Heräsin aamuyöstä aikasin. Olen ollut peloissani, olen ollut viluinen, olen ollut lohdutettu.
Joku oli läsnä arjessani ja näki, mitä tapahtui. Arkinenkin tuntui tänään riittävältä.
Poikani huokuvat minuun lapsentäyteläisyyttään.
Keskimmäinen itki, ei saanut selitettyä, mutta rauhoittui lauluun. Ja sanoi: minä tiedän, miten legoista saisi rakennettua sellaisen kuljetusauton, että se voisi kuljettaa vaikka talon. Paluu normaaliasetuksiin.
Katsoin dokumentin leikistä. Puhun leikistä. Olen leikkinytkin vähän (omiani). Se on eräänlainen motto: play and learn, play and learn. Aikuisuus on helposti vakavaa.
Nyt on kylmä ja maha vähän kipeä,
mieli on kuitenkin rauhallinen, eikä valita mistään.
Unen yksityinen maailma tuntuu kutsuvalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti