Sivut

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Tihkusadetta, huono näkyvyys

Toinen migreenipäivä.
Kaikki liikkeet hidastuivat, äänet voimistuivat;
asetuin jähmeyteen, uneen, outoon jähmeään tekemiseeni.
Toivon, että huominen päivä liikuttaa minua sulavammin
tapahtumien läpi
tai oli mitä vain, että osaisin olla siinä levollisena
ja huolehtimatta. 

tiistai 11. helmikuuta 2014

Outo päivä. Migreeni. Innostuksia. Kivi kengässä. Tikku laukussa, mutta silti hukassa. Puhumista, ehkä myös ohi suun puhumista. Itseksi määrittelyä. Pois jättäytymistä. Ratkaisu ongelmaan, mutta vain pelissä. Hupia. Loskaa. Kylmät jalat. Ilta. Musiikkia. Sanoja. Koti ja rakkautta. Teetä, niinkuin aina. Hyvää teetä. 





sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Älä osta mitään!

Lähtöön on nyt kahdeksan viikkoa. Tiedän, että aika kuluu nopeasti, vaikka kaikki tuntuu nyt arkiselta ja vähän harmaaltakin ja edessä olevat seikkailut vaikuttavat vielä vähän epätodellisilta.

On kai pakko myöntää, että olen edelleen vähän pulassa ruokarintamalla. 
Pakastimet tuntuvat edelleen aivan liian täysiltä! Olin alunperin ajatellut, että hiihtolomaan mennessä saisin jo toisen pakastimen irti sähkövirrasta. Lähdemme viikon päästä lomailemaan ja vasta yksi hylly on kokonaan tyhjä. 

Tunnusta, että en ole osannut olla ruokakaupassa aivan niin tarkka kuin mihin tähtäsin. Olen tullut ostaneeksi aineksia, joita emme välttämättä olisi tarvinneet. Lisäksi olen muuntanut pakastimen raaka-aineita ruuaksi ja syötyäni samaa pataa peräkkäin viidellä aterialla päätynyt pakastamaan loput... 



Pakastetut ruoka-annokset, pakastevihannekset, lihan ja kalan sekä marjat saamme varmastikin käytettyä ennen matkalle lähtöä. Pakastamistani yrteistä ja lehtikaalista en ole ihan varma. Saanko kaiken upotettua sellaiseen ruokaan, joka maistuisi muillekin kuin minulle? Tofua minulla on myös enemmän kuin mitä saan helposti käytettyä. Sen käyttöä pitää vähän suunnitella... 

En todellakaan haluaisi päätyä heittämään ruokaa roskiin. Jääkaapissa tosin on maustepulloja ja kastikkeita, joiden suhteen pelkään niin käyvän. Säilyyköhön shoy soy sauce huoneenlämmössä? Tai umboshi plum? Jopa sinappia on liikaa. Ja mangochutneytä, balsamico-salaatinkastiketta, sinappista salaattikastiketta... Valkosipulisäilykkeiden kanssa saamme myös todella ahkeroida. Hapankaalia riittää todennäköisesti loppumetreille saakka. Säilömäni sitruunat ovat muiistilistalla, mutta tulevat varmasti käytetyiksi. Lisäksi on öljyjä, joita en juuri käytä (oliiviöljyä lukuunottamatta). Täytyy muistaa käyttää ainakin osa leivontaan. Misoa käytän nyt ahkerasti. Se on riittoisaa, eikä saa päästä unohtumaan.



Tämän listaaminen auttaa huomaamaan, mitä on tarpeen tehdä. Nyt aion olla tarkkana ja käyttää ensisijaisesti näitä muuten pois heitettäviksi päätyviä raaka-aineita! Teen hyvän suunnitelman ja
ensi viikolla en aio ostaa yhtään mitään ruokaa - paitsi lapsille tuoreen maitopurkin tarvittaessa. Kaikki muu syötävä on jo meillä. Parhaassa tapauksessa saan sittenkin sen toisen pakastimen tyhjäksi :). 

Ps. Kuvassa olevaan pannariin upposivat viimeiset kuoritut seesaminsiemenet. 

maanantai 3. helmikuuta 2014

Tästä aloitan tämän viikon

Uusi viikko
Aamussa ihan pikkuisen aikaa
Eskarille, bussiin, tuuleen ja koulutukseen
Olisinpa jo kotona, ajattelen
Kun päivä lähtee käyntiin, tempaudun kyllä muuhunkin
Viihdyn niin kotona, en halua olla kenenkään silmissä
Tuskailen taas tätä piirrettäni, ristiriitaista minääni
Hetken päästä kaikki näyttää toiselta
Kotona olen tuhlannut aikaa, en ole pitänyt tärkeimmistä tarpeeksi huolta
Tänään teen toisin

Kuvittelen itseni läpi tämän päivän 
Yhdistän osaset, en jaa
Katson kuinka kaikki on minussa levollisesti rinnakkain
ja pakottamatta
Katson kuinka kuuntelen ja odotan, katson kuinka hengitän pois epämukavuuden
anna itselleni tilaa, annan olla paikalla, levollisesti, puhumatta itseäni mihinkään (vaikka olisi mahdollisuus provosoitua)...
Katson senkin, että tulen kotiin,
teen tilan niille tärkeille, hätistän aikavarkaan - ainakin sen pahimman
Teen mitä aioinkin, en anna tunteen tulla tielle... 

Ps. Minulla on kaksi suloista poikaa, jotka leikkivät legoilla oman huoneensa lattialla.
Siinä ei ole mitään ristiriitaista.



torstai 30. tammikuuta 2014

Katson nyt vain tästä raosta.

Katson nyt vain
tästä raosta

(autosuggestiivinen
hokema Etelä-Suomesta)


Teen jotakin.
Kun teen, se on minun.
Tehtyäni,
se jättää minut. 
Se, mitä tein jatkaa
elämäänsä jossakin,
ei sillä ole enää minun 
kanssani kovin paljon 
tekemistä.
Ehkä ei kannata
niin miettiä, mitä sille 
tapahtuu,
koska kaikki voi
tehdä jäykäksi,
pelokkaaksi,
voi haluta vetäytyä
ja olla aivan
hiiskumatta omassa
tuolissaan television
edessä,
vaikka juuri hetki
sitten on
ajatellut,
että ilo on juuri 
siinä tekemisessä,
että sen pitää jatkua,
että ei saa olla
arkuudessa liiaaksi
sisällä.

Tekeminen on
elävää.
Tehty on jo
vähän vierasta.
Joku voi luulla,
ettei se ole niin
ja puhuu minulle kuin
olisin jotakin,
mitä en ole.
Mutta minä yritän
ymmärtää ja muistaa,
että niin se on.
Päästän irti,
ei se ole minua, 
minua on
aina vain tämä todellinen,
tämä kokemus,
tämä hetki,
ajattelu, ei ajatus;
sanominen, ei sanottu.

En voi laajentaa
näkökulmaa.
Käsien on
pysyttävä
liikkeessä.




Eräs viimeinen, joka valvotti

Viime yönä valvoin ja ajattelin lintuja,
pesästä lähtemisiä,
avaria peltoja ja parvea, joka pysähtyy pellolle.

They were never mine. 

Pelto oli tasaisen ruskea, syksyinen.
Parvien kuuluukin pyrähtää lentoon.
Päätän olla vapaa,
kulkea kuvaan ja kuvasta pois.

Menkää, nouskaa jo siiville,
minä huudan,
käännyn, kävelen pois.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Käpyvarastolla keitettiin kanaa

Luen jostakin, että lihan valmistaminen keittämällä on turhaan huonossa maineessa.
Minulla on pakasteessa kanan rintafileitä, joten päätän kokeilla.
Annan neuvoa itseäni: on huolehdittava yhtäläisissä määrin sekä kanasta että liemestä.
Hellin lientä kesäkurpitsalla ja mausteilla, tähtianiksella.
Hoivaan kanaa - tutkin, en anna kypsyä yhtään liikaa, vaan juuri sopivasti. Olen läsnä. Se onnistuu.

Kanasta tulee hyvää
ja liemestä vielä parempaa.
Liemestä teen kaksi kertaa lounaskeiton. Lisään yrttimarinoituja tofukuutioita (pakastimesta), edellisen päivän keitetyn porkkanan ja toisella kerralla ohuita possusuikaleita.

Toinen vastaava kanapaketti löytyy vielä pakastimesta. Aion valmistaa senkin keittämällä. Voin luopua rapeasta pinnasta, jos saan vaihdossa taas ainakin kaksi ihanaa keittolounasta.

***
Lisäksi olen käyttänyt käpyvarastosta ainakin seuraavaa:

- tein erittäin valkosipulista lohta (jääkaapista chilimarinoituja valkosipuleita ja säilöttyä sitruunaa) kookosmaidossa
- mansikoita (jäätelön kanssa), viinimarjoja
- ruusukaalia, sokeriherneitä, wok-sekoitusta 
- vuoallinen kaalilaatikkoa 
- paistilihaa 

Tappiohin on valitettavasti luettava:
- yksi pakasteesta noukittu sekalainen kasvislisäke, joka unohtui jääkaapin perälle
- noin 1/5 tofukuutioista, joissa alkoi yksin syödessä tulla raja vastaan…
Jossain määrin tappioksi on kai laskettava myös yksi kauppareissu, jolla ostin vähän lisää vihreää pakastimeen, vaikka se ei tosiaankaan olisi ollut välttämätöntä. Jotakin muutakin oikeastaan tarpeetonta muistelen ostaneeni.

Pakastinosasto näyttää jo paremmalta.
Alakerran pakastin on kerrassaan selkeä. Tiedän, mitä milläkin hyllyllä on.
Yläkerran pakastimessa on vielä kasaumia ja epäselvyyttä.
Toivon, että saan alakerran pakastimen tyhjäksi ennen hiihtolomaa.






maanantai 20. tammikuuta 2014

En ollut tehokas, vaan flunssainen. 
En ollut kärsivällinenkään.
Päivässä oli kuitenkin riitävästi astinkiviä,
etenin reunalta toiselle.
Nytpä sitten istun tässä penkalla lepuuttelemassa särkeviä jäseniä. 

Koulun pihassa auto ei halunnut käynnistyä. 
vaikka on uusi akku ja kaikki, 
pieni hammasratas ei osu isoon hammasrattaaseen
ja sitten taas hyvällä tuurilla osuu, joku selittää.
Ajan ongelmitta kotiin, 
mutta en enää halua mennä mihinkään. 







Hyvästelen rakastani

Saatan rakkaani bussipysäkille. Hän nostaa matkalaukut auton perästä
ja vilkuttaa minulle vielä lasin läpi.
Vastakkaisella pysäkillä odottaa poika, jolle pidän tänään kokeen.
Hän on matkalla kouluun. Hän ei tiedä mitään siitä, että hyvästelen rakastani,
hän näkee minut vain sen läpi, millaisia tehtäviä hän kohta ajattelee.
Tiedän, että hän ajattelee niitä hyvin. Hän nauttii ajattelemisesta.

Kaikki tuntuu yhteenkietoutuneelta.

Lapsi selittää alakerrassa: "Isi lähti just pois. Me ollaan kaikki henkisesti kipeitä - meidän täytyy jäädä kotiin." Lapset ovat olleet kovin terveitä, haaveilevat sairaspäivistä, sairasmaanantaista, jolloin ei tarvitsi mennä kouluun.

Toivon, että minuun on kasautunut aikuisuutta tulevina viikkoina käytettäväksi:
kärsivällisyyttä, käytännöllisyyttä ja rauhaa.
Tiedän, että yritän ainakin. Lapsetkin yrittävät. Ehkä meillä menee ihan hyvin.
Menen kouluun ja toivon, että olisin jo kotona.
Tänään tunnen itseni huonoksi opettajaksi,
olen jotenkin liian irrallaan kaikesta, ajatukseni katkeavat, on melkein kuin en tuntisi ketään.

Kaikki tuntuu yhteenkietoutuneelta.

Rakkaani on poissa, mutta vain muutaman tuhannen kilometrin päässä.
Hän on perillä ennen iltaa, melkein yhtä aikaa minun kanssani.
Olen vain tässä käytännöllisessä mielessä yksin,
ja siltikin seurassa,
meitä on täällä monta, monet askeleet, monta sylityksin, monta mielipidettä, monta muistettavaa, luistimet, villapuku, uskonnonkoe, harrastuskerho, kadonneet talvirukkaset.

Aloitan. Katson vähän sitä kirjaa, josta kohta opetan. Ehkä löydän itseeni sitäkin.
Saatan olla tänään aikomusteni mukaisesti tehokas, raivata tilaa myöhemmin käytettäväksi.
Kun tulen kotiin, hoivaan meitä kaikkia, itseänikin.






torstai 16. tammikuuta 2014

Varjele ja johda

Kerään maahan valuneita hedelmiä yksi kerrallaan
viileys ihossa, talven kutina

Auton akku tyhjenee, yönylisenä rakkaani lähtee matkalle,
auto ja mies jättävät minut samaan aikaan 

Näen itseni kulkemassa pakkasessa, laskemassa minuutteja,
jäämässä bussista, soittamassa päiväkotiin...

Olen tyhjä, kuuntelen laulua, jossa on surumielistä huutoa
olen päänsärkyinen ja ärtyisä, mutta en provosoi itseäni enempää

Rauhoitan ja hoivaan, muistan, että on ulottuvuuksia, 
vaikka pelkään ja olen irrallinen ja vaikka niin, myös toisin

On punaisia lintuja, on hiljaisuutta, musiikkia, sanoja
varmaan kestän vähän hälinääkin, kiirettä, vastuuta

Tänään yksi vastoinkäyminen suojelee minua toiselta
ja jotenkin kummasti otan sen alusta lähtien levollisesti

En nyt valoisasti sentään, mutta jotenkin niin, että näitä päiviä tulee
aina, hallitsematta, muistitikut unohtuvat, auto jäätyy kiinni, 
joku huomauttaa puuttuvista yksityiskohdista

Sain elää
Oli valo, oli rakkautta, oli hetki hiljaisuutta