Sivut

maanantai 19. lokakuuta 2009

Äänettömällä

Uusi viikko on alkanut.
Nämä ovat niitä viikkoja joita lasketaan jo etukäteen
ja joista selviämistä voisi juhlistaa melkeinpä kutakin erikseen.

Tämä viikko alkoi työvälineet ruosteessa:
ääni painui olemattomiin jo eteisessä ensimmäisiä kuulumisia vaihtaessa,
luokkapuheseen siitä ei ollut laisinkaan.
Kaivoin videon esille.
Annoin tehtäviin ohjeet kirjallisesti.
Luokassa oli kummallisen hiljaista, kun minäkään en puhunut mitään.
Huomenna etenemme tarpeen mukaan samalla tyylillä.

Kotijoukkoihin kirjalliset komennot eivät vielä tehoa,
joten vähän paukkuja pitää säästää iltaan.
Mies on tällä viikolla reissussa pariin otteeseen.

Olen melkein vähän ylpeä itsestäni,
kun tajusin ottaa puhumisen kanssa näin tyynesti ja selvisin silti tunneista.
En ainakaan vielä joutunut kokemaan viiltävää veistä kurkunpäällä.
Nyt ääni on vain matala ja hiljainen, kurkku kuitenkin jotenkin suojattu, jätetty auki repimättä. Olenko tajuamassa, että tautien kanssa on viisainta levätä heti, eikä vasta sitten kun on ihan pakko, eikä muuhun kykene? (Ei sillä, että olisin juurikaan kyennyt puhumaan tänään - mutta että en edes viimeiseen asti yrittänyt.)

Kotona iltajuttelut miehen kanssa jäävät väliin.
Tulee vähän ikävä. Lapset saivat viimeiset suosiolla irronneet äänet.
Yöhön hiljaisuus sopii. Ja lepo.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Moraaliohjeita

"...toisten elämää pitää pikkusen varoa, ettei toiset kuole kesken elämän."

Näin keskimmäinen.
Mietittiin liikennesääntöjä taaperokärrylle, kotioloihin.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Kävin muualla,
koko perhe mukana.
Se teki hyvää ja tuntui lomalta.
Ostin muistoksi ihania kortteja. Nyt mietin, mitä koristaisin niillä.
Perhettä kiertää jokin flunssanpoikanen,
tuli minuunkin, vei osan äänestä.
Yritän olla murhetimatta siitä.
Huomenna on kotipäivä, siirtymäpäivä, osittainen työpäivä.
Mutta sitä ennen ihanan unen lämmin syli.

Hyvää yötä!

torstai 15. lokakuuta 2009

Teekaapin pohjukoita

Teekaappiin on kasautunut kaikenlaista.
Olen aikoillut muutamaankin otteeseen juoda kaapin tyhjäksi,
mutta aina on ote lipsunut ja uusia houkuttelevia teepussukoita ilmestynyt vanhojen rinnalle. Viimeisin yritys on kestänyt jo hyvän aikaa ja sen tuloksena teehylly on selvästi väljentynyt.

Mitä sitten on jäljellä? Ja miksi?

Kokoelman vanhimmat pussit ovat Coop-merkkisiä. Niitä on kaksi pussia fenkoliteetä ja yksi pussi hedelmäinfuusiota. Ne on ostettu Sveitsistä noin neljä vuotta sitten. Miksi ne ovat lojuneet teepussirasiassani näin pitkään, on vaikea sanoa. Unohdettuja, syrjittyjä ja ehkä vähän säästelyjäkin. Luulin jossain vaiheessa ettei fenkoliteetä saisi Suomesta. Pussit ovat tiiviisti yksilöpakattuja, mikä myös vähän selittää asiaa.

Muu kokoelma koostuu ratkaisevasti tuoreemmista vuosikerroista. Mukana on kokoelma erimakuisia Sonnentor yrttiteepusseja, jotka sain lahjaksi viime jouluna. Yksi pussi yhtä makua. Olen valinnut niistä aina silloin tällöin jokun tilanteeseen sopivan, vajaa puolet pakkauksesta on jäljellä. En ole mitenkään kiihkeä yrttiteen ystävä. Muutama muukin yrittiteekokeilu on jättänyt jälkensä: 2 pussia piparminttua (hyvää), fenkoliteetä Suomesta, Yogin lakritsiyrttiteetä (joka on sen verran omituista, että maistelukertojen väliin muodostuu taukoja) sekä Yogin TulsiMint -teetä (joka on ihan hyvää). Samanhenkisten kokeilujen sarjaan kuuluvat myös Mate-haudukkeen ja Honeybush-haudukkeen pussien jämät, jotka odottavat viimeistelyä. Kumpikaan ei ole kovin vanhaa, eikä kumpaakaan ole kovin paljon. Rooibokset join pois ensitöikseni.

Varsinaisten teelajikkeiden osalta jäljellä on pari pussia Twiningsin Ceylon Orange Peacoeta, joka on peruspussiteesarjassa jonkinlainen kestosuosikki. Näitä säästän pahan päivän varalle, jos nuo yrtit sun muut alkavat tämän kaapintyhjennysprojektin edetessä pahasti tökkimään... Varastossa on myös paria laatua vihreää teetä, joista pidän. Herkuttelusarjaan kuuluvat myös Yogin Back Chai ja etenkin Yogin Green Chai. Niitä en raaski ryystää ihan arkikulutuksessa.

Harvoin tarjoiltuihin herkkuihin kuuluu jasminitee. Silloin kun kaipaan sitä, pidän siitä valtavasti. Muut ajat pussi pysyy suljettuna, eikä maku viehätä.

Kaapin perälle, kauniiseen rasiaan oli jäänyt miehen tuoman Darjeeling erän jämät. Kun tämä teelaatu aikanaan avautui minulle, hankin sitä liikaa ja tiemme erkanivat melko nopeasti. Nyt olen uudistanut tuttavuutta velvollisuudentuntoisesti. Kohta purkin pohja on paljastettu. Saatan jäädä kaipaamaan.

Virheostoksiin luen Nordqvistin maustetun valkoisen teen pussit. En maista niistä teetä lainkaan ja valitut makuaineet tuntuvat epäluontevilta, keinotekoisilta. Forsmanin inkiväärillä maustettu musta tee maistuu ensimmäisessä kupissa terävästi inkivääriltä ja sittemmin ei lainkaan. Inkiväärin maku on aidossa inkivääriteessä (haudukkeessa) mieleeni, mutta tässä se ei ole palkitsevaa, vaan lähinnä ärsyttävää. Mausteen haiduttua pohjalla on lattea, peruslaatuinen musta tee. Juohan tuota, mutta turha, niin turhaa tällainen.

Tässä siis lähiviikkojen teevalikoimaa.
Hyviä teehetkiä!

Ninnannaa!

"Ninnannaa!" (= ihanaa) huudetaan monta kertaa aamuntuhinaisten pikkupoikien möyriessä ympärilläni ja päälläni.
On äidin ja poikien yhteisen vapaapäivän aamu
ja se alkaa suloisesti.
Esikoinen on kaverilla yökylässä ja minä keskityn nyt näihin omiin karhunpentuihin. Pieni istuu ensimmäisen tunnin sylissä, sitten molemmat alkavat keksiä leikkejä. Toinen valtaa lastenhuoneen. Sieltä kuuluu laulua ja autoleikin ääniä. Pienempi rakentelee Brion Pelleä ja muita vastaavia "palapelejä" tässä ihan jaloissani, lähellä.

Läheisyys ja saatavilla olo. Siinä päivän teemat ja tehtävät minulle.

Etenkin pienin tuntuisi tarvitsevan paljon niitä molempia -
etenkin jos päiväkotipäivät ovat olleet pitkiä.
Ensi viikolla ne ovat tosi pitkiä. Mies on matkoilla ja minun työni aikamäärät joustamattomia. Surettaa jo etukäteen. (Yksi pitkistä päivistä johtuu henkilökunnan virkistysretkestä. Virkisty siinä sitten, kun tiedän, että paljon tarpeellisempaa olisi päästä kotiin ja keventää pienimmän kuormaa.)

Onneksi syyslomaan mahtuu pientä mukavaa.
Sain vihdoin toteutettua lapsille heijastinsuunnistuksen, jota olin pitkään aikonut. Seuraavalla kerralla teen reitistä pidemmän ja vaikeamman. Heijastimet löytyivät taskulampuilla yllättävän nopeasti.

Tänään teen keskimmäiselle omia hampurilaisia lounaaksi
ja jälkkäriksi porkkanakakkua.
Muuten olen vaan tässä, enkä yritä mitään.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Täydellinen

Jokin aika sitten iltasaduksi oli ideaoppia.
Mies keskusteli lasten kanssa täydellisistä asioista,
esimerkiksi täydellisistä ympyröistä, ympyrän ideasta
ja siitä, miten jokainen todellinen ympyrä on aina jossakin suhteessa vähemmän kuin täydellinen.

On mennyt perille.
Tänään neljävuotias totesi ruokapöydässä:
"Kukaan ei ole täydellinen. Kaikki on vähän soikeita."



Niin on.
Aika soikeita ollaan, kun tarkemmin katsoo.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Maanantai

Ensimmäisen lomatyöpäivän alkaessa mietin, mikä olisikaan paras tapa lähestyä korjattavaa koepinoa. Auttaisiko kynttilöiden tuoma tunnelma? Entä musiikki? Rauhallinen asenne? Määrätietoisuus? Tavoitteet ja aikarajat? Hyväksyminen (tähän menee koko päivä, ehkä enemmänkin)?
En päätynyt vastauksiin, mutta koepinoon kävin käsiksi. Se vei kaiken sille varatun ajan ja kaiken muunkin ajan. Toinen pino arvioitavaa jäi vielä odottamaan huomista päivää.
Hyväksyminen? Kai sitten, pakosta. Mutta huomenna taistelen kuitenkin vastaan - jollekin muullekin haluaisin aika - luovemmalle, tulevaa helpottavalle.

Lasten kanssa on mukavaa.
Pojilla oli pari tuntia tavallista lyhyempi päivä hoidossa. Olivat iloisia.
Pienin haluaa isosiskon mallista pelata Unoa. Hän osaa laittaa kortteja pinoihin, äidin kanssa vuorotellen. Värit menevät melkein oikein, mitä nyt vihreä ja sininen vielä vähän sekoittuvat.
Tytär haluaisi pelata Unoa koko ajan.
Hänellä on aika vahva puolustusstrategia. Voitan silti välillä, lapsena hiotuilla kikkakuutosilla.

Kolmannen osa

Viikonloppuna kävi niin, että isommat lapset olivat jossakin omissa touhuissaan ja syötimme miehen kanssa kaksin pienintä. Hän on välillä vähän ns. valikoiva syömäpuuhissa, joten mieheni ehdotti, että tehdäänkin tämä nyt yhdessä, ihan rauhassa. Pieni kapusi syliini ja isi alkoi häntä syöttää. Molempien vanhempien jakamaton huomio ympäröi lapsen. Hänen elämässään näitä tilanteita ei varmaan ole montaa ollut. Koko asetelma tuntuikin meistä vanhemmista vähän omituiselta --- kahden aikuisen voimavarat käytössä yhden pienen syöttämiseen (joka lisäksi osaisi syödä itsekin). Ja samalla tajusimme, että esikoisen elämä taisi tätä päivät pitkät (tai illat pitkät vähintään): äiti ja isä ihmettelemässä ja ihastelemassa hänen edesottamuksiaan. Kovin on toinen osa kolmannella, joka saa - joskus aika äänekkäästikin - pitää puoliaan että saisi pitää edes noin puolikkaan vanhemman puolikkaan huomion...

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Open syysloma

Nyt on viikonloppu, joka edeltää ns. syyslomaa.
Joudun paikkaamaan syysloman päivinä sairaspäiviltä kertyneitä rästejä
ja haluan myös suunnitella juttuja eteenpäin -
jokainen etukäteen tehty tunti on tunti vapaata täysien työpäivien jälkeisinä iltoina. Tarvitsen niitä tunteja enemmän kuin syyslomaa nyt.
Silti olen ihan vähän kitkerä.
Olisihan se mukava olla ihan vaan lomalla tai vaikka ihan lomamatkalla kuten toiset kuuluvat olevan...
Moni asia on suhteellista ja riippuu siitä, mihin vertaa. Minä nyt vain en pysty pitämään niitä kaikkia vapaapäiviä, jotka teoriassa olisivat mahdollisia. Pidän kuitenkin yhden kokonaisen ja yhden puolikkaan vapaapäivän. Ja mekin lähdemme pienelle matkalle jonnekin, jossa seinät ovat kaarevia ja taivas korkealla.
Ja onhan minulla viikko vapaata pakollisista iltatöistä, aamuheräämisistä ja tiukoista aikatauluista! Työtkin ovat enimmäkseen mieluisia, yhtä ankeaa lukuunottamatta.

Jos on työtä,
on työn iloakin!
Viime viikolla oli monta sykähdyttävää tilannetta, lämpimiä hymyjä, huumoria, oivaltamisen ja onnistumisen tuntuja. Näyttää siltä, että tähän jaksoon, jossa on tiukalti työtunteja, on myös annettu iloa ja voimaa tuovia opiskelijoita innostuksineen, kysymyksineen ja valoisine asenteineen. Olen kokenut kiitollisuutta siitä, että saan olla opettaja. Olen miettinyt opettajien pitkää ketjua vuosikymmenten ja satojen halki, kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat olleet tällä erityisellä paikalla - asioiden ja ajatusten välittäjänä, samanaikaisesti vahvasti läsnäolevana ja sivullisena, arvosteltuna sekä toisaalta kunnioitettunakin hahmona toisen ihmisen kasvussa ja elämässä.
Hämmentävää ja kiehtovaa se on,
arkista ja arkkityyppistä yhtä aikaa.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Lasten suusta

Meillä oli viikonloppuna vieraita, aikuisia.
Heitä varten ihan siivottiin - ei tipotipotarkkaan, mutta suuret linjat olivat ja säilyivät suunnilleen kohdallaan.
Tänään tulin koulusta yhtä aikaa esikoisen ja tämän ystävän kanssa.
Ystävä on meillä ensimmäistä kertaa.
Tytöt tumpsahtavat olohuoneen lattialle. Ystävä katsoo ympärilleen:
"Onpas täällä sotkuista!" hän toteaa.
Tytär ja minä nauramme, ja selitämme, että tilanne on yleensä paljon, paljon kaoottisempi.
Vaivihkaa pyyhin muruja liinalta
ennen välipalan tarjoilua.