On sumuinen aamu, vähän synkkä. Ensimmäinen tällainen aamu. Olen syksyssä. Väistämättä.
Haluan ajatella hyviä asioita, vahvistaa niitä itsessäni:
Pikkuiseni syö luumua ja banaania.
Keskimmäiseni syö melkein kaikkea, mitä hänelle on ehditty kesäkaudella kokeilemaan.
Eilen tein helminauhan yhdessä tyttären kanssa.
Sille oli varattu aivan erityinen käyttötapa.
Päällystin kalenterin harmaan kannen kuvilla, jotka tuntuvat hyviltä (tummaa, kaunista).
Olen alkanut lukea. Pitkästä aikaa se tuntuu minulle oikealta ravinnolta.
Olen alkanut myös etsiä sopivaa musiikkia. Löydänkö, en tiedä. Mutta jo se, että kaipaan. Niin pitkän tauon jälkeen.
Olen löytänyt viisaita ja koskettavia sanoja.
Ymmärrän, että olen oppimassa.
Liikuntaharrastus alkaa tällä viikolla.
Mies on viisas ja lempeä. Muistuttaa itselleen ja minulle, että tämä ylitsevyöryvän täysi ei kestä ikuisesti.
2 kommenttia:
Olipas taas ihanan tunnelmallinen teksti. Kaikella on aikansa, myös syksyn tulolla.
Kiitos, ihana teksti. Vahvistava.
Lähetä kommentti