Katson nyt vain tästä raosta.

Katson nyt vain
tästä raosta

(autosuggestiivinen
hokema Etelä-Suomesta)


Teen jotakin.
Kun teen, se on minun.
Tehtyäni,
se jättää minut. 
Se, mitä tein jatkaa
elämäänsä jossakin,
ei sillä ole enää minun 
kanssani kovin paljon 
tekemistä.
Ehkä ei kannata
niin miettiä, mitä sille 
tapahtuu,
koska kaikki voi
tehdä jäykäksi,
pelokkaaksi,
voi haluta vetäytyä
ja olla aivan
hiiskumatta omassa
tuolissaan television
edessä,
vaikka juuri hetki
sitten on
ajatellut,
että ilo on juuri 
siinä tekemisessä,
että sen pitää jatkua,
että ei saa olla
arkuudessa liiaaksi
sisällä.

Tekeminen on
elävää.
Tehty on jo
vähän vierasta.
Joku voi luulla,
ettei se ole niin
ja puhuu minulle kuin
olisin jotakin,
mitä en ole.
Mutta minä yritän
ymmärtää ja muistaa,
että niin se on.
Päästän irti,
ei se ole minua, 
minua on
aina vain tämä todellinen,
tämä kokemus,
tämä hetki,
ajattelu, ei ajatus;
sanominen, ei sanottu.

En voi laajentaa
näkökulmaa.
Käsien on
pysyttävä
liikkeessä.