisesti ruokaa. Lapsella ei ole kuumetta.
Mitä teet?
Meneekö lapsi seuraavana päivänä päiväkotiin?
Soitetaanko pomolle, että ehei, eihän se lapsi sittenkään ole kipeä? (Niinhän sitä tehtiin viimeksi viime tiistaina, kun toinen lapsi oli illalla kipeä, mutta heräsi älyttömän pirteänä.) Siis soitetaanko, vaikka hävettää sekoilla edestakaisin?
Vai oletetaanko, että lapsi tarvitsee lepoa, vaikkei olekaan petinpohjalle asti kipeä? Että astmalääkityksen tarve, yskä ja pieni vatsakipu ovat riittäviä kotiin jäämisen syitä?
Vai ajatellaanko vaan, että minkä ilmoitin, sen ilmoitin; minkä oletin, sen oletin ja huominen nökötetään poikalapsen kanssa täällä kotinurkissa, ei se nyt niin vakavaa voi olla sekään...
Marikki, joka ei ollut lainkaan valmistautunut siihen, että töihin paluuseen kuuluu heti elokuussa toistuvia poissaoloja lasten sairauksien takia, ei ole tyytyväinen mihinkään vaihtoehtoon. Murjottaa. Haluaa selkeitä lapsia ja suoraviivaisia kuumetauteja, joilla on alku ja loppu (jos tauteja on pakko joka tapauksessa olla).
ps. Marikki päättää jäädä kotiin.
Lapsi niiskuttaa. Lapsen pää on yöllä hiestä märkä. Lapsi saa toipua, vaikka selviäisi varmaan jotenkin hoidossakin. Olkoon niin. Marikki ei kanna huolta töihin, eikä odottele uutta soittoa päivähoidosta.
maanantai 22. elokuuta 2011
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Valaita
Timotei:Me ei voida nähdä valaita, täällä Suomen uimarannoilla.
Voisko Italian uimarannoilla nähdä valaita?
Paju: Voi siellä nähä ainakin kakki. Mä tiedän missä ne on.
Siellä lasten uima-altaassa!
(Hotellin uima-altaan pohjassa oli delfiinien kuvia :-)).
Voisko Italian uimarannoilla nähdä valaita?
Paju: Voi siellä nähä ainakin kakki. Mä tiedän missä ne on.
Siellä lasten uima-altaassa!
(Hotellin uima-altaan pohjassa oli delfiinien kuvia :-)).
lauantai 20. elokuuta 2011
Perjantai-iltana
Väsymys.
Ilo.
Ensimmäinen opetusviikko on takana. Olen tullut kotiin väsyneenä. Olen ylittänyt rajoja, räpännyt luokassa :-), puhunut totta ja kokeillut erilaisia ääniä. Olen ihmetellyt miten hauskaa tekeminen voi olla ja seuraavassa hetkessä tajunnut, että tällä intensiteetillä en kyllä jaksa. Olen hakenut vähän suojaa. Olen ollut sanaton ja nyt olen tässä.
Ilo.
Ensimmäinen opetusviikko on takana. Olen tullut kotiin väsyneenä. Olen ylittänyt rajoja, räpännyt luokassa :-), puhunut totta ja kokeillut erilaisia ääniä. Olen ihmetellyt miten hauskaa tekeminen voi olla ja seuraavassa hetkessä tajunnut, että tällä intensiteetillä en kyllä jaksa. Olen hakenut vähän suojaa. Olen ollut sanaton ja nyt olen tässä.
Sylissä suru ja suuttumus
Kun Paju (3 v.) suuttuu minulle hän sanoo:
"Minä en enää ikinä leiki äitin kanssa."
Usein hän painautuu samanaikaisesti syliini
ja yritän lohduttaa häntä.
"Minä en enää ikinä leiki äitin kanssa."
Usein hän painautuu samanaikaisesti syliini
ja yritän lohduttaa häntä.
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Tunnustelen päätöstä
Luovun siitä, minkä valitsin viisi vuotta sitten, mutta joka ei koskaan avautunut.
Samalla, jollakin tapaa, luovun siitä, minkä olisin valinnut viisitoista vuotta sitten, mutta joka ei avautunut silloin, ei ollenkaan.
Siihen suuntaan minusta ei ollut kulkemaan väkisten, kun vieressä avautui joki, jota pitkin etenin kevyemmin ja nopeammin.
Nyt tuntuu, että reitti on kasvanut umpeen, enkä minä välitä raivata tietäni tiheääksi kasvaneiden ruokojen lävitse.
Tunnustelen päätöstä. Järjestän kodin, järjestän syntymäpäiväjuhlat. Sunnuntaina en oikein tiedä, kuinka viikonloppuja näin loman jälkeen vietetään. Luen runon, jossa on kielioppivirhe ja epätarkoituksenmukainen sanajärjestys. Olenko avoin runolle? mieheni kysyy. Olen kaikelle suljettu ja pelokas, minä ajattelen, ja yritän katsoa runoa uudestaan. En muista siitä mitään.
Odotan opettamista. Huomenna en saa opettaa. Vasta tiistaina taas.
Huomenna herään aikaisin, menen koululle ja valmistelen tunteja, hoidan minulle osoitetun velvollisuuden. Työpöydälleni jäi suuria litoposteriarkkeja ja joitakin epäilyksiä siitä, saanko ideani toimimaan. Ensimmäisinä työpäivinä en jättänyt mitään kotona tehtäväksi. Kotiin lähteminen tuntui vapauttavalta. Melkein kuin olisin saanut palkinnon.
Tunnustelen päätöstä, mietin luopumista ja sitä, mitä itseltäni odotan, mihin tyydyn, mihin jään melkein vahingossa. Miten sellainen, joka ei ole aivan oikea, voi kuitenkin olla niin lähellä, että melkein kuin joutuisin pyyhkimään omakuvastani viivoja, rakentamaan uuden tarinan, etsimään uusia reittejä.
Luopuminen: ei tätä,
jotain muuta,
en olisi aivan ennallani, jos ei jotakin muuta olisi,
ja luulen, että uusi rauhoittaa minua, vaikka olenkin sen kanssa juuri nyt aivan levoton.
Samalla, jollakin tapaa, luovun siitä, minkä olisin valinnut viisitoista vuotta sitten, mutta joka ei avautunut silloin, ei ollenkaan.
Siihen suuntaan minusta ei ollut kulkemaan väkisten, kun vieressä avautui joki, jota pitkin etenin kevyemmin ja nopeammin.
Nyt tuntuu, että reitti on kasvanut umpeen, enkä minä välitä raivata tietäni tiheääksi kasvaneiden ruokojen lävitse.
Tunnustelen päätöstä. Järjestän kodin, järjestän syntymäpäiväjuhlat. Sunnuntaina en oikein tiedä, kuinka viikonloppuja näin loman jälkeen vietetään. Luen runon, jossa on kielioppivirhe ja epätarkoituksenmukainen sanajärjestys. Olenko avoin runolle? mieheni kysyy. Olen kaikelle suljettu ja pelokas, minä ajattelen, ja yritän katsoa runoa uudestaan. En muista siitä mitään.
Odotan opettamista. Huomenna en saa opettaa. Vasta tiistaina taas.
Huomenna herään aikaisin, menen koululle ja valmistelen tunteja, hoidan minulle osoitetun velvollisuuden. Työpöydälleni jäi suuria litoposteriarkkeja ja joitakin epäilyksiä siitä, saanko ideani toimimaan. Ensimmäisinä työpäivinä en jättänyt mitään kotona tehtäväksi. Kotiin lähteminen tuntui vapauttavalta. Melkein kuin olisin saanut palkinnon.
Tunnustelen päätöstä, mietin luopumista ja sitä, mitä itseltäni odotan, mihin tyydyn, mihin jään melkein vahingossa. Miten sellainen, joka ei ole aivan oikea, voi kuitenkin olla niin lähellä, että melkein kuin joutuisin pyyhkimään omakuvastani viivoja, rakentamaan uuden tarinan, etsimään uusia reittejä.
Luopuminen: ei tätä,
jotain muuta,
en olisi aivan ennallani, jos ei jotakin muuta olisi,
ja luulen, että uusi rauhoittaa minua, vaikka olenkin sen kanssa juuri nyt aivan levoton.
torstai 11. elokuuta 2011
luen vanhoja sanoja
ja yritän ymmärtää, mihin suuntaan minun pitäisi edetä
kuuntelen koneiden hyrinää, minusta ei avaudu sanoja
ihmettelen ajan säikeitä, jotka yhdistävät
minut siihen, joka olin joskus,
joka olen ja joka en enää ole
viisi vuotta sitten valitsin
nyt en tiedä, miten sen valinnan kanssa eläisin
en osaa ravistaa pois,
en osaa ottaa syliin
luen vanhoja sanoja ja yritän ymmärtää,
näen jonkin muodon ja se katoaa,
näen kirkkaan lauseen, mutta en sitä, mihin se viittaa
kun olin lapsi, valitsin
ja nyt olen valinnut toisin
- siis tiedän vähemmän -
mutta en tule tyhjäksi
vuodet ovat minussa ja kaikki se, mitä kohti taivuin,
sen jälkeen, kun olin valinnut pois
tänään puhuin suunnittelematta ja rehellisesti
en aio pelätä mitään
liikaa
ja yritän ymmärtää, mihin suuntaan minun pitäisi edetä
kuuntelen koneiden hyrinää, minusta ei avaudu sanoja
ihmettelen ajan säikeitä, jotka yhdistävät
minut siihen, joka olin joskus,
joka olen ja joka en enää ole
viisi vuotta sitten valitsin
nyt en tiedä, miten sen valinnan kanssa eläisin
en osaa ravistaa pois,
en osaa ottaa syliin
luen vanhoja sanoja ja yritän ymmärtää,
näen jonkin muodon ja se katoaa,
näen kirkkaan lauseen, mutta en sitä, mihin se viittaa
kun olin lapsi, valitsin
ja nyt olen valinnut toisin
- siis tiedän vähemmän -
mutta en tule tyhjäksi
vuodet ovat minussa ja kaikki se, mitä kohti taivuin,
sen jälkeen, kun olin valinnut pois
tänään puhuin suunnittelematta ja rehellisesti
en aio pelätä mitään
liikaa
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Työpäivä
Matkalla kotiin
huomaan olevani tyhjä,
huomaan, että tarvitsen laastaria,
minut pitäisi kääriä sideharsoon, että pysyisin ehjänä,
olen oudosti kuopalla,
olen kulunut, minussa on naarmuja.
Olla kiireinen ja täysi,
ärtyinen ja täysi, rättiväsynyt ja täysi,
tarpeellinen, pätevä, tehokas ja täysi.
Odotettua ja turvallista.
Olla kuopalla,
olla pinta täynnä hentoja naarmuja,
kiirehtimättä peittämään
ja täyttämään,
olla ja odottaa,
luottaa täyttymiseen, pinnan kestämiseen,
hitaaseen patinoitumiseen.
Se on vaikeaa.
Tutumpaa olisi peitää naarmut,
kääntää ehjä puoli ylöspäin.
Ja kuitenkin olisi nimenomaan nähtävä,
olisi juurruttava itseensä
ja odotettava, että solut imevät itseensä tarpeellisen voiman,
täyttymisen voiman,
omana aikanaan ja sen verran kuin on määrä.
Asetan jalat maahan ja kummarrun.
Jään lommolle, jään rosoksi ja kuitenkin täytyn.
Se riittää tähän,
se riittää.
huomaan olevani tyhjä,
huomaan, että tarvitsen laastaria,
minut pitäisi kääriä sideharsoon, että pysyisin ehjänä,
olen oudosti kuopalla,
olen kulunut, minussa on naarmuja.
Olla kiireinen ja täysi,
ärtyinen ja täysi, rättiväsynyt ja täysi,
tarpeellinen, pätevä, tehokas ja täysi.
Odotettua ja turvallista.
Olla kuopalla,
olla pinta täynnä hentoja naarmuja,
kiirehtimättä peittämään
ja täyttämään,
olla ja odottaa,
luottaa täyttymiseen, pinnan kestämiseen,
hitaaseen patinoitumiseen.
Se on vaikeaa.
Tutumpaa olisi peitää naarmut,
kääntää ehjä puoli ylöspäin.
Ja kuitenkin olisi nimenomaan nähtävä,
olisi juurruttava itseensä
ja odotettava, että solut imevät itseensä tarpeellisen voiman,
täyttymisen voiman,
omana aikanaan ja sen verran kuin on määrä.
Asetan jalat maahan ja kummarrun.
Jään lommolle, jään rosoksi ja kuitenkin täytyn.
Se riittää tähän,
se riittää.
Tunnisteet:
jaksaminen,
juurtuminen,
kuopalla,
luottamus,
työ,
täyttyminen
keskiviikko 3. elokuuta 2011
Valmistautumisia
Myyjä ihmetteli, kun ostin niin monta muistitikkua. Tiedän, että on olemassa ulkoisia kovalevyjä. En osta nyt sellaista. Monia taskukokoisia tikkuja. Varmuuskopiojärjestelmä, joka ei jätä pulaan.
Siirtyy edellä
Eihän siitä tekemisestä viime viikolla mitään tullut.
Tänään kuulin, ettei tarvitsekaan, että on parempi odottaa ja hautoa, katsoa edessä olevat ja oppia ensin niistä.
Ei ihme, ettei avautunut. Ei ollut sen aika. Mielikin teki muuta ja sitä muuta sitten vähän teinkin.
Sitten vierailu mökillä, vierailu koskirannassa, kulhollinen vadelmia, pieni venematka, pitkä automatka takaisin kuunnelen Me Rosvolat -romaania äänikirjana. (Osan kuuntelukokemuksesta mietin, kuinka luontevaa on keski-ikäisen miehen lukea kymmenen vuotiaan tytön äänellä kirjoitettua kirjaa? Miltä teksti olisi kuulostanut kirkkaan tytönäänen lukemana?)
Reissussa luimme tyttären kanssa kirjan Harry Potter ja viisasten kivi. On epäkäytännöllistä lukea samaa kirjaa samaan aikaan. Vuoroista käytiin leikkimielistä taistelua. Onneksi olen aika nopea lukeamaan :-).
Nyt asetumme kotiin, mitä nyt vähän viikonloppuna tyttären kanssa pyrähdämme.
Tänään kuulin, ettei tarvitsekaan, että on parempi odottaa ja hautoa, katsoa edessä olevat ja oppia ensin niistä.
Ei ihme, ettei avautunut. Ei ollut sen aika. Mielikin teki muuta ja sitä muuta sitten vähän teinkin.
Sitten vierailu mökillä, vierailu koskirannassa, kulhollinen vadelmia, pieni venematka, pitkä automatka takaisin kuunnelen Me Rosvolat -romaania äänikirjana. (Osan kuuntelukokemuksesta mietin, kuinka luontevaa on keski-ikäisen miehen lukea kymmenen vuotiaan tytön äänellä kirjoitettua kirjaa? Miltä teksti olisi kuulostanut kirkkaan tytönäänen lukemana?)
Reissussa luimme tyttären kanssa kirjan Harry Potter ja viisasten kivi. On epäkäytännöllistä lukea samaa kirjaa samaan aikaan. Vuoroista käytiin leikkimielistä taistelua. Onneksi olen aika nopea lukeamaan :-).
Nyt asetumme kotiin, mitä nyt vähän viikonloppuna tyttären kanssa pyrähdämme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)